Rakennusliitto moittii rakennustyömaita siisteyden laiminlyönnistä poikkeusaikana

Rakennusliitto pelkää, että rakennustyömaiden epäsiistit olosuhteet kasvattavat merkittävästi koronaviruksen leviämisen riskiä. Korona-altistumisia on raportoitu etenkin ulkomaalaisten komennustyöntekijöiden keskuudessa.

THL antoi kesäkuun lopussa suosituksen rakennustyömaille koronan vastaisista toimista. Rakennusliiton mukaan suositukset eivät toteudu käytännössä juuri lainkaan.

– Tietojemme perusteella työmaiden sosiaalitiloissa on posketon määrä laiminlyöntejä. Tiloja ei pidetä siisteinä, vaikka työehtosopimuksen mukaan tilat pitäisi siivota vähintään kerran päivässä, Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi pahoittelee.

Hänen mukaansa ongelmassa on kyse ulkomaalaisten komennustyöntekijöiden aliarvioimisesta ja välinpitämättömästä kohtelusta.

– Ajatellaan, että ulkomaalaiset eivät uskalla edellyttää yrityksiltä tilojen säännöllistä siivoamista. Työmaiden sosiaalitiloissa ei ole riittävästi kalusteita, kaappitilaa ja peseytymislaitteita. Ei sieltä löydy käsidesiäkään. Tämä lisää koronariskiä, Harjuniemi jatkaa.

Rakennusliiton tiedossa on, että komennustyöntekijöiden majoitustiloissa ei ole erillisiä pukeutumistiloja miehille ja naisille. Samassa huoneessa asuu usein monta ihmistä. Liiton mukaan työntekijöillä kuuluisi olla omat huoneet ja samaa kylpyhuonetta kohti pitäisi olla kohtuullinen käyttäjämäärä.

"Siisteys on oleellinen asia koronan leviämisen estämisessä. Rakennustyömaalla pitäisi vallita samat säännöt kuin muussakin elämässä. Nyt näyttää siltä, että työmailla ei voi puhua 2020-luvun sivistystasosta".

Matti Harjuniemi, Rakennusliiton puheenjohtaja

Rakennusliiton tietojen mukaan merkittäviä epäkohtia on myös isoissa rakennusyrityksissä.

– Rakennusliikkeiden pitäisi valvoa tiloja itse, mutta näin ei ole. Tämä on häpeällistä.

Tiedot puutteellisista tiloista ovat tulleet esille muun muassa Rakennusliiton toimitsijoiden sekä liiton jäsenten ilmoitusten perusteella.

Koronariskiä lisää liiton mukaan se, että omaehtoisia karanteeneja ei ole juurikaan sovellettu käytännössä. Komennustyöntekijöille ei pääsääntöisesti makseta palkkaa omaehtoisen karanteenin ajalta, jolloin töihin on menty jopa sairaana.

 
Päivitetty
24.9.2020