Asetus vesi- ja viemärilaitteistoista on vieläkin melko tuntematon

Ympäristöministeriön asetus rakennusten vesi- ja viemärilaitteistoista on tullut voimaan 1.1.2018, ja se koskee käytännössä kaikkea uudisrakentamista, korjausrakentamista, rakennusten laajennuksia sekä näiden suunnittelua. Kuitenkin asetus on jäänyt joiltain osin tuntemattomaksi jopa ammattilaisille, ja töitä on saatettu tehdä pelkkien kuulopuheiden varassa.

Sentakia Oy:n Sauli Niemi toteaa haastattelussa, että asetuksen tunnettuus on valitettavasti vieläkin hyvin vaihtelevaa. Vieläkin kovin usein tulee vastaan tapauksia, jossa asukas olisi halunnut käyttöveteen liitettävän pyyhekuivaimen, mutta suunnittelija tai valvoja tyrmää ajatuksen vedoten asetukseen, vaikka asetuksen mukaan sellainen voidaankin asentaa. - Eli ammattilaisetkaan eivät aina tiedä asetuksen sisältöä. Harmillisen usein ollaan uutisotsikoiden ja kuulopuheiden varassa, Sauli Niemi toteaa

Asetus ohjaa suurelta osin suunnittelijoiden työtä. Jokaisen, esimerkiksi LVI-suunnittelua tekevän, tulisi tietää melko tarkkaan, mitä asetus pitää sisällään. Suurin muutos aiempaan pyyhekuivainten osalta on se, että uusiin rakennuksiin käyttövesikiertoista pyyhekuivainta ei saa asentaa. Korjausrakentamisessa taas käyttövesipyyhekuivaimet sallitaan, jos sellaiset on aiemmin olleet käytössä.

Asetuksen perustelumuistiossa, lämpimän käyttöveden kiertoa koskevassa pykälässä 8, perustellaan käyttövesipyyhekuivaimen kielto uusissa rakennuksissa sillä, että tällä varmistetaan osaltaan käyttöveden lämpötilan pysyvyys kaikissa tilanteissa. Pyyhekuivain itsessään ei aiheuta mitään vaaraa, vaan ainoastaan huonosti suunniteltu ja/tai rakennettu lämpimän veden kiertojohto.

Vaihtaisiko sähköiseen kuivaimeen?

Kysyttäessä saneerauskohteiden pyyhekuivaimista Niemi toteaa: - Jos asunnossa on käyttöveden kiertoon tai lämmitysverkostoon kytketty pyyhekuivain, ei sitä tarvitse vaihtaa sähkötoimiseen. Uusiinkin rakennuksiin saa vesikiertoisen pyyhekuivaimen asentaa, kunhan se on liitetty lämmitysverkostoon, eli samaan järjestelmään vesikiertoisten pattereiden tai lattialämmityksen kanssa.

Sähkötoimisissa pyyhekuivaimissa on myös omat hyvät puolensa ja etunsa. Jos halutaan esimerkiksi ajastustoimintoja tai pyyhekuivaimen lämpötilan säätöä, silloin sähkötoiminen kuivain on hyvä ratkaisu. Sähkötoimista pyyhekuivainta voidaan pitää lämpimänä silloin kun on tarve. Jos pyyhekuivain halutaan lisätä kylpyhuoneeseen, eteiseen, tuulikaappiin tai muualle ilman suurempaa remonttia, sähkötoiminen pyyhekuivain on yleensä järkevämpi ratkaisu.

Käyttövesikierrossa vesikiertoinen kuivain on aina lämmin, eikä lämpötilaa voi säätää. Lämmitysverkossa vesikiertoisen kuivaimen lämpötilaa pystyy yleensä säätämään termostaatista.

Sentakia laatua ja palvelua

On kuitenkin hyvä muistaa, että uusiin taloihin on sallittua asentaa vesikiertoinen pyyhekuivain, jos se on liitetty lämmitysverkostoon. Käyttövesikiertoisen pyyhekuivaimen saa pitää ja sen voi vaihtaa, jos sellainen on nyt käytössä. Myös vesikiertoinen lämmityspatteri voidaan korvata vesikiertoisella pyyhekuivaimella, ilman suurempaa remonttia.

Niemi kertoo, että eniten myyty sähkötoiminen malli on tällä hetkellä BLG-350. Kuivain on kooltaan (720x400mm) sellainen, että se mahtuu moneen paikkaan, myös pienimpiin kerrostalojen kylpyhuoneisiin. BLG-350 on valmistettu kiillotetusta ruostumattomasta teräksestä. Pintalämpötila sillä on 45 astetta, ja sen sähkönkulutus on vain 30W. BLG -kuivaimet voidaan liittää myös kiinteästi, jolloin ei jää näkyviä sähköjohtoja.

Sentakia Oy on perustettu vuonna 2000. Sentakia Oy:llä on laaja valikoima erittäin laadukkaita vesi- ja sähkötoimisia pyyhekuivaimia. Sentakia Oy:n verkkosivuilta löytyy myös ammattilaisille suunnattu osio, josta löydät enemmän tietoa Sentakian palveluista ja tuotteista. Verkkosivu palvelee niin LVI ja ARK-suunnittelijoita, sekä alan muita ammattilaisia.
 

Toiminnassamme painotamme nimenomaan tuotteiden sekä palvelun laatua eli toimitusvarmuutta ja nopeaa reklamaatioiden käsittelyä. Näistä olemmekin saaneet positiivista palautetta asiakkailtamme, Niemi painottaa.
 

Sentakia vesikiertoiset lämmittimet on testattu myös VTT:llä korkean laadun takaamiseksi.

Pyydä tarjous kuivaimista

 
Päivitetty
25.6.2020