Alkutalven isot lumikuormat eivät ole kasvaneet – Kriittinen tilanne helpottui

Tilanne 16.2.2021

Suomen ympäristokeskuksen mukaan lumikuorma Etelä- ja Keski-Suomessa on tällä hetkellä keskimääräisellä tasolla. Alkutalven kriittinen tilanne varsinkin kuplahallien katoilla on tasaantunut. Itä- ja Pohjois-Suomessa lumikuorma on jonkin alle keskiarvon.

– Pohjois-Suomessa lumikuorma on 20-50 kiloa neliömetrillä eli keskimääräistä pienempi, Suomen ympäristokeskuksen johtava hydrologi Bertel Vehviläinen kertoo.

Merkittäviä, reilusti yli metrin lumikuormia on pohjoisessa Suomessa tällä hetkellä vain käsivarren alueella sekä Itä-Suomessa yksittäisillä alueilla lähellä rajaa. Lumikuormat voit tarkistaa täältä.

Lumikuormaa mitataan milleinä tai kiloina neliömetrillä. Jos maanpinnalla on yksi millimetri vettä, se vastaa yhtä kiloa neliömetrillä.

– Koko Suomen mittakaavassa ollaan tilanteessa, jossa lumikuorma ei ole erityisen suuri, Vehviläinen jatkaa.

Sulaminen ei lisää riskiä

Lumitilanne ei ole muuttumassa sääennusteen mukaan lähiaikoina. On kuitenkin mahdollista, että kuorma kasvaa vielä kuluvan talven aikana, joten kiinteistöjen omistajien kannattaa seurata tilannetta. Lunta kannattaa poistaa katolta myös silloin, kun sitä on kertynyt vain osalle katon pinta-alasta. Lumen pudottaminen on syytä jättää ammattilaisen vastuulle. Katolle kiipeävän pudottajan on käytettävä turvavaljaita.

Vehviläisen mukaan lunta on syytä pudottaa alas, jos kuormaa on puolen metrin verran.

– Yleisesti ottaen ongelmia syntyy ison lumisaderintaman seurauksena, jolloin lumikuorma kasvaa hetkessä nopeasti. Tämä on erityisen riskialtista hallien katoille.

Alkutalven aikana Suomessa kerrottiin kolmen kuplahallin romahtamisesta lumikuorman kasvettua nopeasti. Sen jälkeen romahduksia ei ole raportoitu.

Lumen sulaminen ei yleensä vaikuta riskiä lisäävästi. Lumen tiheys kasvaa suojasäällä, mutta katolla olevan lumen paino ei kasva, jos ei lunta ei sada lisää. Suojasää lisää lumen tiheyttä, kun osa lumesta sulaa nestemäiseksi vedeksi, joka kuitenkin sitoutuu lumeen. Lumi voi pidättää vettä nesteenä jopa viisi tilavuusprosenttia. Näin ollen jos katolla on lunta puoli metriä, siihen voi pidättyä vettä 25 kilogrammaa neliömetrille.

– Jos lumi sulaa eikä sitä sada lisää, lumi tavallisesti valuu katolta pois. Silloin täytyy tietysti olla varovainen sen suhteen, ettei alapuolella liiku ihmisiä. Ammattilaisten kannattaa tiputtaa lumet ennen kuin on tällainen putoamisvaara. Kiinteistönomistaja on vastuussa katolta putoavan lumen aiheuttamista vahingoista.

Katoilta pudotettu lumi on syytä kuljettaa pois rakennuksen juurelta, jotta sulamisvesi ei kulje perustuksiin.

Lumikuormat katoilla

Mikäli kuormat antavat aihetta, lumikuormat tulisi poistaa katoilta, jotta ne eivät lähde liikkeelle ja putoa ihmisten tai omaisuuden, kuten autojen päälle. Kiinteistönomistaja on vastuussa katolta putoavan lumen aiheuttamista vahingoista. Katso artikkelin lopusta lumenpudotusohjeet. Muista turvallisuus!

Riskialtteimpia ja tarkkailua vaativia ovat laajarunkoisten rakennusten pitkän jännevälin kattorakenteet kuten:

  • urheiluhallit
  • suuret kauppaliikkeet
  • ratsastusmaneesit
  • maatalouden tuotantorakennukset
  • kuplahallit.

 


Suurten hallien kattojen lumitilannetta tarkkailtava

Suurten hallien kattorakenteita on syytä tarkkailla, koska niissä piilevät rakennevirheet alkavat tyypillisesti ilmetä maaston lumikuorman kasvaessa 80–100 kg/m2:n tuntumaan. Riskialtteimpia ja tarkkailua vaativia ovat laajarunkoisten rakennusten pitkän jännevälin kattorakenteet.

Hallien omistajien on seurattava lumikuormaa aktiivisesti ja huolehdittava siitä, että lunta poistetaan hallin katolta tarpeen mukaan, myös silloin, kun lunta on kertynyt erityisen runsaasti vain osalle kattoa. Lumen paino riippuu sen tiheydestä ja lumikerroksen syvyydestä. Nyrkkisääntönä on, että hallin katolla oleva 50 cm lumikerros pitää poistaa ja lumenpudotukseen on syytä palkata ammattilainen.

Omakotitalojen, rivitalojen ja pientalojen katot eivät ole vaarassa lumikuormien takia, mutta katolta putoava lumi voi kuitenkin aiheuttaa vaaraa.


Muista myös siirtää katolta pudotettu lumi pois talon juurelta, jotta sulamisvesi ei kulje perustuksiin.Muista myös siirtää katolta pudotettu lumi pois talon juurelta, jotta sulamisvesi ei kulje perustuksiin.

Lumikuormat reaaliajassa

Suomen ympäristökeskus (SYKE) seuraa aktiivisesti maaston lumikuormaa ja ylläpitää ajankohtaista tietoa sekä reaaliaikaista laskentaa lumikuormasta verkkosivuillaan . Rakennevioista johtuvia isojen hallien kattojen sortumia esiintyy usein alkutalvesta lumikuorman ylittäessä 100 kg/m2 tai runsaiden sateiden jälkeen, kun lumikuorma kasvaa nopeasti.

Lumikuorman laskeminen

Lumikuorman voi arvioida lumen syvyyden ja tiheyden avulla:

lumikuorma (kg/m2) = syvyys (m) * tiheys (kg/m3)

Lumen tiheys katolla on kevättalvella tyypillisesti 200-300kg/m3, mutta paikoitellen lumi voi kinostua paljon tiheämmäksikin, katoilta on mitattu jopa yli 400kg/m3 tiheyksiä (vertailun vuoksi: nestemäisen veden tiheys on 1000kg/m3, ja puhtaan jään tiheys on 900kg/m3). Kesää kohti mentäessä lumen tiheys kasvaa lämpötilojen kasvun myötä.

Tärkeää huomioitavaa

Kiinteistönomistajan on seurattava lumikuormaa aktiivisesti ja ryhdyttävä lumen poistoon ajoissa. Lumenpudotuksessa on aina syytä käyttää ammattilaisapua, ja huolehtia työturvallisuudesta ja ohikulkijoiden turvallisuudesta. Lumi ja jää saattavat yllättäen liukua katolta alas itsestään. Tämä tapahtuu usein nopeasti ja rajusti ja saattaa aiheuttaa hengenvaarallisia tilanteita.
 

Lumenpudottaja loukkaantuu useammin kuin katto romahtaa. Estä putoaminen esim. valjailla. Kuvassa vaarallinen lumenpudotustilanne.Lumenpudottaja loukkaantuu useammin kuin katto romahtaa. Estä putoaminen esim. valjailla. Kuvassa vaarallinen lumenpudotustilanne.
 
Päivitetty
18.2.2021