LAIVURINTALO, KOKKOLA

Suojelukohteen vanha savitiilikatto varastoitiin tulevaisuutta varten

TOTEUTUS /
Keski-Pohjanmaan Kattopalvelu Oy

Merikapteeni Johan Hillströmin 1800-luvulla rakentama talo sijaitsee yhdessä Suomen vanhimmista puukaupunginosista, Kokkolan vanhassakaupungissa. Taloa ja piharakennuksia on vuosien saatossa entisöity ja remontoitu sisältä aina alkuperäistä kunnioittaen.

Katolla oli remonttitarvetta useammastakin syystä, vanha savitiilikatto oli paikoittain halkeillut ja pahasti sammaloitunut sekä rakenteista puuttui aluskate. Lisäksi sadevesikourut olivat tulleet tiensä päähän.

Historiallisen rakennuksen entisöinti vaatii aina pitkää kokemusta, kovaa ammattitaitoa ja ongelmanratkaisukykyä. Kattopalvelu olikin referenssikohteidensa puolesta luonnollinen valinta katon entisöintiin.

Kävimme talon omistajien kanssa eri vaihtoehdot läpi, mitä katolle olisi tehtävissä ja päädyimme pitkäikäiseen ratkaisuun. Vanhaa olemassa olevaa savitiilikattoa ei lähdetty tekohengittämään turhaan. Uuden katon myötä kattorakenteista saatiin tuulettuvat, sekä vanhasta katosta puuttuvat kattoturvat lisättyä nykyajan vaatimuksien mukaiseksi.

Perinteitä kunnioittaen

Vanha alkuperäinen savitiili purettiin ehjänä alas tiili tiileltä. Suojelukohteessa olevat vanhat savitiilet piti varastoida tulevaisuutta varten vanhankaupungin muita kohteita ajatellen, koska kyseistä vanhaa tiilimallia ei ole nykyään saatavilla muualta kuin vanhoista katoista.

Uuden katon katemateriaaliksi kelpasi ainoastaan Ormaxin vanhan ajan aito savitiili, Nortegl. Rakenteet tehtiin tuulettuvaksi harjatuuletuksella ja Divoroll Universall -aluskatteella. Katolle asennettiin lisäksi lainvaatimat kattosillat, seinä- ja lapetikkaat, joilla turvataan nuohoojan turvallinen kulku piipulta piipulle, sekä uudet sadevesijärjestelmät suppilosyöksyineen. 
 

Luonnollisesti kohteesta tehtiin myös kuvallinen ja selostettu dokumentointi vaihe vaiheelta, jotta nykyiset ja myös tulevat sukupolvet tietävät, miten ammattitaitoinen remontti toteutettiin tähän historialliseen kohteeseen. Savitiilihän kestää oikein huollettuna sukupolvelta toiselle. Aidon Ormax-savitiilen alla asunto ja sen asukkaat voivat hyvin jopa seuraavankin vuosisadan ajan.

Katso kohteen muutos

Kattoremontit 1200 katon kokemuksella

Keski-Pohjanmaan Kattopalvelu Oy tekee huopakatto-, tiilikatto- ja peltikattotyöt 1200 kattoremontin kokemuksella. Olemme täysin kotimainen, Ormaxin ja Icopalin valtuuttama Kokkolassa toimipaikkaansa pitävä yritys ja toimitamme kattopalvelut pääosin Pohjanmaan alueelle.

Olemme kokenut kattoasentaja. Meiltä saat kattotyöt 12 vuoden kokemuksella, ympäri vuoden ja aina kilpailukykyisellä hinnalla. Tarjoamme täyden palvelun kattoratkaisut aina ilmaisesta katon kuntotarkastuksesta ripeään kattoremonttiin ja lopulta purkujätteiden asianmukaiseen kierrätykseen. www.peltikattopalvelu.fi

Toteuttaa kattoremontit alueilla: Pohjanmaa

Jätä yhteydenottopyyntö


 
Julkaistu
5.10.2018