kustannukset


  • Vaillant Ruotsi referenssi

    Vaihto öljylämmityksestä ilmavesilämpöpumppuun toi yllättävät edut lämmityskustannusten puolittumisen lisäksi

    Veljeksien perinnöksi saamassa vanhassa talossa oli edessä lämmitysjärjestelmän päivitys vanhasta öljylämmityksestä moderniksi ilmavesilämmitysjärjestelmäksi. Saneerauksessa oli energiakustannuksien säästön lisäksi monta muutakin yllättävää etua vanhaan lämmitysjärjestelmään verrattuna.
  • Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg

    Kulkuteiden kunnossapidon kustannukset vain murto-osa tapaturmien kustannuksista

    - Odotettavissa pimeää ja liukasta tai soraistaLiukkaat kelit ovat perinteisesti vaanineet jalankulkijoita talviseen aikaan. Ilmastonmuutoksen myllerryksessä olosuhteet ovat vaihtelevammat. Kaatumisia saattaa aiheuttaa pakkasyönä asvaltille jäätyneen kosteuden lisäksi samaisella asvaltilla pyörivä hiekoitussora. Kulkuteiden turvallisuutta voi ylläpitää monilla toimilla. Vastuu kulkuväylien kunnosta on kiinteistön haltijalla, mutta jokaisen kulkijan kannattaa varautua olosuhteisiin sopivasti.Nykytalvina kulkuväylien kunnossapitäjän kannattaa pitää jatkuva varvastuntuma maankamaraan. Lauhtumisen jälkeinen lumisade sekä nollakeli ja uudelleen pakastuminen ovat erityisen riskialtista liukasteluaikaa. Salakavalia ovat myös jään päälle satanut lumi, jäätävä tihku tai musta jää. Rinteessä oleva hiekoitussorakin saattaa yllättää ikävästi. Siirtyminen sisältä ulos tai päinvastoin altistaa myös liukastumiselle.Koska kelin vaihdokset ovat riskialtteinta aikaa, pihojen ja kulkuteiden kunnossapito heti olosuhteiden muututtua estää tehokkaasti liukastumistapaturmia. Hommaa huoltohenkilöstölle riittääkin. Kiinteistön kunnossapitovastuuseen kuuluu väylien auraus, liukkauden torjunta ja lumen poisto myös jalkakäytäviltä sekä tonttiliittymien avaus. Kaikki kulkutiet, parkkipaikat, sisäpihat ja jätekatokset täytyy hiekoittaa tai suolata. Ulkoportaat tulee pitää kunnossa. Kunnossapitovastuuseen kuuluu myös mahdollinen bussipysäkkialueella oleva jalkakäytävä.Liukastumisia ja kaatumisia ehkäisee myös riittävä valaistus. Kun lamppuja on tarpeeksi, kulkijat näkevät liukkaat paikat, epätasaisuudet ja reitillä olevat esteet.
  • Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg

    VTT:ltä uusia menetelmiä talotekniikan elinkaarikustannusten laskentaan

    Kiinteistöalan päätöksenteko helpommaksiVTT on kehittänyt rakennus- ja kiinteistöalan päätöksenteon tueksi menetelmiä, joilla voidaan laskea/arvioida kiinteistöjen ja niiden käytön ja kunnossapidon elinkaarikustannuksia nykyistä tarkemmin. Laskelmien avulla voidaan huomioida vaihtoehtoisten ratkaisujen elinkaarivaikutukset perinteisen investointipainotteisen päätöksenteon sijaan ja löytää elinkaarikustannuksiltaan edullisin, energiatehokkain ja toimintavarmin vaihtoehto.Rakennushankkeiden vaihtoehtoisten toteutusmuotojen arvioinnissa on hahmotettava kokonaistaloudellisuuteen vaikuttavat tekijät rakennuskohteen elinkaaren eri vaiheissa. Kohteen pitkä elinkaari sekä sen eri vaiheisiin liittyvä epävarmuus tekevät tästä tehtävästä usein varsin haasteellisen. Myös vertailulaskelmien tekeminen, suunnitteluratkaisuiden valinta ja tarjousten yksiselitteinen vertailu on ollut vaikeaa laskentakäytäntöjen kirjavuuden takia.VTT:n kehittämien menetelmien avulla voidaan edistää verkottunutta elinkaarilähtöistä liiketoimintaa sekä kiinteistöjen ja niiden käytön ja kunnossapidon elinkaariedullisuutta nykyistä paremmin. Laskentamenetelmät soveltuvat talotekniikan elinkaarikustannusten ja elinkaariedullisuuden määritykseen, elinkaarihankintojen ja muiden hankintamallien arviointiin sekä elinkaariperustaiseen päätöksentekoon ja tarjousten vertailuun. Kehitetyt laskentatavat ovat yhteensopivia kansainvälisten standardiluonnosten kanssa. VTT esittää myös elinkaariedullisuudeltaan suomalaisiin käytäntöihin sopivia optimaalisia toteutusratkaisuja.Kehitetyt sovelluspohjat sisältävät elinkaarihankinnan keskeiset kriteerit: käyttöiän, energiatalouden sekä huolto- ja kunnossapitotarpeet. Sovelluksen avulla määritetään taloteknisen hankinnan hankinta- ja elinkaarikustannukset sekä edullisuus suhteessa perinteiseen hankintaan. Ympäristövaikutuksia ei sovelluksen keinoin lasketa, vaan niiden arvioinnissa joko hyödynnetään erillistä arviota tai todetaan käyttöikä-, kulutus- ja käyttäjävaikutusten olevan suorassa riippuvuussuhteessa ympäristövaikutuksiin.Laskentapohjat soveltuvat sellaisenaan isolle kiinteistönomistaja- tai rakennuttajataholle sen määrittäessä tilatarpeiden vaihtoehtoisten täyttämisratkaisujen sekä elinkaarilaadun, kuten käyttöiän, energiatalouden ja muuntojouston, kustannusvaikutuksia ja edullisuutta.Suunnitteluyrityksissä sovelluksia voidaan hyödyntää elinkaarisuunnittelussa ja elinkaarioptimoitujen toteutusratkaisujen elinkaariedullisuuden todentamisessa, kun lähtötiedot perustuvat pääosin yritysten omiin tietokantoihin. Rakennusyrityksessä tavoitteena on sekä kehittää elinkaarioptimoituja rakennuskonsepteja että tarjota esimerkiksi asunnon ostajalle vaihtoehtoisia elinkaariedullisia tuotteita. VTT:n kehittämä laskentaperusta on näiltäkin osin käypä vaihtoehto, sillä lähtötiedot perustuvat yritysten omaan seuranta-aineistoon.Hankkeen ovat rahoittaneet Tekes ja alan yritykset.
  • Luetuimmat

    skeleton
    skeleton
    skeleton
    skeleton
    skeleton

    Uusimmat

    skeleton
    skeleton
    skeleton
    skeleton
    skeleton
    skeleton
    skeleton
    skeleton
    skeleton
    skeleton
    skeleton
    skeleton