• Etusivu
  • Rakentaminen

Työllistä itsesi helposti kevytyrittäjänä

Rakentajan toimitus
Päivitetty 25.01.2023
20231_80701.jpg

Kuvituskuva: Eurocountor

Rakennusala työllistää valtavan määrän ihmisiä vuosittain niin uudis- kuin remonttikohteissa. Jatkuva kysyntä tekijöistä saa monet pohtimaan yrittäjäksi ryhtymistä. Itsensä työllistämiseen löytyy onneksi helppo ja riskitön ratkaisu − kevytyrittäjyydessä voi suoraan ryhtyä hommiin ja jättää paperityöt luotettavalle kumppanille.

Yrittäjämäisen työn helpoin muoto

Itsensä työllistäminen on jo vuosia jatkunut trendi, joka ei näytä laantumisen merkkejä. Kevytyrittäjyys antaa mitä parhaimman mahdollisuuden kokeilla omia rahkeitaan yrittäjänä. Monille se on toiminut ponnahduslautana kohti täyspäiväistä yrittäjyyttä oman yrityksen, toiminimen tai osakeyhtiön muodossa.

Kevytyrittäjyydellä tarkoitetaan sitä, että henkilö laskuttaa tekemänsä työn laskutuspalveluyrityksen kautta. Muilta osin kevytyrittäjyys on samanlaista kuin mikä tahansa muukin yrittäminen – vain laskutuksesta, kirjanpidosta ja verotuksesta tuleva työtaakka on huomattavasti pienempi.

Ryhdy kevytyrittäjäksi – riskitön ja ilmainen aloitus

Eurocountor-kevytyrittäjä on velvollisuuksista riisuttu yrittäjä. Siinä ei tarvitse sitoutua, ei tehdä kirjanpitoa, eikä edes hoitaa vakuutusmaksuja itse. Palvelu hoitaa kaikki tarvittavat paperityöt puolestasi ja voit itse keskittyä olennaiseen eli työn tekemiseen.

Kevytyrittäjyys sopii hyvin niin aloitteleville kuin myös kokemusta jo kerryttäneille toimijoille y-tunnuksella tai ilman. Rekisteröityminen on ilmaista ja maksat palvelumaksua vasta sitten, kun teet myyntiä.

Nopea ja hyvä palvelu vakuutti

Rakennus- ja logistiikka-alalla työskentelevä Tino Lundell on yksi lukuisista tyytyväisistä Eurocountorin käyttäjistä.

– Olen nyt hyödyntänyt palvelua yritykseni käytössä vuoden ajan ja ollut todella tyytyväinen siihen. Aiemmin käytössäni olleisiin laskutuspalveluihin verrattuna tämä osoittautui ehdottomasti parhaaksi. Palvelu on selkeä ja helppo ottaa käyttöön. Siinä kaikki on tehty valmiiksi, Lundell kehuu.

Eurocountor tarjoaa kevytyrittäjälle laskutuspalvelun ja pitää huolen kirjanpidosta sekä veroasioista. Alustan kautta voi luoda ja lähettää laskuja sekä kirjata mahdolliset muut verotukseen vaikuttavat kulut muun muassa kilometri- ja matkakorvaukset. Kun asiakas maksaa laskun, niin palvelu vähentää tästä automaattisesti verokortin mukaiset verot.

– Kun on tullut jotain kysyttävää, on vastauksen saanut aina heti, joka on myös iso etu. Kokonaisuudessaan homma toimii hienosti ja vaivattomasti, lähetän vain laskun asiakkaalle työstäni ja sen jälkeen kaikki muu laskutukseen liittyvä hoituu automaattisesti, Lundell kiittelee hyvää toiminnallisuutta.

Järjestelmä pitää kirjaa myynneistä, ostoista ja tulonhankkimismenoista, joiden pohjalta palvelu laatii veroilmoituksen. Eurocountor panostaa vahvasti myös asiakastukeen – asiantunteva tiimi auttaa kaikissa kevytyrittäjyyteen liittyvissä asioissa.

Info

Info

Kymmenen syytä valita kevytyrittäjyys

  1. Aloittaminen ei maksa sinulle mitään.
  2. Kevytyrittäjänä et sitoudu mihinkään.
  3. Sinun ei tarvitse tehdä paperitöitä.
  4. Kevytyrittäjyys on riskitön, joten voit huoletta testata liikeideasi.
  5. Kevytyrittäjyys maksaa sinulle ainoastaan, kun teet myyntiä.
  6. Pystyt vähentämään verotuksessa tulonhankkimismenot.
  7. Helppo aloittaa, sillä et tarvitse y-tunnusta.
  8. Säästät aikaa ja voit itse keskittyä työn tekoon.
  9. Voit itse määritellä missä ja milloin teet töitä.
  10. Olet itsesi pomo.
Rakentaminen
projektinjohto
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20225_78328.jpg
Uusi luottokortti tarjoaa nopeutta ja helppoutta
Moni yritysluottokortti on suunnattu ennen kaikkea isommille yrityksille. Pienille yrityksille tarjontaa on ollut vähemmän. Qred aikoo paikata tämän puutteen.
202112_74278.jpg
Miltä oman kodin rakentaminen tuntuu? Kuuntele podcast lapsi­perheen taloprojektista
Janina Hannukainen perheineen päätti toteuttaa haaveensa omakotitalosta. Projekti on pitänyt sisällään paljon vaiheita, oppeja ja yllätyksiä.Taloprojekti on kestänyt vähintäänkin melkein vuoden ajan nuorenparin ajatuksissa. Joulun lähestyessä ollaan jo hyvässä vauhdissa ja omakotitalon runko saatiin pystyyn ennen vuoden vaihtumista.Uusimmassa podcast-jaksossa kuulemme, miltä oman kodin rakentamisen prosessi näyttää tulevan asukkaan näkökulmasta.Kuuntele jakso alta tai yleisimmissä podcast-sovelluksissa, kuten Spotify, Apple podcastit, Google podcastit ja StitcherPodcast on tallennettu 2021 vko 50.
201812_55751.jpg
Tee onnistunut matka uuteen kotiin - haaveista totta
Haaveistako totta? Useat meistä haaveilevat yksilöllisesti suunnitellusta kodista − omien tärkeimpien mielikuvien ja toiveiden toteutumisesta niin paperilla kuin myös todellisuudessa. Moni on ehkä raapustanut ruutupaperille huonejakoja ja miettinyt, miten uuden talon huonetilat keskenään jakautuisivat. On kuitenkin hyvä kysyä itseltä, onnistuukohan tämä nyt omalla osaamisella. Kultainen neuvo tähän on: omat visiot kannattaa käydä rohkeasti esittelemässä ammattitaitoiselle ja kokonaisuudet hallitsevalle arkkitehdille heti hankkeen alussa. Ammattilainen hahmottaa kokonaisuudet ja kuuntelee tarkkaan rakennuttajan toiveet.
20222_76835.jpg
Haaveiletko töistä rakennusalalla? Tutustu rekrykoulutukseen
Pula rakennusalan osaavista tekijöistä jarruttaa jo alan yritysten kasvua. Yhdeltä puuttuu maalareita, toiselta kattoasentajia tai maarakentajia. Rekrykoulutus on tehokas tapa löytää uusia tekijöitä. Siitä on hyötyä sekä yritykselle että opiskelijalle itselleen.
201910_60281.jpg
Ilmastoystävällinen rakentaminen vaatii nopeita toimia
Rakennukset ja rakentaminen kuluttavat puolet maapallon luonnonvaroista ja noin 40 prosenttia energiasta. Ne aiheuttavat noin kolmanneksen maailman kasvihuonekaasupäästöistä väestönkasvun, kaupungistumisen ja merenpinnan nousun kasvattaessa rakentamisen tarpeita entisestään. Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen vetosi New Yorkissa YK:n kestävän kehityksen kokouksen yhteydessä rakennusalaan vähähiilisen rakentamisen vauhdittamiseksi.
20089_13359.jpg
Ympäristöystävällinen kuitu Familon-peitteisiin ja -tyynyihin
Finlayson vastaa suomalaisten kasvavaan ympäristömyönteisten tuotteiden kysyntään ottamalla käyttöön entistä ympäristöystävällisemmän kuidun. Familon-tyynyjen ja -peitteiden kuitu on Euroopan ensimmäinen polyesterikuitu, jolla on EU-kukka-merkki. Ensimmäiset EU-kukka-merkillä varustetut Familon-tuotteet tulevat kauppoihin elokuussa 2008.Lisätietoa Familon-tuotteista...Lisätietoa Finlayson-tuotteista...

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton