• Etusivu
  • Talo

Toimitusjohtajan kynästä: Huomennakin on huominen

Rakentajan toimitus
Julkaistu 18.09.2008
20089_13140.jpg

Viimeisten kuukausien aikana meitä ei ole hemmoteltu hyvillä talousuutisilla. Metsäteollisuuden osittainen alasajo ja Yhdysvaltojen subprime-kriisi ovat keränneet pääotsikot. Subprime-kriisin kautta vaikutukset ovat laajentuneet myös suomalaisiin ja Suomessa toimiviin ulkomaisiin pankkeihin.

Korot edelleen kohtuullisia, muutama vuosi sitten poikkeuksellisen alhaisia

On muistettava, että asuntolainan korkojen ollessa marginaaleineen 5,5 % tasolla, ovat korot historiallisesti edelleen kohtuullisia. Korot eivät globaalin taloustilanteen vuoksi nouse lähivuosina, sillä inflaatio tulee ensi vuonna taittumaan euroalueella kolmeen pronsenttiin, jopa alle. Inflaatiota hidastaa öljyn ja raaka-aineiden hinnan alenemisesta sekä kulutuksen kasvun vähenemisestä johtuva koveneva kilpailu. Asuntoluottojen korot ovat seuranneet normaalissa tilanteessa noin kaksi prosenttiyksikköä inflaatioprosentin yläpuolella. Kriisitilanteissa ero kasvaa hiukan suuremmaksi.

Pankkikilpailua on myös huomenna

Viime päivinä on puhuttu uudesta pykälästä, joka mahdollistaisi pankkien nostavan asuntolainojen pankkikohtaista korkomarginaalia yksipuolisesti. Asiasta on kerrottu tiedotusvälineissä enemmän tai vähemmän sekavasti, mutta lyhykäisyydessään kyse on seuraavasta:

  • Koron nostomahdollisuus koskee ainoastaan uusia asuntolainoja, ja pankin on ilmoitettava koron nostosta kolme kuukautta ennen sitä. Esimerkiksi Yhdysvaltojen finanssikriisin kaltaisessa tilanteessa kolme kuukautta on pankille pitkä aika!
  • Koron nosto on mahdollista ainoastaan, jos pankin vakavaraisuus on uhattuna.
  • Koron nostomahdollisuus korvaa vanhan pykälän, missä pankki voi kriisitilanteessa sanoa luoton irti.

Summa summarum: Spekuloitu korkojen nostaminen pankin tilanteen korjaamiseksi, ilman todellista kriisitilannetta, tuntuu kaukaa haetulta, koska

kaikki pankit

eivät kuitenkaan lähtisi siihen mukaan. Korottajapankille tästä koituisi valtaisa asiakaspako. Pankkimme tarvitsevat edelleen meitä normaaleja suomalaisia, jotka haluavat ostaa asunnon tai joilla on asunnon kehittämistarve, pankithan ovat meitä varten. Meistä, hyvin asiamme hoitavista yhteiskunnan rakentajista, pankit tulevat kilpailemaan myös jatkossa.

Nyt on hyvä hetki laittaa hankkeet liikkeelle

Uutisointi on pelottanut osan myös taloudellisesti terveellä pohjalla olevista perheistä jäädyttämään hankkeitaan. Kun sinulla on tarve uuteen asuntoon tai remonttiin, aloita hankkeen valmistelu nyt. Pankkien ovet eivät suinkaan viuhu tiukkaan tahtiin sisäänpäin. Kierrä kaikki pankit, kilpailuta ne ja pyydä tarjous. Löydät varmasti pankin, joka tarjoaa sinulle hyvin kohtuulliset kokonaisehdot – ilman korotettuja marginaaleja. Laita hommat vireille NYT, vaikka aloittaisitkin itse hankkeen esim. ensi keväänä.

Rakennustarvikkeet ja rakennustyö halpenevat ensi kevääseen mennessä

Hankemäärien vähentyessä kilpailu tulee pudottamaan niin rakennustarvikkeiden kuin myös rakennustyön hintoja – näin toimii markkinatalous. Nyt on kilpailuttajan paikka. Kun ostat, osta yritykseltä, jolla on talous kunnossa. Se ei välttämättä tiedä kaikista alhaisinta hintaa, mutta varman lopputuloksen. Tässä suhteessa on hyvä suositella kaikkia Rakentaja.fi-yhteistyöyrityksiä.

Katsotaanpa peiliin. Suurimmalla osalla meistä suomalaisista asiat ovat synkistä talousuutisista huolimatta paremmin kuin koskaan ennen. Siispä suupielet ylöspäin - huomennakin on huominen!

Suorakanava Oy:n toimitusjohtaja Hannu Myöhänen

Kokemusta rakentamisesta 30 vuoden ajalta eri näkökulmista; rakennustyön tekijänä, talokauppiaana, urakoitsijana sekä viimeiset 21 vuotta nykyisessä tehtävässään.

20089_13139.jpg
Talo
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20099_18482.jpg
Rakennuksen pohjat viimeisen päälle Ruduksen soralla
Ote päiväkirjasta: Kevät 2009Valmis monttu oli käsittämättömän kokoinen. Tätä kauhistellessa rakennuksen pohjatyöt käynnistyivät: suodatinkangas levitettiin koko alueelle. Olin jo aiemmin saanut Rudukselta tarjouksen kiviaineksista, hinnat itse noudettuna. Urakoitsijamme nouti lähimmältä Ruduksen toimipisteeltä kiviainekset talon ja salaojaputkien alle. Sitä mukaan kun sorakuormat kipattiin monttuun, kaivinkoneen kuljettaja levitti murskeen tasaiseksi petiksi.
20118_27419.jpg
Toimivassa keittiössä on tunnelmaa
Rasia kulma-asennukseenToimivassa keittiössä on tarpeeksi pistorasioita ja ne on sijoiteltu oikein. Jussi-asennuskalusteiden uutuus antaa kulma-asennuksiin uusia mahdollisuuksia.Ja ruoanlaittohan on taidetta. Inspiraatiota luovaan ruoanlaittoon antaa DigitalRadio, josta musiikki johdattaa uusiin saavutuksiin vatsan täyttämisen saralla.ABB Asennustuotteet
201711_50908.jpg
Kapseloinnilla sisäilma paremmaksi
Kun kohteessa on havaittu kosteus- ja mikrobivaurio tai hometta, ainoa vian kokonaan poistava ratkaisu on rakenteiden purku ja uusiminen. Tämä on kallista ja usein myös käytännössä mahdotonta. Kapseloinnilla voidaan vaikuttaa ongelmaan nopeasti.
20176_49428.jpg
Lisäeristyksen muistilista
Lisälämmöneristyksellä saadaan tarvittaessa vanhat rakenteet jopa vastaamaan nykyisiä vaatimuksia ja samalla säästämään energiaa sekä takaamaan viihtyisän sisäilman. Rakennuksen viihtyisyyttä onkin taloudellisesti kannattavinta parantaa lisäeristyksellä. Lisäeristys ja rakenteiden tiivistäminen ISOVER-eristeillä maksaa itsensä takaisin muutamassa vuodessa pienentyneinä lämmityskuluina. Lisäksi asumisviihtyisyys paranee huomattavasti kun rakenteet pysyvät lämpiminä, eikä huoneissa vedä. Lue, mitä ennen lisäeristystä kannattaa tehdä, jotta lopputulos on taatusti toimiva ja turvallinen.
neljähenkinen perhe on lähdössä kotoa. isä ja äiti laittavat lapsille kenkiä jalkaan eteisessä polvillaan
Miten paljon kotiautomaatiosta on apua vaikka liikuntarajoitteiselle?
Kuluttavatko yöksi tai kotoa poistuessasi päälle jääneet valot usein turhaa sähköä kotonasi? Mietitkö usein kodin tai vapaa-ajan asunnon sähkölaitteiden tilaa tai kutsumattomia vieraita silloin kun et itse ole paikalla? Kotiautomaatiosta löytyy apu kaikkeen tähän, mutta tiesitkö, miten paljon kotiautomaatiosta saattaa olla apua myös liikuntarajoitteiselle?
20184_52785.jpg
Kodin pitää toimia lapsiperheessä. Älylukko helpottaa arjen tuloja ja menoja
Avaimettomuus tekee arjesta sujuvampaa. Älylukon toiminnan voi räätälöidä oman perheen tarpeiden mukaan ja se mahdollistaa paitsi kodin lukituksen myös kulun hallinnan ja seuraamisen. Voit luottaa, että sinulle arvokkaat asiat ovat aina turvassa oletpa kotona, töissä tai lomalla. Yale Doorman on asennettavissa niin vanhoihin kuin uusiin oviin.Kodin turvallisuus huipputasollaYale Doorman -älylukko on monen Porin asuntomessualueelle 2018 rakennetun talon valinta. Upeaan, joen rannalla sijaitsevaan Villa Poijuun muutti messujen jälkeen kolmilapsinen perhe.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton