• Etusivu
  • Talo

Rännit kuntoon kotona ja mökillä

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Vesivek Oy
Päivitetty 12.01.2022
20168_47116.jpg

Toimiva sadeveden poisto on välttämätön talon arvon säilyttämiseksi.

Hallittu sadeveden poisto on tärkeää niin omakotitaloissa kuin kesämökeilläkin. Sadevesijärjestelmän puuttuminen näkyy selkeästi missä tahansa rakennuksessa. Myös terassit kärsivät sadevesien tippumisesta katon lappeelta suoraan maahan tai terassille. Sadevesijärjestelmän tehtävä on johtaa katolle satava vesi pois talon läheisyydestä. Toimiva sadeveden poisto onkin välttämätön talon arvon säilyttämiseksi.

Selkeät merkit rännien puuttumisesta

Monesti saattaa olla, että sadevesijärjestelmä, kattoturvatuotteet, tikkaat sekä hätäpoistumistiet jäävät pitkäksi aikaa asentamatta vaikka muuten rakennus olisikin jo valmis. Viimeistään siinä vaiheessa, kun talon edustalle rakennetaan terassi, sadevesijärjestelmän tarve tulee selkeäksi.

Sadevedet tummentavat ikävästi julkisivun hirsiä ja lautoja, jos rännit puuttuvat. Terassissa erottuu usein selkeänä nauha, johon räystäältä on pudonnut vesi. Terassin kohdalla olevat hirsilamellit sekä laudat voivatkin olla vaarassa tuhoutua, jos rännejä ja kouruja ei asenneta. Rännien asennuksen yhteydessä kannattaa asentaa myös puuttuvat hätäpoistumistiet ja tikkaat.

Sadevesijärjestelmä Arvo

Vesivek Arvo sopii moniin olosuhteisiin. Kouruihin kertyy vuoden aikana kaikenlaista roskaa puista. Roskat pääsevät sadeveden mukana sujuvasti kourua pitkin alas, koska paikanpäällä profiloitava kouru ajetaan oikeaan mittaan ja tällöin voidaan välttää turhat saumakohdat. Kun vuosittain kourut tarkistetaan ja puhdistetaan, ulkopuoliset kourun kannakkeet eivät estä niiden puhdistamista.

Sadevesijärjestelmän materiaali on alumiinia, joten se ei ruostu ainakaan seuraavan 100 vuoden aikana. Kouru on syvä, joten sadeveden ei pitäisi roiskua kouruista yli. Kourujen asennuksen jälkeen ei enää välttämättä tiedä sataako ulkona vai ei. Ennen sadeilma on saatettu huomata räystäältä tippuvasta vedestä.

Hallittu sadeveden poisto on tärkeää niin omakotitaloissa kuin kesämökeilläkin.
Hallittu sadeveden poisto on tärkeää niin omakotitaloissa kuin kesämökeilläkin.

Viimeistelty ilme

Sadevesijärjestelmän, hätäpoistumisteiden sekä tikkaiden asentamisen jälkeen mikä tahansa kiinteistö on ilo silmälle.

Arvo sadevesikourun ominaisuudet

  • Uusi design vähentää veden valumista kourun kylkeä pitkin
  • Ulkopinnaltaan likaantumaton, ei valumajälkiä
  • Syvemmän profiilinsa ansiosta vettä mahtuu suurempi määrä
  • Paikanpäällä profiloitava kouru ajetaan oikeaan mittaan jotta voidaan välttää turhat saumakohdat
  • Korroosionkestävä alumiinimateriaali, 100v. puhkiruostumattomuustakuu
  • Ulkopuoliset, supersäänkestävät kourunkannakkeet – puhdistus on helppoa
  • Polttomaalatulle alumiinille myönnämme 100 vuoden puhkiruostumattomuus takuun
  • Arvo on pitkän kehitystyön laadukas tulos
Uusi design vähentää veden valumista kourun kylkeä pitkin.
Uusi design vähentää veden valumista kourun kylkeä pitkin.
Vesivek Oy
Talo
sadevesijärjestelmät
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20181_51350.jpg
Alumiinikourut 90-luvun omakotitaloon
Jyväskyläläisen perheen omakotitalo valmistui vuonna 1990 komealle rantatontille, jollaisia Jyväskylän seudulla oli silloin vielä tarjolla. Siihen aikaan valittiin sadevesijärjestelmiin paljon muovipinnoitettuja teräspeltirännejä, ja sellaisen myös jyväskyläläinen perhe valitsi. Uudempi asia oli silloin, että rännit sai saumattomina, jolloin rännien puhtaanapito oli helpompaa.
20214_70356.jpg
Haluatko raidattomat ja puhtaat rännit?
Kesän ja mahdollisesti järjestettävien kesäjuhlien lähestyessä ryhdytään monissa omakotitaloissa puutarhan ja kodin kunnostuspuuhiin. Korona-aika on saanut suomalaiset muutoinkin satsaamaan entistä enemmän kodin viihtyvyyteen ja ulkonäköön. Hilseilevät maalipinnat tai sammaloitunut pihanurmi saavat kyytiä, mutta eräs yksityiskohta jää helposti huomioimatta, nimittäin sadevesikourut.Harvassa ovat ne ihmiset, jotka nauttivat rännien pesusta. Kannattaa siis hankkia sellaiset sadevesikourut, jotka eivät raidoitu - puhtaan valkoiset, hohtavan mustat tai siistin harmaat.
punainen katto valkoinen talo
Vesivek-sadevesijärjestelmä kestää
Sadevesijärjestelmän tehtävänä on kerätä sadevesi ja siirtää se turvallisesti pois rakennuksen läheisyydestä. Puutteellinen sadevesijärjestelmä on todettu yhdeksi merkittäväksi syyksi rakennusten homevaurioihin.Kunnollinen sadevesijärjestelmä ei ole joukko räystäälle ripustettuja tavaroita, vaan pitkäikäinen ratkaisu talon suojaamiseksi sadevedeltä. Eri seinä- ja kattomateriaaleilla ja eri runkorakenteilla luotettava kiinnitys edellyttää eri asioita. Tämän vuoksi on sekä sadevesijärjestelmien että kattoturvatuotteiden asennus syytä jättää ammattilaiselle. Antamalla asennus ammattilaisille, saadaan takuu tuotteiden lisäksi myös asennukselle. Kuluttajalle merkitystä on nimenomaan asennustakuulla, pelkkä materiaalitakuu ei riitä.
20219_72267.jpg
Toimimaton ränni voi johtaa kosteusongelmiin
Kesän sade- ja ukkoskuurot pistävät katon ja erityisesti sadevesijärjestelmät koville. Ränneissä puutteelliset huollot näkyvät heti − hallitsemattomasti kouruista yli valuva vesi kastelee ulkoseinän ja sokkelin. Ongelman jatkuessa se altistaa rakennuksen kosteusvaurioille. Ennen kesän sateita on hyvä varmistaa, ettei sadevesijärjestelmät ole tukkiutuneet lehdistä, havuista tai muista roskista.
20216_70986.jpg
Näin sujui rännien asennus porilaisessa taloyhtiössä - Katso kuvat
Myrskyn jälkeen, sateisena ja toukokuun lopulle epätyypillisen viileänä päivänä alkoi porilaisessa rivitaloyhtiössä ränniremontti. Toimittajan tullessa paikalle klo 8.15 asentajat olivat jo saaneet melkeinpä kaikki vanhat rännit alas. Itseäni hämmästytti suuresti se, että kaikki vanhat rännit ja rännien osat oli kauniisti pinottuina rivitaloasuntojen pihoilla. Mikään ei ollut hujan hajan pitkin pihaa. Ehkä kaoottisempiin rakennustyömaihin tottuneena odotin epäjärjestystä, mutta toisin kävi.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Suomesta tehtävä tulisijatekniikan mallimaa
- Tulikivi Oyj haluaa vähentää puunpolton hiukkaspäästöjäTulikivi Oyj on käynnistänyt kunnianhimoisen Puhtaampien tulisijojen Suomi -ohjelman, jonka tavoitteena on vuoteen 2020 mennessä uusia noin kolmannes nykyisistä tupruttavista tulipesistä. Tulikiven moderneilla tulipesäratkaisuilla päästään reilusti alle Suomeen kaavailtujen puun pienpolton päästörajojen.Puhtaampien tulisijojen Suomi -ohjelman tavoitteena on tehdä reilu teko raikkaan ympäristön puolesta: lisätä kansalaisten tietoisuutta puun oikeaoppisesta polttamisesta, polttopuun käytön lisäämismahdollisuuksista sekä nykyaikaiseen tekniikkaan pohjautuvien uusien, ympäristöystävällisten tulipesäratkaisujen mahdollisuuksista.Suomen ympäristöministeriö valmistelee parhaillaan päästövaatimuksia puupolttoaineita käyttäville uusille lämmityslaitteille. Määräysten suunnitellaan astuvan voimaan vuoden 2008 aikana. Savupäästöjen ohella ministeriö aikoo puuttua uusien tulisijojen hyötysuhteeseen."Puulämmitys on luonnonmukainen ja edullinen energiamuoto, joka ei kiihdytä ilmastonmuutosta. Valitettavasti suuri osa Suomen tulisijoista on tekniikaltaan vanhanaikaisia, eivätkä ne täytä ympäristöministeriön kaavailemia päästövaatimuksia, " sanoo Tulikivi Oyj:n toimitusjohtaja Heikki Vauhkonen.Hänen mukaansa uusilla ympäristöystävällisillä takoilla ja uuneilla Suomi voisi olla maailmassa edelläkävijä ja mallimaa vähäpäästöisen puunpolton osaajana.Oikeaoppisen puunpolton valistuksen rinnalla tarvitaan julkisen tahon porkkanoita, joilla edistetään vanhojen tulisijojen korjaamista. Pienhiukkasongelmista lasketaan sairastelun seurauksena syntyvän Suomessa noin 1 - 2,9 miljardin euron arvoiset vuosittaiset taloudelliset menetykset. Tämän takia yhteiskunnan kannattaisi vauhdittaa puulämmittämisen korjausrakentamista.Suomessa rakennetaan vuosittain yli 70.000 tulisijaa. Uusista tulisijoista yli puolet eli 38.000 kappaletta asennetaan korjausrakennuskohteisiin. Puhtaampien tulisijojen Suomi -ohjelman tarkoitus on vähentää pienpoltosta aiheutuvia pienhiukkasongelmia ja päästöjä noin kolmanneksella vuoteen 2020 mennessä. Tämä edellyttää noin 840 000 tulisijan korjaamista tai uuden rakentamista seuraavan 12 vuoden aikana.Suomalainen Tulikivi Oyj on uranuurtajana kehittänyt uusia, puhtaamman polttotekniikan tulisijoja, joilla on hyvä hyötysuhde. Tulikiven teknologia on hyväksytty ympäri maailmaa, ja yrityksen tuotteet ovat läpäisseet maailman tiukimmat päästönormit. Tulikivi tekee jatkuvaa tuotekehitystä yhä ympäristöystävällisempien tulisijojen kehittämiseksi.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton