• Etusivu
  • Talo

Nyt on aika tiivistää ikkunat talven varalle

Rakentajan toimitus
Julkaistu 31.10.2012
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg

Ikkunoiden tiivistys on edullisin energia- ja viihtyvyyskorjaus

Suomessa on noin 30 miljoonaa ikkunaa, joista jopa 20 miljoonan tiiveys on huono tai välttävä. Ympäristöministeriön julkaisemat ikkunantiivistysohjeet tulevat todella tarpeeseen, sillä tiivistäminen on edullisin tapa taloyhtiöiden energialaskun pienentämiseen ja asumisviihtyvyyden parantamiseen.

"Ikkunoiden ja ovien tiivistäminen on edullisin toimenpide energiatehokkuuden ja asumisviihtyvyyden parantamiseksi", ikkuna-asiantuntija Mauri Laaksonen sanoo. Hän on osallistunut asiantuntijana ympäristöministeriön julkaiseman ikkunantiivistysohjeen laatimiseen. Laaksonen muistuttaa, että ikkunoiden ja ovien tiivistämisellä saavutetaan paljon hyötyjä.

"Tiivistäminen parantaa asumisviihtyvyyttä, mahdollistaa hallitun ja toimivan ilmanvaihdon, puhdistaa huoneilmaa, poistaa tai vähentää vedon tunnetta, pienentää melua, ja kaiken lisäksi säästää energiaa ja vähentää hiilidioksidipäästöjä." Mauri Laaksonen on ollut itse tekemässä, laatinut työselityksiä tai valvonut yli puolen miljoonan ikkunan tiivistämistä ja ollut mukana erilaisissa tiiveyteen liittyvissä tutkimuksissa. Kolmen vuosikymmenen kokemuksella hän arvioi, että Suomen noin 30 miljoonasta ikkunasta jopa 20 miljoonan tiiveys on huono tai enintään välttävä.

"Ikkunoiden ja ovien tiivistäminen pitää lämmön niin paljon paremmin sisällä ja vähentää vedon tunnetta, että huonelämpötilaa voidaan laskea keskimäärin 1–3 asteella asumisviihtyvyyden kärsimättä. Yhden asteen lasku merkitsee noin viiden prosentin lämmitysenergian säästöä, joten tiivistämisellä voidaan säästää keskimäärin noin kahdeksan prosenttia kiinteistöjen lämmitysenergian kulutuksesta. Se on sekä taloyhtiöille että koko kansantaloudelle todella merkittävä ja helposti saavutettava säästö", Laaksonen sanoo.

Tiivisteiden laadussa ja kestoiässä suuria eroja

Mauri Laaksonen korostaa, että ikkunoiden ja ovien tiivistämisen tulee olla osa normaalia kiinteistön huoltoa samaan tapaan kuin autoakin huolletaan säännöllisin välein. Tiivisteillä on oma elinkaarensa, joka parhaimmilla silikonitiivisteillä on jopa yli 15 vuotta, mutta tavallisimmin käytetyillä tiivisteillä huomattavasti vähemmän. Monet tiivisteet menettävät elastisuutensa ja tiivistämiskykynsä jopa parissa vuodessa.

"Paras tiiviste on putkimallinen silikonitiiviste. Silikonitiivisteiden molekyylirakenne pyrkii aina pyöreään muotoon ja ne säilyttävät siten parhaiten tiiveytensä. Silikonitiivisteitä on saanut pienpakkauksissa vasta parin vuoden ajan, eikä niitä myydä läheskään kaikissa rautakaupoissa, mutta hyvien tiivisteiden hankinnassa pieni vaivannäkö kannattaa."

Tiivistäminen lähtee aina ikkunan tai oven puitteen ja karmin välisen välyksen mittaamisesta, jonka voi tehdä kätevästi esimerkiksi sinitarralla tai muovailuvahalla. Tiivisteen oikea paksuus on 2–3 mm tätä välystä suurempi.

"Kahdeksan millimetrin tiiviste on kaikkein yleisimmin sopiva. Tiiviste ei saa olla liian ohut, jolloin se ei tiivistä, eikä liian paksu, jolloin ikkunaa tai ovea ei saa kunnolla kiinni. Tavallisin virhe tiivisteiden valinnassa on käyttää liian ohutta tiivistettä", Laaksonen kertoo.

Työn suorituksessa tiivistämisen tärkein periaate on Laaksosen mukaan tiivistää sisin puite ilmatiiviiksi ja jättää ulompien puitteiden tiivisteisiin pienet ilmavälit niin, että tuuletusvälit kasvavat ulospäin mentäessä.

Hyvä tiivistys pidentää ikkunoiden elinkaarta

"Nykyisin ymmärretään jo yleisesti, että matalaenergiarakentaminen perustuu hyvään ilmatiiveyteen. Vanhojen talojen osalta yllättävän yleinen uskomus on kuitenkin se, että tiiveys tuo mukanaan kosteus- ja homeongelmia. Ikkunoiden osalta ongelmia tuo nimenomaan huono ilmatiiveys, jolloin lämpimän sisäilman mukana ikkunoiden väliin pääsevä kosteus aiheuttaa ikkunarakenteisiin ja maalipintoihin ennenaikaisia vaurioita lyhentäen niiden elinkaarta. Ulkopuitteissa hyvä tiivistys estää ulkopuolisen kosteuden ja lumen pääsyn ikkunarakenteisiin", Laaksonen sanoo.

Ikkunoiden ja ovien huono tiiveys tarkoittaa aina käytännössä suoraa aukkoa ulkoilmaan, jolloin asukkaat valittavat herkästi isännöitsijälle tai huoltoyhtiölle, että huoneistossa on liian kylmä ja siellä vetää. Sen sijaan että korjattaisiin todellinen ongelma vaihtamalla tiivisteet, huoltomies saattaa käydä nostamassa koko talon patteriverkoston tuloveden lämpötilaa 1–3 asteella.

"Kiinteistön energiankulutus nousee samalla helposti 5–15 prosenttia", hän muistuttaa.

Tiiveyden kannalta kaikkein tärkein eli ikkunoiden ja ovien sisäpuitteiden tiivistäminen kuuluu Kiinteistöliiton asunto-osakeyhtiölain tulkinnan mukaan osakkaille ja muiden puitteiden tiivistäminen taloyhtiölle. Tämä vaikeuttaa taloyhtiön kaikkiin asukkaisiin vaikuttavien energiakustannusten ja asumisviihtyvyyden hallintaa.

"Mikään ei kuitenkaan estä taloyhtiöiltä terveen järjen käyttöä. Viisaimmat taloyhtiöt ovat ottaneet käyttöön esimerkiksi viiden vuoden välein toteutettavan ikkunoiden ja ovien elinkaarihuollon, jossa ammattimaisesti toteutetun kaikkien tiivisteiden vaihdon lisäksi tarkistetaan ja huolletaan ikkunoiden ja ovien muut rakenteet. On tärkeää varmistaa että nekin ovat tiiviit ja uusia tarvittaessa muun muassa elastiset massat karmien ja lasien liitoskohtiin", Mauri Laaksonen sanoo.

Talo
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

201711_50767.jpg
Kirkko, Koski Tl
Koski Tl:n kirkko sai loistonsa takaisinKATTOJEN KUNKKU 2018 -REMONTTIKOHDETOTEUTUS /Suomen Kateasennus OyPienen varsinais-suomalaisen maalaispitäjän Koski Tl:n kirkko on useita viime vuosia maastoutunut keskustan mäntymetsään. Tähän syksyyn asti. Nyt ei keskustan läpi voi ajaa ihastelematta kaunista valkoista kirkkoa ja sen uutta punaista tiilikattoa!
20227_78975.jpg
Ennen levytystyön aloittamista...
Rakennus- tai remontointiprojektisi alkaa olla siinä vaiheessa että seuraavaksi tarvitsee suunnitella kipsilevyjen hankkimista ja levytystyötä. Mitä kaikkea tarvitseekaan huomioida? On tärkeää että käytät oikeaa tuotetta oikeassa paikassa ja oikein, ota siis huomioon seuraavat seikat niin levytystyösi onnistuu…
20238_82973.jpg
Ilmavesilämpöpumppu vanhaan omakotitaloon - katso säästölukemat!
Ilma-vesilämpöpumppu mahdollistaa asunnon kokonaisvaltaisen ja energiatehokkaan lämmityksen. Laite hyödyntää mahdollisimman paljon ilmaista energia alentaen asunnon lämmityskustannuksia huomattavasti. Asunnon tarvitsemat ilma, lämpö ja vesi hoituvat kaikki yhdellä laitteella.
20126_31261.jpg
Muutamalla satasella kodin ilmanvaihto kuntoon
Ilmanvaihto helposti kuntoonPuhdas sisäilma parantaa elämänlaatua ja terveyttä. Terveysilma tarjoaa kaikkiin taloihin, joissa on painovoimainen ilmanvaihto tai vain koneellinen poisto, helposti toteutettavat ratkaisut tehostaa ilmanvaihtoa ja estää haitallisten epäpuhtauksien pääsy huoneilmaan.Nyrkkisääntönä on, että 20 m² vaatii yhden korvausilmailmaventtiilin. Poistoilmaventtiilit sijaitsevat keittiössä, WC:ssä, vaatehuoneessa ja kylpyhuoneessa.Kuvan esimerkissä venttiilit maksavat alle 500 € + työkulut, kun tekee reiän tuuletusluukkuun tai seinään. Pieni investointi loppuiän hyvinvointiin nähden.Osta venttiilit ja vaihtosuodattimet Jäsentukusta
20181_51305.jpg
Puutalomallisto, jossa puu näkyy kaikkialla
Kastellin uusi LEVEL-mallisto on suunniteltu ekologista, tyylikästä ja modernia omakotiasumista arvostaville. Uuden malliston arkkitehtonisena lähtökohtana on pelkistetty rakennusmassa, johon on suunniteltu erilaisia syvennyksiä, kuten terasseja ja lasitettuja kuisteja. Sisä- ja ulkotilojen rajaa on häivytetty ja rakennuksista avautuvat näkymät ja luonto saavat suuremman roolin. Kaikissa malliston taloissa neliöt on käytetty tehokkaasti, tilan tunteesta tinkimättä."Tasokkaan asumisen trendinä on edelleen ekologisuus ja se onkin otettu LEVEL-malliston suunnittelun lähtökohdaksi. LEVEL-mallistossa puu näkyy kaikkialla – puun käyttäminen rakentamisessa on yksi keino hillitä kasvihuonepäästöjä ja säästää rakentamiseen kuluvaa energiaa", kertoo LEVEL-malliston suunnitellut arkkitehti Antti Heikkilä.Tutustu Kastelli-talojen mallistoonTilaa Kastelli-taloesite
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Työkohteen esittely
Toimenpiteet:Tarjouspyyntöasiakirjoissa ilmoitetaan henkilö, joka esittelee urakoitsijalle tarvittaessa työkohdetta.Vastuuhenkilöt:Projektipäällikkö ja rakennuskohteen tuleva valvojaDokumentit:Luettelo urakoitsijoista, joille työmaata on esitelty.Hyväksyntä:Projektipäällikkö

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton