Laastit toimivat liimana tai tasoitteena

Muuraukseen ja tasoitustyöhön on omat laastinsa. Yhteistä laasteille on se, että niihin lisätään vain vesi.

Harkkojen muuraus

Leca-harkot muurataan weber.vetonit ML Leca® Laastilla (talviolosuhteissa weber.vetonit ML Leca® P Pakkaslaastilla) oikeaan korkoon linjalankoja apuna käyttäen. Harkkojen pontattujen päiden ansiosta laastia tarvitaan vain vaakasaumoihin. Sokkelin yläosassa käytetään suunnitelmien mukaisesti Leca-eristeharkkoja kylmäsillan katkaisemiseksi ja tarvittaessa palkkiharkkoja. Sokkelin näkyväksi korkeudeksi suositellaan 500 mm, vähimmäisvaatimus on 300 mm.

Kahi-väliseinäharkkojen muuraamisessa laastina käytetään weber.vetonit OL 15 Ohutsaumalaastia. Laastia kuluu alle kymmenesosa tavanomaiseen muuraukseen verrattuna. Polyuretaanisia kiviliimoja ei saa käyttää etenkään kantavissa seinissä eikä seinissä, joille on palovaatimuksia. Talviolosuhteissa ohutsaumamuurausta voidaan tehdä -10 °C asti, kun käytetään weber.vetonit OL 15 P Pakkasohutlaastia tai lämmintä +25°C…+40 °C laastia ja lämpimiä harkkoja. Kun lämpötila laskee -10°C…-15°C asteeseen on käytettävä Pakkasohutsaumalaastia ja lämpimiä (> +5°C) harkkoja. Tämä voidaan tehdä suojaamalla letkat peitteellä ja käyttämällä lämminilmapuhallinta.

Poltettujen ja kalkkihiekkatiilien muuraukseen käytetään weber.vetonit ML 5 Muurauslaastia M100/600. Voimakkaasti viistosateille alttiit julkisivut muurataan weber.vetonit ML 5T Tiivismuurauslaastilla. Myös värillistä muurauslaastia on saatavilla.

Kahi-kalkkihiekkatiilien muuraukseen on kehitetty julkisivulaasteja, joiden värit on tarkasti sävytetty Kahi-julkisivutiiliin sopiviksi, weber.vetonit ML 7,5 Kahilaasti.

Lue lisää laasteista

Lattiatasoitteet

Tasoitetun lattian on sovelluttava useimpien yleisesti käytössä olevien lattianpäällysteiden alustaksi. Tänä päivänä halutaan myös, että lattiatasoitteet täyttävät ympäristöön liittyviä vaatimuksia, kuten esim. ettei tasoitteista erity huoneilmaan haitallisia aineita rakennusvaiheessa tai sen jälkeen. weber.vetonit lattiatasoitteet on luokiteltu Sisäilmayhdistys r.y.:n tekemän luokitusohjeiden mukaan parhaaseen rakennusmateriaalien päästöluokkaan M1.

Sisäseinien rappaus

Värillinen sisärappaus on vaihtoehto, kun sisustuksessa halutaan käyttää elävöittävää pintakuviota yhdistettynä värien tuomiin mahdollisuuksiin. weber.vetonit AK ja AH Antiikkilaastit tuovat luonnonvalkoisen ilmeen esim. palomuureille tai takoille. weber.vetonit 430 Hiertopinnoitteella tai 431 Piirtopinnoitteella saadaan värillisen rappauspinnan ilme kuivien ja kosteiden tilojen seinäpintoihin. Julkisivujen pinnoittamiseen käytettävä weber.vetonit SilcoPinnoite soveltuu myös sisärappaukseen. Lopullinen pinta voi olla ruisku-, harja-, hierto- tai piirtopinta tuotteesta ja työtavasta riippuen ja käytettävissä on yli 200 värisävyä. Kaikilla tuotteilla on M1-sisäilmaluokitus.

Sisärappauksia ja –tasoituksia on aikojen kuluessa tehty monentyyppisillä materiaaleilla ja menetelmillä. Vanhimpien kohteiden saneerauksessa pinnoitteiden alta paljastuu usein paksu vaalea kalkkirappaus. Rappauksen täyteaineena on voitu käyttää olkia, savea tai erilaisia karvoja. 50-luvulla tehdyt rappaukset saattavat sisältää jo kalkin lisäksi sementtiä. Kalkkisementtirappaukset tunnistaa siitä, että ne ovat yleensä kovempia kuin puhtaat kalkkirappaukset, vaikkakin lujuudet voivat vaihdella paljon riippuen käytetyn sementin määrästä. Betonielementtirakentamisen kehityksen myötä paksujen rappausten tarve väheni.

Rapatut julkisivut

Rappaus on kautta aikojen ollut suosittu julkisivujen pinnoitusmenetelmä. Rappaus antaa rakennukselle ajattoman ja arvokkaan kivitalon ulkomuodon. Julkisivuja muotoillaan, rakenteita suojataan ja yhtenäistä pintaa saadaan aikaan rappaamalla. Poltetun ja sammutetun kalkin käyttö laastin valmistuksessa on tunnettu maailmanlaajuisesti ja tuhansia vuosia, Suomessakin satoja vuosia. 1900-luvin alkupuolella Suomessa käytettiin muuraamiseen ja rappaamiseen enimmäkseen puhtaita kalkkilaasteja. Sementin lisääminen kalkkilaastin joukkoon on tuolloin ollut satunnaista.

 
Julkaistu
2.1.2013