Asuintalojen ilmanvaihtoratkaisut ennen ja nyt

Tässä artikkelissa tarkastellaan asuintalojen ilmanvaihtoratkaisuihin liittyviä kansallisia erityispiirteitä Suomessa ja luodaan myös katsaus alan kehitykseen Puolassa ja Venäjällä. Vertailu osoittaa ilmanvaihtojärjestelmien ja määräysten vaihtelevan maasta ja rakennuskulttuurista riippuen.

Lue lisää ilmanvaihtoratkaisuista

Läpivedosta koneelliseen järjestelmään

1800- luvun Suomessa asuintalojen ilmanvaihto perustui läpivedolla toimivaan ikkunatuuletukseen, mutta jo vuosisadan lopun kerrostaloissa korvausilma tuotiin sisään venttiilien ja säleikköjen kautta ja poistoilma johdettiin ulos lämmitysuunien hormeista.

1920- ja 1930-luvulla uunilämmityksestä siirryttiin keskuslämmitykseen ja uunihormeista tiilisiin poistoilmahormeihin. 1900-luvun alussa kehitettiin myös huippuimurin edeltäjiä, niin sanottuja tuulihattuja, joiden toiminta perustui alipaineen synnyttämiseen poistohormiin tuulen avulla. 1940- luvulla tulivat ensimmäiset koneelliset poistoilmanvaihtojärjestelmät ja 1950-luvulla niitä ryhdyttiin asentamaan yli kolmikerroksisiin kerrostaloihin, kun sitä matalammissa rakennuksissa painovoimainen ilmanvaihtojärjestelmä oli pääosassa aina 1970-luvulle saakka. Koneellinen poistoilmanvaihto kattoi kuitenkin jo tuolloin 91 prosenttia asuinkerrostalojen rakennustilavuudesta.

Yhtenäiset käytännöt laadun perustana

Ensimmäiset kansalliset ilmanvaihdon ohjeet Suomessa annettiin 1940-luvulla. Ne koskivat asuinrakennusten painovoimaista ilmanvaihtoa ja niissä määriteltiin muun muassa korvausilmaventtiilien sijoituspaikat. Ensimmäiset viralliset määräykset antoi sisäasiainministeriö vuonna 1978, jolloin julkaistiin Suomen Rakentamismääräyskokoelman (RakMK) osa D2. Määräysten mukaan oleskelutiloihin tuli johtaa normaalikorkuisissa huoneissa korvausilmaa 0,35 l/s/m², mikä vastaa ilmanvaihtokerrointa 0,5 krt/h. Sama kerroin on perusohjeena Suomessa vielä tänäkin päivänä.

RakMK D2 -määräykset uudistettiin vuonna 2003. Tavoitteena oli 25 – 30 prosentin energiansäästö aiempaan määräystasoon verrattuna. Uudistuksessa korostettiin myös rakentamisen kokonaisuuden merkitystä sisäilman laadulle. Tärkeimpiä teknisiä vaatimuksia olivat sisäilman hiilidioksidipitoisuuksien alentaminen, ilmavirtojen lisääminen, ilmanvaihdon tarpeenmukainen ohjaus, tuloilman tiukennettu suodatus, ilmanvaihdon parempi energiatehokkuus sekä IV-järjestelmän tiukemmat tiiviys- ja puhtausvaatimukset. Voimaan tuli myös vaatimuspakollinen, sillä vaadittuun tasoon päästään myös esimerkiksi ulkovaipan lämmöneristystä parantamalla.

Uusimmat tiukennukset rakentamismääräyksiin tulivat voimaan tämän vuoden heinäkuussa. Niissä rakennuksen kokonaisenergiankulutus on asetettu tiukkaan syyniin, mutta rakentaja saa edelleen itse valita keinot, joilla asetettuihin tavoitearvoihin päästään. Myönteisin kehitysaskel uusissa määräyksissä on eri energiamuotojen asettaminen eriarvoiseen asemaan kertoimin, joilla rakentajia ohjataan suosimaan uusiutuvia energiamuotoja.

Kansallisten määräysten puute vaikeuttaa rakentamista Puolassa ja Venäjällä

Kansallisten määräysten ja lainsäädännön painoarvo suomalaisessa rakentamisessa on suuri, mutta tilanne ei ole sama kaikkialle Euroopassa. Esimerkiksi SK Tuotteen suurimpiin lukeutuvissa vientimaissa Puolassa ja Venäjällä yhtenäisten käytäntöjen puute lisää etenkin yksityisten rakentajien vastuuta ja tiedontarvetta.

Puolassa rakennusten ilmanvaihto on ratkaistu viimeiset 70 vuotta pääosin poistoilmahormeilla ja painovoimaisella ilmanvaihdolla. Passiivitalojen yleistyminen on lisännyt energiaa säästävien ilmanvaihtokojeiden, kuten lämmön talteenottolaitteiden kysyntää.Silti huippuimurit ovat edelleen erittäin harvinaisia pientalorakentamisessa ja koneellinen ilmanpoisto nähdään paikoin jopa energian tuhlauksena. Mekaanista ilmanvaihtojärjestelmää edellytetään vain julkisissa rakennuksissa eikä sellaista suunnitella pientaloihin.

Venäjällä pientalojen ilmanvaihdon tilanne on suunnilleen samanlainen kuin Puolassa. Kuluttajien tietoisuutta ovat lisänneet lähinnä 1990-luvun alun muutokset ja niiden seuraukset rakentamissa. Yksityinen rakentaja ymmärtää ilmanvaihdon parantavan asumismukavuutta, mutta toteuttamisen ongelmaksi saattavat nousta puutteelliset määräykset tai liiallinen itsevarmuus. Päteviä IV-asentajiakin saattaa olla vaikea löytää. Tietoa hankitaan Internetistä, tuttavilta ja viime kädessä urakoitsijalta, jonka tarjoama ratkaisua hakeva rakentaja saattaa kehittää oman, nykytekniikkaan perustuvan menetelmänsä, joka ei käytännössä ehkä kuitenkaan toimi odotusten mukaisesti.

Lainsäädännöllä tulevaisuus vihreämmäksi

Rakentamiselle asetetut vaatimukset ovat tiukentuneet Suomessa viime vuosina huomattavasti ja nostaneet samalla rakentamiskustannuksia. Tämä kehitys jatkuu myös tulevaisuudessa. Vaikka uusia vaatimuksia pidetään usein ennakkoon ylivoimaisina täyttää, on käytäntö osoittanut, että vasta lainsäädäntö johtaa materiaalien tuotannossa toimenpiteisiin, joilla tuotteiden energiatehokkuus saadaan vaaditulle tasolle. Teollisuuden haasteena on jatkossakin kehittää edullisia ja toimivia ratkaisuja vastaamaan kiristyviä vaatimuksia. Lisäksi rakentamisen kustannusten ja rakentamiseen liittyvien riskien hallinta edellyttää entistä tehokkaampia toimintatapoja ja rakenneratkaisuja.

Ilmanvaihtoratkaisuissa lisäpanostuksia tarvitaan etenkin IV-järjestelmien automatiikkaan, joka ohjaisi järjestelmää huoneiston olosuhteiden ja asukkaiden tarpeiden mukaan. Samalla myös laitteiden käytettävyyttä tulisi kehittää siten, että ylläpidosta vastaava kuluttaja pystyy hallitsemaan niitä.

Osta ilmanvaihtotuotteita Jäsentukusta!
 
Julkaistu
5.11.2012