Karelia-Upofloor ja Kährs yhdistyvät Euroopan johtavaksi puulattiapäällystevalmistajaksi

Suomalainen Karelia-Upofloor Oy (”Karelia-Upofloor”) ja ruotsalainen AB Gustaf Kähr (”Kährs”) yhdistyvät Euroopan johtavaksi puulattiapäällystevalmistajaksi. Uudesta yhtiöstä tulee markkinajohtaja Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Venäjällä, ja sillä on vahva markkina-asema Isossa-Britanniassa ja Saksassa. Yhdistetyn yhtiön liikevaihto on noin 300 miljoonaa euroa.

”Yhdistyminen on strategisesti looginen. Karelia-Upofloor ja Kährs täydentävät toinen toisiaan sekä tuotteillaan että maantieteellisesti. Yhdessä meistä tulee johtava omalla toimialallamme Euroopassa ja Venäjällä”, kertoo Christer Persson, Kährsin toimitusjohtaja.

”Pirstaloituneilla ja epävarmoilla markkinoilla yhdistyminen mahdollistaa markkinaosuutemme kasvattamisen. Karelia-Upofloorilla ja Kährsillä on yhdistyessään paremmat valmiudet vastata markkinoiden tuomiin haasteisiin”, sanoo Karelia-Upofloorin toimitusjohtaja Peter Therman.

Yhdistymisen myötä uudella yhtiöllä on puu- ja muovilattiamarkkinoilla vahva portfolio johtavia tuotemerkkejä, joihin kuuluvat muun muassa Karelia ja Upofloor Suomessa ja Venäjällä sekä Kährs Ruotsissa. Yhdessä yhtiöt voivat tarjota asiakkailleen laajemman valikoiman tuotteita toisiaan täydentävissä myyntikanavissa. Laajennetun myyntiverkoston myötä yhtiö tulee olemaan lisäksi lähempänä asiakkaitaan useammissa maissa.

Uuden yhtiön toimitusjohtajaksi ja konsernijohtajaksi tulee Christer Persson, joka on toiminut Kährsin toimitusjohtajana vuodesta 2012. Ennen tätä Christer Persson toimi ruotsalaisen sänkyvalmistajan, Hilding Anders Internationalin, konsernijohdossa.

Kährsin pääomistajasta, Triton rahasto III:sta, tulee uuden yhtiön suurin omistaja. Karelia-Upofloorin nykyisestä omistajasta, suomalaisesta perheomisteisesta sijoitusyhtiö Hartwall Capitalista, tulee toiseksi suurin omistaja. Yrityksen johto tulee omistamaan jäljelle jäävän osuuden.

Yhdistyminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksynnän.
 
Julkaistu
24.10.2012