Keittiö on tärkeä hankinta, joka kannattaa valita huolella. Keittiön suunnittelussa on otettava huomioon yhtä aikaa monia eri tekijöitä, kuten toimintojen mukainen tilasuunnittelu, tarkoituksenmukaiset ja silmää miellyttävät pintamateriaalit, kalusteiden mitoitus ja ergonomisuus, oikein ja tukevasti sijoitetut koneet, valaisimet sekä turvasuojatut pistorasiat ja mahdolliset lapsiturvalaitteet. Kun tähän lisätään vielä tyyli ja tunnelma, värit ja tilan muoto, ollaan suunnittelemassa kokonaisuutta, johon tarvitaan aikaa ja myös keittiöasiantuntijan apua.

Lue lisää keittiön suunnittelusta, materiaalien valinnasta yms. täältä

Tila avaintekijänä suunnittelussa

Useimmiten keittiön koko ja muoto ratkaisevat, millainen keittiö valitaan. Uudisrakentajalla on toki eniten valinnan varaa. Toiveet ovat kuitenkin yksilöllisiä, ja jotkin keittiömallit voivat sopia juuri sinun tarpeisiisi muita paremmin.

Parhaimmillaan toimiva keittiö mukautuu käyttäjän eri elämänvaiheisiin. Tilojen tulisi sopia myös liikkumisesteisille, jolloin suunnittelun lähtökohtana on pyörätuolin käytön tilantarve ja kalusteiden tavoitettavuus pyörätuolista käsin. Keittiön esteettömyys merkitsee toki myös monia muita asioita; esim. ikääntyneillä on keittiön käyttäjinä erityistarpeita.

Keittiösuunnittelun lähtökohtana käytetään halkaisijaltaan 1300 mm ympyrää. Tämä ympyrä kuvaa vapaata tilaa, jolloin toimitontojen suunnittelu sopivin etäisyyksin helpottuu.
Keittiöt jaetaan tilan muodon mukaan I-, II- eli rinnakkais- sekä L-, U- ja saarekekeittiöihin. Lisäksi pienoiskeittiö soveltuu yhden hengen talouteen, sivuasuntoihin ja kakkoskeittiöksi.

I-keittiö

I-Keittiö sijoitetaan yhdelle seinälle ja se voi olla esimerkiksi ruokailutilan ja olohuoneen yhteydessä avokeittiönä.

I-keittiö voi olla avokeittiönä erittäin toimiva ja nykyaikaiset keittiökalusteet tarjoavat runsaasti eri tyylejä ja vaihtoehtoja keittiön hengen yhteensovittamiseksi muun sisustustyylin kanssa.

I-keittiössä toimivuus on tehokasta, kun kylmäkalusteet, liesi ja vesipiste ovat lähekkäin. Riittävä laskutila on keittiön toimivuuden kannalta keskeistä.
I-keittiö
I-keittiö

II-keittiö eli rinnakkaiskeittiö

Rinnakkaiskeittiö soveltuu kapeaan tilaan, jonka yhteydessä on usein oleskelutiloihin liittyvä ruokailutila.

Tällaiset keittiöt ovat tyypillisiä mm. vanhemmissa rivi- ja kerrostalohuoneistoissa. Rinnakkaiskeittiö on toisaalta monen ammattikokin valinta, sillä vastakkaisten seinustojen tila on siinä hyödynnetty mahdollisimman tehokkaasti.

Työskentelyä keittiössä tehostaa lisäksi molemmilla puolilla oleva, reilu laskutila.
II-keittiö eli rinnakkaiskeittiö.
II-keittiö eli rinnakkaiskeittiö.
L-keittiö
L-keittiö sopii keskisuureen keittiöön. L-mallinen keittiö on ihanteellinen, jos halutaan keittiösaareke tai pieni pöyt&...

Vain Rakentaja.fi -palvelun jäsenet voivat lukea tämän artikkelin kokonaan. Kirjaudu palveluun tai liity jäseneksi. Rakentaja.fi-palvelun jäseneksi liittyminen on täysin ilmaista eikä se sisällä henkilöjäsenille kuukausi- tai vuosimaksuja.

Osa artikkelista on tarkoitettu vain jäsenillemme

Kirjaudu palveluun tai liity jäseneksi nähdäksesi artikkelin kokonaan