Ruduksen ja Talo&Kodin pihakisa 2012 on ratkennut!

Ruduksen ja Talo&Kodin yhdessä järjestämä pihakisa etsi kevään aikana pihan kunnostusta kaipaavia pihoja. Kilpailuun osallistui yli 400 ehdokasta, joista raati valitsi mukaan kymmenen finalistia. Heistä yleisö sai äänestää voittajan.

Yleisö äänesti voittajaksi Nefflingin perheen kodin pihan

Eniten ääniä keräsi piha numero 10. Onnittelut pihan omistajalle Marko Nefflingille ja hänen perheelleen Piispanristiin. Marko Neffling on rakentanut omakotitaloa kuusihenkiselle perheelleen hartiavoimin jo kaksi vuotta. Isä halusi ilahduttaa perhettään pihapatiolla, jossa koko perhe voisi ladata akkujaan rankan rakennusurakan jälkeen. Nyt isä ja muu perhe voivat todellakin ottaa rennosti ja nauttia pihan uudistumisesta, kun ammattilaiset apujoukkoineen hoitavat homman. Palkinnoksi he saavat mahtavan 4 500 euron arvoisen kivipation, jonka myötä heidän kotinsa oleskelupiha kokee odotetun muutoksen syksyn aikana.

Palkintoon kuuluu suunnittelu, pohjatyöt, raakamaan poisto, kivien leikkaus ja ladontatyöt sekä kivet ja kiviainekset. Uudistuksen suunnittelee Salla Laukia Alliumista ja kivet asentaa urakoitsija Kivinikkarit Oy. Pihakivet ja kiviainekset toimittaa Rudus Oy.

Kivipatio toteutetaan kohteessa elo-syyskuun aikana.

Marko Neffling ja piha vielä hetken aikaa.Marko Neffling ja piha vielä hetken aikaa.
 
Julkaistu
16.8.2012