• Etusivu
  • Rakentaminen

Miten perustukset korjataan?

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Saint-Gobain Finland Oy / Weber
Päivitetty 05.01.2017
20155_43381.jpg

Luonnonkiviperustuksessa kivet saattavat karkailla talon alta.

Perustusten vaurioitumien johtuu suurimmaksi osaksi maaperään liittyvistä asioista. Maa on liian märkää ja kantavuus on kärsinyt, routaeristys on puutteellinen tai sitä ei ole – routa on päässyt liikuttelemaan kivijalkaa, lähiviemäri on rikkoutunut ja maaperään päässeet bakteerit lahottavat, pohjavesi on laskenut ja paalut altistuvat hapelle alkaen lahoamaan. Myös rakennukseen tulevat lisäosat saattavat aiheuttaa painumista.

Milloin pitää huolestua?

Jos kodin sokkeli on vaurioitunut, mutta koti itsessään on suora ja vaurioitumaton, perustusvauriosta tuskin on kyse. Perustusvauriosta on kyse silloin, kun koti ei pysy ehjänä paikallaan perustusrakenteiden alla olevan maapohjan varassa. Tällainen kevyt vaurio pystyy korjaamaan kevyillä toimenpiteillä kuten laastilla, irtokivien lisäyksellä (jos sokkeli on luonnonkiveä). Eli ei aihetta vakavaan huoleen!

Kun koko koti siirtyy, painuu tai nousee, on syytä ryhtyä toimenpiteisiin. Tai kun pallo pyörii itsellään nurkkaan, piippu, tiiliseinä tai rappaus halkeilee, ikkunat tai ovet eivät mene kiinni tai pysy kiinni, räystääseen on ilmestynyt mutka, karmien liitokset aukeavat, yllättäviä uusia rakoja ilmestyy jalkalistan ja lattian väliin. Lattian notkuminen ei välttämättä tarkoita perustusten vaurioitumista, lattian kantava rakenne on mahdollisesti vahingoittunut.

Perustus saadaan korjattua parhaassa tapauksessa pienelläkin työllä.
Perustus saadaan korjattua parhaassa tapauksessa pienelläkin työllä.

Miksi perustukset painuvat?

Syinä perustusten painumiselle on useita: routa, liikenteen tärinä, rakentaminen naapuritontilla, iso lehtipuu talon vieressä (kuivattaa maaperää tai tukkii salaojaputket juurilla), lisärakentaminen, talon vieressä kulkevan tien korkeuden muutos, veden johtaminen pois ei toimi oikealla tavalla tai maaperän kosteusolosuhteet muuttuvat.

Harkkoperustusten halkeamat voivat olla alkuvaiheen kuivumiskutistumasta johtuvia. Mikäli halkeamia ilmaantuu muutaman vuoden jälkeen rakentamisesta, voi kyseessä olla maan liikkeiden tai kosteuden aiheuttamat muodonmuutokset. Tällaisessa tapauksessa on selvitettävä onko vaurioita aiheuttanut puuttellisesti toimivat salaojat vai onko kyseessä routimisen aiheuttamat vauriot. Usein halkeamien ja vaurioiden taustalla voi olla myös poikkeukselliset sääolosuhteet.
Kosteuden vaikutuksesta voi betonirakenteisissa sokkeleissa esiintyä "kalkkihärmettä", joka pääosin on esteettinen haitta. Kalkkihärme poistuu yleensä ajan myötä itsestään, mikäli sokkelin kosteuslähde on poistettu.

Maan painuminen rikkoo vahvimmankin rakenteen.
Maan painuminen rikkoo vahvimmankin rakenteen.
Maan painuminen rikkoo vahvimmankin rakenteen.
Maan painuminen rikkoo vahvimmankin rakenteen.

Miten korjata?

Nämä em. painumiset saadaan korjattua parhaimmissa tapauksissa pintavesien johtamisella pois rakennuksesta, routasuojauksen uudistamisella tai laittamalla salaojitus kuntoon. Talon on edelleen pelastettavissa rakennuksen kulman nostolla (jos osa talosta on painunut) tai paalutuksella.

Kun talon kulmaa tai taloa nostetaan tunkeilla, ensimmäiseksi kutsutaan paikalle rakennusalan ammattilainen. Sen jälkeen huolehditaan viemärien pysymisestä ehjänä, ikkuna- ja ovikarmien tuki noston aikana, jotta niiden toimivuus säilyy. Ulkoseinän tiiviys saattaa kärsiä noston aikana, se tarkastetaan toimenpiteen jälkeen.

Jos talo on luonnonkiviperustainen, seinää nostetaan tunkilla. Irronnut kivi injektoidaan takaisin paikoilleen. Jos perustus pitää uusia kokonaan, se tehdään lamellointitekniikalla – pala kerrallaan. Perustuksen syventämisen aikana tuennasta on huolehdittava.

Jos perustusta syvennetään luonnonkivillä:
- kapea kuoppa perusmuurin alapinnan tasoon
- perustuksen purku vaiheittain
- vanhan perustuksen alapinta = syvennetyn perustason yläpinta

Jos perustus syvennetään betonilla:
- suoritetaan vaiheittain
- vanha perusmuuri joko puretaan tai jätetään uuden sisään
- kapea kuoppa perusmuurin alapinnan tasoon
- betoniteräksistä raudoitus rakennesuunnittelijan mukaan ja uusi valu
- perusmuuria varten muotti sokkelin ulkopuolelle
- valu jää maanpinnan alapuolelle

Jos perustus on osittain kalliolla:
- perustus kaivetaan auki
- kallioon ankkuroidaan anturakivet tukien ne tarvittaessa kaivannon reunaan
- perustuksen alla oleva vesi johdettava pois
- betonimanttelia käytettäessä tehdään raudoitus rakennesuunnittelijan ohjeiden mukaan jättäen se n. 30 cm maanpinnan alapuolelle ja tämän jälkeen betonivalu

Savimaalla painuneen perustuksen ainoa kunnollinen korjaustapa on paalutus.

Jos kyseessä on pilariperustuksella tehty rakennus, pilarit korjataan seuraavasti:
- kokeillaan ensin rungon ja pilarin väliin laitettavaa kiilaa
- jos painumista tapahtuu edelleen, tehdään kaulusantura
- pilari kaivetaan esiin 1 metrin matkalta ja pinta piikataan uuden tartunnan saamiseksi
- kaivetun kaivannon pohjan tasaus ja tiivistys
- raudoitus rakennesuunnitelmien mukaan, valumuotin teko sekä valu

Kodin painuminen voidaan pysäyttää myös puristuslaatan avulla tapauksissa, joissa on käyttämätöntä kellaritilaa tai johon halutaan kellaritilaa.
- koko talon kokoinen puristuslaatta kellarin lattiana saattaa pysäyttää talon painumisen
- perusmuuri on piikattava rikki uuden laatan kohdalta

Jos talon seinustalla korotetaan tien pintaa, on huolehdittava kunnollisesta vesien poisjohtamisesta (avo-oja).

Saint-Gobain Finland Oy / Weber
Rakentaminen
perustukset
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

201212_33254.jpg
Weber Floor -kokonaisratkaisu lattioille
Weberistä on tullut lattia-alan ykkösnimi siksi, että toimitamme kokonaisratkaisuja, emme pelkkiä tuotteita. Haluamme, että saat kattavan lattiaratkaisun, jolla on haluamasi ominaisuudet.
weber-muuratut-tulisijat-laastit
Tulisijan muuraukseen ei käy mikä tahansa laasti
Tulisijan muuraukseen käytettävät laastit on suunniteltu kestämään tulisijan eri osiin kohdistuvat lämpörasitukset ja lämpötilojen vaihteluista johtuvat liikkeet. Rappauslaastit ja pinnoitteet antavat paljon mahdollisuuksia tulisijan ulkonäön viimeistelyyn. Tulisijalaastit ovat valmiita kuivatuotteita, joihin työmaalla lisätään vaan vesi.Tulisijan muurauslaastitTulisijan runko muurataan joustavalla saviuunilaastilla weber ML Savi Saviuunilaasti. Kuorettoman tulisijan näkyviin jäävät muuraussaumat saumataan weber JSL 5 Jälkisaumalaastilla. Ennen jälkisaumausta tulisijan pitää olla kuivunut ja lämmitetty kerran kunnolla. Saumaus tehdään jäähtyneeseen tulisijaan. Tulipesä ja tulta vasten olevat osat muurataan tulitiilistä weber fire mortar Tulenkestävällä muurauslaastilla. Tulen kanssa kosketuksissa olevat pinnat voidaan myös valaa tulenkestävällä valumassalla weber VM Tuli Valumassa. Valumassan käyttökohteita ovat muun muassa lieden laki, kuristusosa, leivinuunin laki ja ylityspalkit. Tulisijan erillisen kuoren muuraukseen käytetään harmaata tai värillistä weber ML5 Värillinen Muurauslaastia.
20131_33268.jpg
Laastit toimivat liimana tai tasoitteena
Muuraukseen ja tasoitustyöhön on omat laastinsa. Yhteistä laasteille on se, että niihin lisätään vain vesi.
20151_42023.jpg
Pidä radon poissa kodistasi
Keuhkosyöpää aiheuttava maasta tuleva radon voidaan poistaa sisäilmasta rakennustekniikan avulla. Säteilyturvakeskuksen selvityksen mukaan radonputkiston aktivointi eli radonputkistoon asennettavan huippuimurin käyttöönotto on tehokkain radonkorjausmenetelmä. Se alentaa radonpitoisuutta keskimäärin 75–94 prosenttia, parhaimmillaan yli 99 prosenttia.
201511_44936.jpg
Voiko talvella betonoida?
Betonointi kylminä vuodenaikoinaTalvisaikaan rakentaminen ja erityisesti betonointi voi olla todella haasteellista lähinnä kovien pakkasten vuoksi. Normaalisti talviajaksi lasketaan aika jolloin vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi nolla-asteen alapuolelle. Käytännössä betonoinnin osalta ongelmien välttämiseksi on ryhdyttävä kuitenkin jo keskilämpötilan laskiessa alle + 5 asteen.Talvibetonoinnin ongelmia ovat erityisesti betonin liian nopea lämpötilan lasku joka aiheuttaa veden ja sementin reaktioiden hidastumista. Tällöin betonin jäätymislujuuden ja muotinpurkulujuuden saavuttaminen hidastuu. Ääritapauksessa betoni jäätyy ja vaurioituu ennen kuin jäätymislujuus on saavutettu eikä rakenne saavuta sille tarkoitettua lujuutta. Hitaampaan lujuuden kehitykseen kannattaa varautua tapauskohtaisesti lämpötilan ollessa + 10 astetta.
SafeDrying toimintaperiaate
Innovatiivinen kuivatusjärjestelmä Rakennusfysiikka-seminaarin palkintoehdokkaana
Tämän vuoden Rakennusfysiikka-seminaarissa jaetaan viidettä kertaa kosteusturvallisen rakentamisen palkinto. Yksi voittajaehdokkaista on SafeDrying-järjestelmä tutkimuksella "Kastuneen tiiliseinän kuivattaminen seinän sisään upottamalla asennetulla ilmakiertoisella kuivatusjärjestelmällä". SafeDrying on jo toista kertaa kuuden vuoden sisään ehdokkaana kosteusturvallisen rakentamisen palkinnon saajaksi.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton