Helpommalla pääsee, kun antaa pihan rakentamisen urakaksi työhön erikoistuneelle asennusliikkeelle. Ammattitaitoinen asentaja hoitaa sovitun mukaisesti työn ja heillä on käytettävissään tarvittavat työkalut.

Mutta pihakiveyksen voi myös rakentaa itse ja työhän käy mainiosti kesäisestä hyötyliikunnasta. Tärkeää on muistaa tehdä kaikki työvaiheet huolellisesti, sillä muuten on tuloksena painunut tai routiva epätasainen kivipiha.

1. Pihakivien ja laattojen asentaminen aloitetaan aina kiinteästä rakenteesta, esimerkiksi talon seinästä tai sisäänkäynnin rappujen ulkolinjasta.
2. Kivien ja laattojen latominen tehdään aina valmiilta päällystepinnalta, jotta tasoitettu asennushiekkakerros säilyy koskemattomana.

3. Kivettävän alueen reunaan pingotettu linjalanka helpottaa tulevan kiveyksen saumojen suoruuden tarkistamista. Saumojen suoruutta ei enää ladonnan edetessä pysty oikomaan ilman purkutöitä.

4. Pihakivet asennetaan kiinni toisiinsa toivotun ladontamallin mukaisesti.
Jos on tarvetta kivien leikkaamisiin, ne onnistuvat kulmahiomakoneeseen kiinnitetyllä timanttilaikalla. Pihakivien katkaisuun käytetään myös ´giljotiini´-leikkuria, jonka voi vuokrata konevuokraamoista.
Koska kivien leikkaaminen on hidasta ja sotkuista työtä, niin leikkaamistarve kannattaa minimoida jo pinnoitetta suunniteltaessa.

5. Pihakivetyksen reunoille on tärkeä asentaa reunatuki estämään kiveyksen liikkumista ja purkautumista. Kevyt reunatuki tai –lista voidaan asentaa latomisen jälkeen ja tukea kivituhkalla tai murskeella ennen tärytystä. Ruduksen suositut reunakivet ovat korkeudeltaan 140 mm ja 250 mm.
Painavat, maahan upotettavat reunatuet asennetaan maakosteaan betoniin jo ennen kiveyksen asentamista.
Asfalttiin liimattavat reunakivet löytyvät myös Ruduksen valikoimista.

6. Pihakivissä olevien asennusnystyröiden ansioista kivien väleihin jää automaattisesti noin 2 mm:n sauma.
Saumaushiekkaa eli filleriä (raekooltaan 0,5 - 1 mm) kannattaa harjata saumoihin heti kivien ladonnan jälkeen.
7. Ladottu kiveys tiivistetään saumauksen jälkeen ajamalla kerran koko kiveyksen yli enintään 100 kg:n painoisella täryttimellä.

Kiveyksen täryttämisen edut:

· pienet, kivien väliset korkeuserot tasoittuvat
· asennushiekkakerros tiivistyy tasaisesti
· saumaushiekka valuu kunnolla saumoihin

Kun tiivistys on tehty, voidaan valuneisiin saumoihin lisätään hiekkaa ja kiveys harjataan puhtaaksi.
Huom! Pihalaatoista tehtyä kiveystä ei tärytetä koskaan.