Boschin PPR 250 -maalitela mullistaa maalaamisen

Maalaaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa ja siistiä! Ei enää tippuvaa maalia eikä tahriintuvia vaatteita. Uusi verkkovirtakäyttöinen maalitela mahdollistaa paitsi aiempaa nopeamman seinien ja kattojen maalaamisen, myös tasaisen ja roiskeettoman maalin levittämisen.

Tilaa Jäsentukusta!

PPR 250 -maalitelalla työ sujuu tarkasti ja siististi.PPR 250 -maalitelalla työ sujuu tarkasti ja siististi.

Roiskeetonta ja tasaista työtä

Tasaisen lopputuloksen ja roiskeettomuuden takaajana on uusi PaintControl-teknologia.
Myöskään liikkuminen maaliastian ja maalattavan kohteen välillä ole välttämätöntä – laitteen kauko-ohjaimen napin painalluksella maali kulkee imuletkua pitkin suoraan maaliastiasta telaan. Tämä säästää aikaa ja vähentää suojaamisen tarvetta. Lisäksi telassa on nerokkaan annostelumekanismin ansiosta aina sopiva määrä maalia. Näin syntyy optimaalisen tasainen lopputulos.

Ei enää tikkaita eikä kurkottelua

Tela voidaan myös kiinnittää jatkokappaleeseen, jonka avulla esimerkiksi katon maalaaminen on miellyttävää: Ei enää tikkaita eikä kurkottelua! Suurenkin tilan maalaaminen onnistuu ilman maaliastian liikuttelua viiden metrin pituisen maaliletkun ansiosta. Maalitela voidaan kiinnittää minkä kokoiseen astiaan tahansa, ja se soveltuu käytettäväksi lähes kaikkien markkinoilla olevien dispersio- ja lateksimaalien kanssa.

PPR 250 -maalitela - eikä tikkaita enää tarvita!PPR 250 -maalitela - eikä tikkaita enää tarvita!

Helppo puhdistaa

Tehdyn työn jälkeen telan puhdistaminen käy nopeasti EasyClean-teknologian ansiosta. Kaikki maalia johtavat osat voidaan huuhtoa ilman apuvälineitä vesihanan alla tai pumppaamalla vesi järjestelmän läpi.

Tilaa Jäsentukusta!

PPR 250 -maalitelan tekniset tiedot

  • Ottoteho 35 W
  • Ruiskutusteho 0-600 g/min
  • Melutaso <70dB
  • Maalin levitys 2 m2/min
  • Maalin levittimen paino n. 700 g (maaleineen)
  • Letkun pituus 5 m

PPR 250 -maalitelalla maalaaminen on roiskeetonta.PPR 250 -maalitelalla maalaaminen on roiskeetonta.
 
Päivitetty
20.7.2012