• Etusivu
  • Talo

Katto kuntoon talveksi

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Vesivek Oy
Päivitetty 26.09.2012
201111_28458.jpg

Tarkasta ja huolla katto kaksi keraa vuodessa.

Onko talosi katto tarkastettu ja varmasti kunnossa ennen talven tuloa? Lumisten talven jäljiltä katolla saattaa olla erilaisia vaurioita ja pahimmassa tapauksessa ne käyvät ilmi vasta, kun katto on lumen ja jään peittämä. Tämän seurauksena sulamisvedet voivat tulla rakenteista läpi tai ne valuvat pitkin julkisivua vahingoittaen sitä. Edellisten vuosien lumenpudotukset sekä lumi- ja jäämassat ovat jättäneet kattoihin jälkensä ja ne vaativat tarkastuksen ennen seuraavia rasituksia, joita tuloillaan oleva talvi taas mukanaan tuo.

Tutustu Vesivek-järjestelmään

Puhdista ja huolla syksyin keväin

Vesikatto kannattaa tarkastaa ja puhdistaa keväisin ja syksyisin. Rännit keräävät helposti lehtiä ja roskia sekä läpivientien juureen kerääntyy risuja ja oksia. Rännien roskat estävät sadeveden hallitun ohjaamisen pois katolta ja samalla antavat kasvualustan sammaleelle ja muulle kasvustolle.

Räystäskourujen liitoskohdat saattavat myös vuotaa. Vuotoihin kannattaa puuttua heti, sillä yksi kourujen (ja räystäiden) tehtävä on suojata julkisivua vedeltä. Kannattaakin miettiä, korjatako vai uusia koko järjestelmä.

Kattoturvatuotteet, kuten kulkusillat ja lumiesteet, kannattaa tarkastaa. Jää ja lumi muodostavat voimakkaan massan, joka saattaa irrottaa ne kiinnityksiltään. Myös pitkälle räystään yli roikkuneet jäävallit tai jääpuikot saavat rännit repsottamaan.

Katto kannattaa tarkastaa myös sisäpuolelta. Jos vuotanut vesi on jättänyt jälkiä joko rakenteisiin tai eristeisiin, kannattaa toimiin asian korjaamiseksi ryhtyä välittömästi. Huomaa, että kosteusvaurioita on voinut aiheuttaa myös kondenssivesi, joka saattaa johtua mm. riittämättömästä tuuletuksesta rakenteessa.

Laadukkaalla Vesivek-järjestelmän alumiinisella sadevesijärjestemän materiaalilla on 30 vuoden puhkiruostumattomuustakuu.
Laadukkaalla Vesivek-järjestelmän alumiinisella sadevesijärjestemän materiaalilla on 30 vuoden puhkiruostumattomuustakuu.

Tarkastus tehty, mitä sen jälkeen?

Huolla ja korjaa
Pienet katon vauriot kannattaa korjata heti. Peltikatteen pienet ruostekohdat leviävät nopeasti, ellei niitä paikata. Paikkamaalaukseen kannattaa pyytää ohjeet ja tuotteet ammattilaiselta.

Bitumikatteen vauriot voi korjata joko bitumikitillä tai suuremmalla huopakaistaleella. Tarkastele kuitenkin vahingon suuruutta ja toimi sen mukaan; onko vesi jo päässyt rakenteen sisälle?

Tiilikatteen muutamat irronneet tiilet voi vaihtaa uusiin.

Mikäli lumiesteet jäivät keväällä asentamatta, on nyt syksyllä hyvä aika tarttua tuumasta toimeen. Lumiesteet kannattaa asentaa ainakin kulkuväylien ja ovien kohdille sekä paikkoihin, joista katolta pudonnut lumi on hankala poistaa.

Kun pelkkä huolto ei riitä
Paraskaan katemateriaali ei kestä ikuisesti. Mikäli peltikate on ruostunut puhki, tiilikaton tiilet irtoilleet ajan saatossa tai bitumikatteen huopa haurastunut on viimestään nyt aika suunnitella uutta katemateriaalia.

Sadevesijärjestelmä on tullut tiensä päähän, mikäli kourut ovat vuotavia, vääntyilleet tai pahimmillaan pudonneet paikoiltaan.

Kulkusillat ja kattotikkaat kannattaa vaihtaa, jos niiden käyttäminen hiukankaan arveluttaa.

Lumiesteiden uusiminen kannattaa suorittaa viimeistään silloin, kun lumimassa on saanut esteet liikkeelle paikoiltaan.

Lumiesteitä ei kannata laittaa katolle lyhyinä pätkinä, vaan pääsääntöisesti koko räystään mitalle. Lyhyet lumiesteet joutuvat lumikuormien ansiosta kovalle rasitukselle ja ne saattavatkin irrota katosta, ellei hoito-ohjeita ole noudatettu.

Muista aina katolle kiivetessäsi työturvallisuus; käytä aina kunnollisia valjaita ja liiku varovaisesti! Kuivakin katto voi olla liukas.

Kotimaista laatua

Sadevesijärjestelmän todellinen laatu ilmenee yleensä vasta vuosien mittaan. Saumoistaan vuotavat ja lumikuormien painosta repsahtaneet räystäskourut ovat tavallinen näky kaikkialla pohjoisen ilmaston maissa.

Ruoste tai pinnan hilseily ovat myös kaikille tuttuja ilmiöitä. MUTTA näin ei tarvitse olla! Vesivekin alumiinisella sadevesijärjestemän materiaalilla on 30 vuoden puhkiruostumattomuustakuu.

Lumieste kuuluu katolle yhtä luonnollisesti kuin kahva oveen! Lumiesteen avulla vältetään vahinkoja aiheuttava lumen siirtyminen ja hallitsematon putoaminen katolta. Näin suojataan sekä rakennusta että alla liikkuvia ihmisiä ja omaisuutta, esimerkiksi pysäköityjä autoja. Vesivek-lumiesteratkaisu on kaikkialla toimiva ja pitkäikäinen.

Ammattilaisen tekemä työ sujuu joutuisasti ja saat siitä myös kotitalousvähennyksen!

Vesivek on saanut oikeuden käyttää avainlippu-tunnusta merkkinä suomalaisesta työstä ja osaamisesta.
Vesivek on saanut oikeuden käyttää avainlippu-tunnusta merkkinä suomalaisesta työstä ja osaamisesta.
Info

Info

Valitse Vesivek:

  • Vesivek on Suomen suosituin sadevesijärjestelmä - vuosittain tuhansia asennuskohteita, takana miljoonia metrejä
  • Vesivek kestää myös pakkasen, jään ja ilmansaasteet
  • 30 vuoden kokemus
  • Tuotteemme ovat FI-hyväksyttyjä, VTT:llä testattuja
  • FI-hyväksyntä myös asennukselle ensimmäisenä Suomessa
  • Oma tehdas ja tuotekehitys - keskeiset Vesivek-ratkaisut on patentoitu
  • Suunnittelupalvelu kattaa rakennuksen koko vesihuollon
  • Vesivekillä on lukemattomia jäljittelijöitä, mutta vastaavaa järjestelmää ei ole
  • Kysy naapureiltasi kokemuksia!

Pyydä tarjous

Rakentaja.fi-jäsenenä voitte jättää yhteydenottopyynnön Vesivekille. Lähin edustajanne on teihin pian yhteydessä ja voitte yhdessä suunnitella juuri teidän tarpeisiinne sopivan ratkaisun. Yhteydenottopyynnön jättäminen on maksutonta eikä velvoita ostamaan tuotetta.

Jätä yhteydenottopyyntö tästä

201111_28461.jpg
Vesivek Oy
Talo
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

punainen katto valkoinen talo
Sadevesijärjestelmät
Kunnollinen sadevesijärjestelmä ei ole joukko räystäälle ripustettuja tavaroita, vaan pitkäikäinen ratkaisu talon suojaamiseksi sadevedeltä. Eri seinä- ja kattomateriaaleille ja eri runkorakenteille löytyy sopivat ratkaisut, kun hankintoja ei tehdä hätiköidysti.
punainen katto valkoinen talo
Sadevesijärjestelmät ja kattoturvatuotteet
Talosi tarvitsee toimivan sadevesijärjestelmänPuutteellinen sadevesijärjestelmä on todettu yhdeksi merkittäväksi syyksi suomalaisten kotien homevaurioihin. Katto kerää sadeveden räystäälle ja siitä seinän viereen niin, että esim. 1 m vuotuinen sademäärä kertautuu seinän vieressä viideksi metriksi. Mikäli tämä vesipatsas päästettäisiin vapaasti valumaan räystäsrakenteisiin, seinille ja perustuksiin, seuraisi vakavia kosteusongelmia. Sadevesijärjestelmän tehtävänä onkin kerätä tämä vesi ja siirtää se turvallisesti pois rakennuksen läheisyydestä.
20071_3198.jpg
Vesivek-sadevesijärjestelmä
Sadevesijärjestelmän tehtävänä on kerätä sadevesi ja siirtää se turvallisesti pois rakennuksen läheisyydestä. Puutteellinen sadevesijärjestelmä on todettu yhdeksi merkittäväksi syyksi rakennusten homevaurioihin.Kunnollinen sadevesijärjestelmä ei ole joukko räystäälle ripustettuja tavaroita, vaan pitkäikäinen ratkaisu talon suojaamiseksi sadevedeltä. Eri seinä- ja kattomateriaaleilla ja eri runkorakenteilla luotettava kiinnitys edellyttää eri asioita. Tämän vuoksi on sekä sadevesijärjestelmien että kattoturvatuotteiden asennus syytä jättää ammattilaiselle. Antamalla asennus ammattilaisille, saadaan takuu tuotteiden lisäksi myös asennukselle. Kuluttajalle merkitystä on nimenomaan asennustakuulla, pelkkä materiaalitakuu ei riitä.
20163_45677.jpg
Vanhan hirsitalon ilmanvaihto kuntoon
Vanhojen hirsirakennuksien ilmanvaihto on perinteisesti ratkaistu painovoimaisella ilmanvaihdolla. Uunien ja tulisijojen poistohormit ovat huolehtineet poistoilmanvaihdosta, korvaavaa ilmaa on saatu korvausilmakanavista ja rakennuksen vaipan vuotokohdista sekä ikkunanraoista.Vuosikymmenten saatossa rakennuksia on tiivistetty ikkunoita uusimalla ja vuotokohtia tilkitsemällä. Myös mahdolliset korvausilmakanavat on saatettu peittää kokonaan ja niiden olemassaolo on unohtunut. Mikäli näin on toimittu, voi olla aiheellista huolestua sekä rakennuksen että asukkaiden terveydestä.
20164_46007.jpg
Uutuuskiuas tarjoaa muhkeat löylyt
Vuolukivipintainen Tuisku XL -kiuas antaa todella muhkeat ja nautinnollisen kosteat löylyt isommassakin saunatilassa, sillä sen kivitilaan mahtuu jopa 120 kiloa kiviä. Se soveltuu sekä taloyhtiöiden ja yhteisöjen yhteissaunoihin että tilaviin kotikylpylöihin. Suurempaa kiuasta kaivataan myös löylyhuoneissa, joissa on lasiseinä tai paljon kaakelipintaa, sillä ne aiheuttavat lämmönhukkaa. Kiukaan verhoilu on saatavilla useassa vaihtoehdossa: vaalea vaakauritettu Rigata, mokkanahkamainen ja tumma Nobile sekä kimmeltävän rosoinen Grafia.
20107_22627.jpg
Kaunis ja kestävä Sadetar
Toimivan kattokokonaisuuden viimeistelee tyylikäs ja toimiva sadevesijärjestelmä. 150 neliön katolla 20 mm:n sade tarkoittaa 3000 litraa poisjohdettavaa vettä, kaatosateessa, vieläkin suurempaa määrää, joten kestävyyttä vedenpoistossa tarvitaan. Icopalin Sadetar selviää haasteesta voittajana, siksipä Icopal myöntääkin Sadetar-sadevesijärjestelmälle kymmenen vuoden takuun!Lisätietoa Icopalin Sadettaresta

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton