Näyttävä lasiterassi on nyt valmis

Pirkkalassa sijaitsevaan pientaloon alettiin tehdä kuluvan vuoden alkupuoliskolla lasiterassia. Nyt Lumonin laadukkailla laseilla varustettu terassi on valmis. Terassi valmistui hyvään ajankohtaan, perhe pääsee nauttimaan terassilla jo tänä vuonna kesäauringonpaisteesta sekä ihastelemaan pimeneviä syysiltoja.

Valmis lasiterassi on ilo silmälle. Ruskea lasi alareunassa luo terassiin kaidemaisen vaikutelman.Valmis lasiterassi on ilo silmälle. Ruskea lasi alareunassa luo terassiin kaidemaisen vaikutelman.

Lasiterassi kruunaa kokonaisuuden

Asukkaat ovat lopputulokseen erittäin tyytyväisiä. Lasitettu terassi on juuri se pieni lisä mitä asukkaat ovat kotiinsa kaivanneet.

- Lasitettu terassi on tila, johon mahtuu hyviä keskusteluja, naurua ja viihtyisää yhdessäoloa. Juuri tällaista oleskelutilaa olemmekin kaivanneet missä voi viettää mukavia hetkiä perheen ja tuttavien parissa, kertovat uuden terassin onnelliset omistajat.

Terassi on myös saanut kiitosta tuttavilta, jotka ovat vierailleet vastavalmistuneella lasiterassilla. Erityisesti kevyesti liukuvat ovet ovat olleet monen mieleen.

- On hienoa istuskella ulkona säällä kuin säällä, kauniilla ilmalla lasiovet voidaan pitää avoinna, ovat vieraat kehuneet.

Terassilla kesä jatkuu pitkälle syksyyn

Aurinko paistaa lasiterassilla keväällä lämpimämmin. Kesäkausi alkaa siis jo varhain lasiterassin omistajilla. Samaten lasiterassi jatkaa kesää pitkälle syksyyn. Lasiterassi ei ole vain pelkkä suljettu lasikoppi. Tyynellä ilmalla, auringon luodessa säteitään kahvipöytään, lasiovet voidaan liu´uttaa sivuun.

Lasiterassi on myös suojaisa paikka kattaa kahvihetki aikuislle tai synttärikutsut lapsille. Terassi on turvallinen paikka, josta nuorimmat kutsuvieraat eivät pääse omille teilleen.
 
Julkaistu
2.8.2011