• Etusivu
  • Talo

Mäntyharjun sisustusvinkit

Rakentajan toimitus
Julkaistu 07.07.2011
20117_27034.jpg

Sisustustekstiilit ja taulut tuovat elävyyttä vaaleaan kokonaisuuteen.

Loma-asunnot eivät ole enää romuvarastoja, jonne tuodaan se, mikä ei mahdu kellarikomeroon. Ihmiset haluavat ympärilleen kauniita asioita. Silmää miellyttävässä ympäristössä sielukin lepää. Mäntyharjun loma-asuntomessujen toisena teemana olikin tänä vuonna taide.

Mäntyharjun loma-asuntomessut

Vaikka moderni ja pelkistetty tyyli on päivän sana, oli Mäntyharjussa esillä myös pehmeämpää linjaa. Esillä olevista loma-asunnoista suuri osa oli hirsitaloja. Puisia seinä- ja lattiapintoja oli pehmentämässä esimerkiksi erilaiset muhkeat sohvat ja tyynyt.

Punaisen eri sävyt oli näkyvästi esillä loma-asuntomessuilla.
Punaisen eri sävyt oli näkyvästi esillä loma-asuntomessuilla.

Viimeisteltyjä kokonaisuuksia

Loma-asunnot muodostivat huolitellun kokonaisuuden. Sama teema jatkui huoneesta toiseen. Monessa loma-asunnossa päävärinä oli käytetty vaaleita sävyjä. Vastakohtana vaaleudelle asunnoissa oli käytetty pirteän värisiä sisustusmateriaaleja, kuten pinkkiä, omenanvihreää ja keltaista. Myös maanläheiset värit, beige ja ruskea, olivat näyttävästi esillä. Sisutuksissa oli leikitelty myös mustien yksityiskohtien kanssa.

Musta lampunvarjostin on tyylikäs ilmestys.
Musta lampunvarjostin on tyylikäs ilmestys.
Ilmaveivi oli esillä myös loma-asuntomessuilla.
Ilmaveivi oli esillä myös loma-asuntomessuilla.

Vaaleiden pintojen lisäksi myös puiset ja puun väriset pinnat olivat suosittuja mökeissä. Puiset pinnat tuovat asuntoihin ripauksen maalaisromantiikkaa. Monissa näistä asunnoista puuta oli käytetty myös sisustusmateriaalina. Esillä oli muun muassa puisia pöytiä, tuoleja ja sohvia. Olipa esillä jopa perinteisiä keinutuolejakin.

Maalaisromantiikkaa parhaimmillaan.
Maalaisromantiikkaa parhaimmillaan.

Sisustus jatkuu saunaan ja terassille

Nykyajan loma-asunnoissa ei tyydytä sisustamaan vain mökin sisätiloja. Sisustus jatkuu saunatupiin ja terasseille, joskus jopa laitureille. Saunatupien ja terassien somistukeen messuilla oli haettu inspiraatiota ympäröivästä luonnosta. Toisaalta esimerkiksi terasseilla oli esillä myös huippumederneja aurinkotuoleja. Loma-asuntomessuilla olikin sisustusideoita esillä jokaiseen makuun.

Terassin valkea pöytä ja harmaat tuolit sulautuvat Mäntyharjun maisemaan.
Terassin valkea pöytä ja harmaat tuolit sulautuvat Mäntyharjun maisemaan.
Harmaat sisustuselementit sointuvat kauniisti saunatupaan.
Harmaat sisustuselementit sointuvat kauniisti saunatupaan.
Talo
sisustus
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20143_38557.jpg
Ohutlevykiinnitykset
Särmä suomalainen seinätulppa GRIPPER™ sopii kaikkiin rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen yleisimpiin seinäkiinnityksiin. GRIPPER™ toimii kaikissa seinämateriaaleissa ja -rakenteissa. Lo-Vis – mikrokaulus pitää tulpan optimaalisessa asennussyvyydessä pysyen itse piilossa ruuvin alla. DuPont™ Hytrel® -materiaalinsa ansiosta GRIPPER™ kestää pitkäaikaista kuormitusta, iskuja, kulumista, kosteutta, kemikaaleja, lämpötilan vaihteluja ja varastointia tavallisia tulppia paremmin.
20188_54298.jpg
Sisustajalle keraamisia unelmalaattoja lattiaan ja seiniin
Keraamisella laatalla on monia etuja, miksi se kannattaa valita kodin lattia- tai seinämateriaaliksi. Keraaminen laatta kestää erinomaisesti kovaakin kulutusta. Tästä syystä laatat ovat varsinkin lapsi- ja kotieläinperheiden suuressa suosiossa.Keraamisen laatan etuja ovat myös pinnan kestävyys sekä lämmön- ja kosteudensietokyky, unohtamatta tietysti sitä, että keraamiset laatat tuovat sisutukseesi laatua. Nykyisin laattoja löytyy vaateliaimpienkin sisustajien makuun, sillä erilaisia värejä, pinnan muotoja ja laattojen kokoja on valtavasti. Keraamiset laatat soveltuvat hyvin sekä lattia- että seinäpinnoiksi – ja kaikissa tiloissa.
202111_73507.jpg
Viikon sisustusidea: Näin tuot trendikästä rottinkia sisustukseen
Menneet vuosikymmenet ja niiden hittituotteet kiertävät sisustustrendeissä yhä uudelleen. Näin on käynyt myös 80-luvulla suursuosiota nauttineelle rottingille, joka on löytänyt jälleen tiensä suomalaiskoteihin. Katso vinkit, joiden avulla voit tuoda rottinkia onnistuneesti oman kotisi sisustukseen.
20122_29481.jpg
Kastellilta uusi Woodpecker mallisto
"Inspiraationa luonnonvalo ja sydänpuu"Markkinajohtaja Kastellin uusi Woodpecker-mallisto tarjoaa vaihtoehtoja erilaisille tonteille ja erilaisiin asumistarpeisiin. Arkkitehdit Petri Ilmarinen ja Jari Haapalahti kertovat malliston idean löytyneen suomalaisesta luonnosta.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Tehtävistä vastaava
Rakennuttamistehtävistä vastaa sovittu organisaatio tai tilaajan edustaja, rakennuttamistehtävistä vastaava henkilö on rakennuttajainsinööri.
20233_81147.jpg
Paljonko pihasaunan rakentaminen maksaa?
Tähän artikkeliin on kuvattu pihasaunan rakentamisen tärkeimmät vaiheet ja niiden kokemuksiin perustuvat kustannukset. Laskelmat ja arviot perustuvat noin 12‒15 m² rakennuksen rakentamiseen.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton