• Etusivu
  • LVI

Asuntorakentaminen tuottaa miljardeja yhteiskunnan kassaan

Rakentajan toimitus
Julkaistu 21.06.2011
26_P_57757.jpg

Ajatelkaamme yhteiskuntaa suurena moottorina. Kaikki toimeliaisuus on moottorin polttoainetta, mutta moottorin kiertonopeuden määrää voiteluaine. Voiteluaineita ovat markkinoille tuleva ylimääräinen raha. Ylimääräistä rahaa syntyy aina, kun vienti on suurempaa kuin tuonti ja eri tahojen lainanotosta.

Kotitalouksien lainakanta on tällä hetkellä noin 110 mrd, josta asuntolainojen osuus on reilu 80 mrd. Asuntolainojen keskikorko on tänä vuonna n. 2,3 %. Valtio maksaa koroista 28 % eli n. 500 meur.

Asuntorakentaminen tuottaa miljardeja yhteiskunnan kassaan

Asuntotuotannon arvo on tänä vuonna n. 6 mrd euroa (n. 34.000 asuntoa). Tästä summasta on heti yli puolet veroja tai veronluonteisia maksuja. Loppurahan pyörähtäessä kerran pari markkinoilla on sekin muuttunut kokonaan veroiksi… eli näitä veroja ei ole, jos asuntoja ei rakenneta. Kaikki siis perustuu ylimääräiseen rahaan eli asuntolainan ottoon.

Kokonaisuudesta lainarahoilla rahoitetaan ¾ osaa asunnoista eli 4,5 mrd euroa. Näiden lainojen koroista valtio maksaa 28 % eli n. 30 miljoona euroa - siis minimaalisen osuuden suhteessa tuottoon.

Asuntolainojen verovähennysoikeuden leikkauksella voi olla tuhoisat seuraukset verotuloihin. Mikäli asuntolainojen verovähennysleikkaukset pelottelee 10 % asunnonostajista, leikkautuu verotuloja heti vähintään sama summa, mitä valtio maksaa vuodessa korkotukia.

Muistettava on, että uusi asunto on taas uusi veroautomaatti.

Hannu Myöhänen, toimitusjohtaja

LVI
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

202112_74100.jpg
Näin löydät sopivan hanan pesualtaaseen
Pesualtaan hanan valitseminen on pelkkää leikintekoa, sen kuin vain marssii liikkeeseen ja ottaa ensimmäisen vastaantulevan hanan. Todellisuudessa sei ei kuitenkaan mene aivan esitetyn hypoteesin lailla, sillä hanan oikeanlainen sopivuus ei tarkoita ainoastaan ulkonäköä sekä muotoilua.Kylpyhuone sekä keittiö ovat kodin kaikkein käytetyimpiä tiloja. Kummankin tilan kohdalla yhdistävä tekijä on vesipiste ja sen myötä itse hana. On tärkeää, että hana sekä pesuallas ovat keskenään hyvin yhteensopivat, jolloin esimerkiksi pesualtaasta ei roisku käsiä pestäessä vettä yli reunojen ja hanan sekä pesualtaan takana on riittävästi tilaa.Omasta tyylistä ja toiveistaan ei tarvitse kuitenkaan luopua, sillä muutaman seikan huomioimalla, jokaiseen pesualtaaseen löytyy siihen sekä kauniisti että toiminnallisesti erinomaisesti yhteensopiva hana.
20219_72425.jpg
Näin 70-luvun taloon toteutettiin upea Alvar Aalto -tyylinen takka
Mitä takkaprojektissa kannattaa huomioida, kun haaveena on yksilöllinen, omaan kotiin suunniteltu tulisija? Rakennetaan Yhdessä -yhteisö haastoi some-seuraajiaan esittelemään taidokkaita toteutuksiaan. Yleisö äänesti "onnistuneimman lopputuloksen" -tittelin Hannan upealle tulisijalle, jonka vaiheet nyt avaamme.
20084_10211.jpg
Kestävät ja kauniit terästuotteet
Teräs on rakenne, joka ei petä. Se on kosteudenkestävä eikä home pilaa sitä. Se ei kutistu tai turpoa. Olivatpa sääolosuhteet rakentamisen aikana millaiset hyvänsä, teräs pitää alkuperäisen lujuutensa ja muotonsa. Ja vaikka se on kevyttä, sen kantokyky on uskomaton.
202011_67490.jpg
Vanhakin talo tarvitsee toimivaa ilmanvaihtoa
Kuntotarkastajalla ei ollut paljonkaan huomautettavaa hänen tarkastaessaan 120 vuotta vanhaa hirsitaloa, jota ostoaikeissa tutkimme. Yksi puute kuitenkin kiinnitti tarkastajankin huomion: ilmanvaihto. Korvausilmaventtiilit tulisi olla jokaisessa makuuhuoneessa sekä olohuoneessa – siis kaikissa niissä huoneissa, joissa ei ole poistoilmaventtiiliä. Nyt korvausilmaventtiileitä ei ollut lainkaan vaan ilmanvaihto oli järjestetty kuten vanhoissa taloissa usein: hallitsemattomasti lattianraoista tai ikkunanpuitteiden raosta.
20236_82401.jpg
Kätevä vedenpuhdistuslaite tuottaa juomavettä järvestä tai merestä
Kesämökit ja -asunnot sijatsevat usein keskellä luontoa etäällä muusta asutuksesta. Monelle saattaakin olla tuttu tilanne, jossa puhdasta käyttövettä joudutaan kuljettamaan isoja määriä muutaman päivän tarpeisiin. Nyt tähän on tarjolla helppo ratkaisu – uusi innovatiivinen vedenpuhdistuslaite tuottaa puhdasta juomavettä suoraan järvestä tai merestä.
20118_27258.jpg
Kastelli asuntomessuilla
Kastelli-talot esittäytyy Kokkolan asuntomessuilla peräti neljän kohteen avulla. Esillä on kaksi erilaista ratkaisua CityEconomy 105 sekä CityEconomy 118 -malleista. Kaikki kohteet edustavat edullista vaihtoehtoa omaan pientaloon. Kohteet muistuttavat toisiaan pohjaratkaisultaan ja etenkin julkisivuiltaan. Kuitenkin kohteet ovat aivan erilaiseen asumistarpeeseen suunniteltuja.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton