• Etusivu
  • Talo

Perustusten vedeneristämisjärjestelmä

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Icopal Oy
Julkaistu 20.06.2011
20116_26709.jpg

Icopal Universalin asennus

Maaperän kosteus, sulamisvedet ja sadevesi ovat esimerkkejä kosteudesta, jolle sokkeli on jatkuvasti alttiina. Siksi on tärkeää eristää sokkeli ulkoapäin tulevalta kosteudelta. Kun rakennat uutta taloa tai kunnostat vanhaa, varmista, että kaikki rakenteissa oleva ja niihin ajan myötä muodostuva kosteus pääsee poistumaan vahinkoa aiheuttamatta. Samalla turvaat itsellesi miellyttävän, viihtyisän ja terveellisen asuinilmaston.

Universal eristää ja kuivattaa sokkelin

Icopal Universal on vesitiivis ja luonnonystävällinen polypropyleenilevy, joka estää kosteuden tunkeutumisen sokkeliin. Samalla sen nystyräkuviointi jättää levyn ja seinän väliin riittävän ilmaraon, jonka ansiosta mahdollinen kosteus tiivistyy levyyn ja valuu sitä pitkin alas salaojiin. Materiaali on joustavaa ja se kestää suurimmankin maanpaineen. Asennus sujuu myös alhaisissa lämpötiloissa. Ainutlaatuinen urakuviointi helpottaa levyn leikkaamista sekä muotoilemista kulmissa ja reunoissa.
Universal-eristejärjestelmälle on myönnetty VTT:n sertifikaatti numero 170/02.

Asennustarvikkeet

Universal-järjestelmän kattavaan tarvikevalikoimaan kuuluu yläreunan peitelista, tulpalliset naulat betoni- ja harkkoperustuksille, sekä erilliset tulpat poraproppuja ja naulaimia varten. Tulpat on muotoiltu levyn nystyröihin sopiviksi. Lisäksi järjestelmään kuuluu SokkeliPolar hitsattava kumibitumikermi sokkelin ja anturan yhtymäkohtaan.

20116_26710.jpg
20116_26712.jpg

Avaimet käteen -kattoremontti taipidennä kattosi ikää pinnoituksella

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Icopal Oy
Talo
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

200611_1147.jpg
Tiivis ja kestävä valokate
Fastlock Uni on tiivis ja kestävä valokate, joka valmistetaan ympäristöystävällisestä, pitkäikäisestä ja kestävästä polykarbonaatista. Valokate sopii esimerkiksi terasseihin, parvekkeisiin, autokatoksiin sekä piha- ja varastorakennuksiin, joihin halutaan valoa ja tilan tuntua, muttei vettä eikä lunta. Fastlock Uni soveltuu erinomaisesti suurtenkin alojen kattamiseen mm. julkisissa rakennuksissa. Kate taipuu myös kaareviin kattoihin, ja laajan tarvikevalikoiman ansiosta vaihtoehtoja on rajattomasti.
20099_18869.jpg
Hallittu sadevesijärjestelmä
Sadetar käy täydellisenä ja monipuolisena sadevesijärjestelmänä kaikenlaisiin uudis- ja korjausrakennuskohteisiin. Sadetar-tuotteet valmistetaan sinkitystä teräsohutlevystä, joka on kauttaaltaan pinnoitettu Plastisol-muovipinnoitteella. Sadettaressa yhdistyvät teräksen ja muovin parhaat puolet ja se kestää vuodesta toiseen haalistumatta ja laadukkaan ulkonäkönsä säilyttäen. Siksi Sadettarelle annetaan kymmenen vuoden takuu!
20072_3487.jpg
Aluskate pidentää kattosi ikää
Varsinainen katemateriaali suojaa kattorakenteita sateelta ja lumelta – mutta kosteuden varsinainen pysäyttäjä on katteen alle asennettava aluskate. Katteen alle pääsee aina kosteutta. Tuiskuava lumi löytää tiensä esimerkiksi tiilikatteen alle ja kondensoituva kosteus pääsee kattorakenteisiin, ellei aluskate sitä pysäytä. Aluskatteen laatuun kannattaa panostaa – muutaman kymmenen euron säästö aluskatevalinnassa ei kannata. Laadukas aluskate on halpa vakuutus katollesi!
20238_82814.jpg
Ensimmäinen jakso on julkaistu! DIY-remppa - uhka vai mahdollisuus?
Monille meistä tee-se-itse -asiat ovat jo ennestään tuttuja, ja on antoisaa nähdä oma työnjälki esimerkiksi oman kodin sisustuksessa. Ohjevideoiden tai -lehtisten parissa vietetyt tunnit kuitenkin herättävät tunteita suuntaan ja toiseen. Vaikka intoa ja halua DIY-remppaamiseen olisi, niin milloin vasaraan tai maalitelaan tarttuminen kannattaa ja milloin on aika kutsua ammattilaiset apuun.
Kodin suunnittelu
Suunnittele kotisi ilmanvaihto huolella
Hyvä ilmanvaihto on kotisi keuhkot – se toimii parhaiten, kun sitä ei huomaa. Jotta ilmanvaihto toimii tarkoituksenmukaisesti ja huomaamattomasti, kannattaa sen suunnitteluun paneutua huolella. Hankkiessasi talopaketin, voi ilmanvaihtojärjestelmä koneineen kuulua siihen, mutta silloinkin kannattaa varmistua, että se todella vastaa omia tarpeita ja käyttötoiveita.Kokosimme vinkkilistan hyvän ilmanvaihdon suunnitteluun.
11_P_30225.jpg
Rudukselle voitto
Rakennusteollisuus RT:hen kuuluva Betoniteollisuus ry järjesti vuoden 2009 aikana jäsenilleen suunnatun työturvallisuuskilpailun, jonka voittajat on nyt valittu. Kilpailun tavoitteena oli saada alan yritykset kiinnittämään entistä enemmän huomiota työturvallisuuteen, ja siten ehkäistä tapaturmia ja sairastumisia. Kilpailu liittyy osana tavoitteeseen saada Suomeen maailman turvallisin betoniteollisuus vuoteen 2015 mennessä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton