• Etusivu
  • Talo

Taidekeskus Salmela

Rakentajan toimitus
Julkaistu 14.06.2011
20116_26564.jpg

Taidekeskus Salmelan tilat on entisöity vanhaa kunnioittaen.

Mäntyharjun tunnetuin matkailukohde, Taidekeskus Salmela, sijaitsee Mäntyharjun arvokkaassa kirkonkylämiljöössä Pyhäveden rannalla. Salmela on jokaisen taiteenystävän ykköskäyntikohde. Vuonna 2010 kotimaan matkailun kärkikohteena palkittu Taidekeskus Salmela on yksi Suomen suurimmistä kesäaikaisista kulttuuritapahtumista.

Monitaiteelliseen kesään kuuluvat muun muassa upeat näyttelyt ja koskettavat konsertit. Kesällä 2011 Salmela on mukana loma-asuntomessuhengessä paitsi messualueella myös omassa tarjonnassaan. Näyttelytilaa Salmelalla on yhteensä noin 1000 m². Vanhimpana näyttelytilana toimii 1850-luvulla rakennettu vanha pitäjäntupa, Salmela.

Loma-asuntomessut Mäntyharjussa 27.6.-10.7.2011

Monitaiteellista ohjelmaa

Salmelan monitaiteelliseen ohjelmaan kuuluvat kuvataidenäyttelyt, konsertit, laulu- ja kuvataidekilpailut, luennot ja runotapahtumat. Näytteilleasettajina on jo nimensä vakiinnuttaneita suomalaisen nykytaiteen kärkinimiä sekä runsaasti nuoria lahjakkuuksia. Näyttelytiloina toimivat Salmelan päärakennus, Domanderin näyttelyalue, jossa näyttelytiloina toimivat apteekki- ja postitalo, palvelijan asunto ja piharakennukset sekä kahvila-ravintola Kesäheinä.

Konserteissa kuullaan tunnettuja suomalaisia esiintyjiä. Korkeatasoinen ja monipuolinen ohjelmisto sisältää mm. sinfoniaorkestereita sekä kuoro- ja liedmusiikkia. Konsertit järjestetään 1820-luvulla rakennetussa Mäntyharjun kirkossa, vastapäätä Salmelan päärakennusta.

Taidekeskus Salmela on avoinna 11.6.-7.8.2011 joka päivä klo 11-18 (myös juhannuksena).

Salmela mukana loma-asuntomessuilla

Taidekeskus Salmela vastaa messujen toisesta teemasta, taiteesta. Messukohteissa ja koko Pähkinälehdon alueella on esillä runsaasti nykytaidetta kävijöiden ihailtavana.

Salmelan taiteilijoiden taidetta on esillä kohteissa:

  • Luhtatähtimö (kohde 5)
  • Kastelli Luonto (kohde 7)
  • Omatalo Rantakukka (kohde 9)
  • Heta (kohde 14)
  • Akusti (kohde 16)
  • Kyminniemi (kohde 18)
  • Kontio Pyry (kohde 19)
  • Kivitasku 150 (kohde 20)
  • Villa Metsämaitikka (kohde 21)
Talo
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20238_82927.jpg
Näin suihkukouru mahdollistaa suuret lattialaatat ja kätevän lattian kaadon
Kylpyhuoneiden suunnittelussa ja remonteissa tavoitteena on luoda toimiva, tyylikäs ja käyttäjäystävällinen kokonaisuus. Geberitin uusin CleanLine50 -suihkukouru vastaa tähän tavoitteeseen tarjoten innovatiivisen suunnittelun ja käytännöllisyyden yhdistelmän.CleanLine-sarjan uusin tulokas tekee suihkutilojen viemäröinnistä entistäkin helpompaa ja esteettisempää.
20114_25553.jpg
Kymmenen vinkkiä keittiön sisustukseen
Helposti ajatellaan, että keittiötä ei voi sisustaa muuten kuin täydellisellä remontilla. Onhan tuo kodin keskus toki kovalla kulutuksella, mutta hyvälaatuiset kiintokalusteet kestävät huolellisella käytöllä pitkään. Joskus niinkin pitkään, että keittiön yleisilmeeseen ehtii jo kyllästyä. Tai on muuten vaan vaihtelua vailla.
20234_81380.jpg
Remontoi mökkikeittiö edullisesti kesäksi: hyödynnä nyt kampanjatarjous!
Enää mökille ei suunnata pelkästään lomiksi tai viikonlopuiksi. Toiveet ja tarpeet kakkoskodin varustetasosta ja toiminnallisuudesta ovat voineet muuttua, eivätkä esimerkiksi nykyiset kodinkoneet tai työskentely- ja säilytystilat ehkä tunnukaan riittäviltä. Onneksi mökkikeittiön remontti on mahdollista toteuttaa yllättävänkin edullisesti ja nopeasti, joten jos aloitat remonttiprojektin nyt, ehdit nauttia tulevasta kesästä uudessa upeassa keittiössä.
201410_41438.jpg
Sisustaminen puutuotteilla
Edellisellä kerralla käytiin läpi puulla sisustamisen yleisperiaatteita. Tällä kertaa käydään läpi sisustuksen eri osia - mitä puutuotteita mihinkin kohteeseen voisi käyttää. Lopussa on vielä kuvagalleria, josta voi poimia ideoita oman kodin sisustamiseen.
20227_79054.jpg
Älä tingi unelmasta - laatua saa myös kohtuuhintaan
Naantalin Asuntomessukohteet ovat täynnä pienien, mutta niin tärkeiden yksityiskohtien ideoita. Harkittuja yksityiskohtia löytyy muun muassa Villa Lillasta ja saunarivitalosta sekä Villa Pintasta. Yksityiskohdissa on otettu huomioon niin merien suojelu kuin tuotteiden helppo saatavuus, kohtuu hinta ja tyylikkyys.
20104_21081.jpg
Monitoimikoneella toteutat ideasi
Boschin monitoimityökalu PMF 180 E on uskomattoman monipuolinen: sillä onnistuu niin sahaus, jyrsintä, kaavinta, katkaisu kuin hiontakin. 180 W:n moottori on voimakas ja tehokas. Portaaton värähtelynopeuden säätö (15000-21000 värähdystä minuutissa) pitää tärinän vaimeana ja mahdollistaa erilaisten materiaalien takaiskuttoman ja tarkan työstämisen.Lisää sähkötyökaluista...

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton