Nykyajan kytkimet ja pistorasiat ovat todella tyylikkäitä. Niitä on saatavana eri värisinä ja muotoisina, ja valikoimista löytyy jokaiseen makuun ja sisustukseen sopivia vaihtoehtoja. Sähkökalusteet ovatkin muodostuneet oleelliseksi osaksi koko sisustusta. Niiden tulee sopia kokonaisuuteen mahdollisimman hyvin. Toisaalta myös toimivuus on tärkeää, käytetäänhän niitä päivittäin vuodesta vuoteen.

Esimerkiksi valokytkimiä himmentimellä tai liiketunnistimella löytyy niin entisöintikohteisiin kuin tulevaisuutta heijastaviin interiööreihinkin. Jopa lähiverkon liitinrasiat ovat osa sähkökalusteiden kokonaisuutta, joka voidaan sulauttaa sisustukseen tai nostaa näyttävästi esiin. Remontoijan kannattaa huomioida esimerkiksi uutta säätötekniikkaa sisältävät kytkimet, jotka sopivat vanhojen valokatkaisijoiden paikalle ilman suuria muutostöitä.

Toimivuutta keittiöön

Toimiva keittiö vaatii riittävästi pistorasioita, nykyaikaisessa keittiössähän käytetään paljon erilaisia sähkölaitteita kuten kahvinkeitintä, vedenkeitintä, yleiskonetta, leivänpaahdinta, sauvasekoitinta jne. Osa keittiön laitteista on upotettu kalusteisiin ja vaativat omat pistorasiansa. Antennipistorasia, laajakaistayhteys ja puhelin kuuluvat nekin hyvin varustettuun keittiöön. Keittiön pistorasioita suunniteltaessa kannattaa miettiä, missä näitä koneita käytetään ja varata niille riittävästi pistorasioita, jotta pistotulppia ei aina tarvitse irrottaa käytön jälkeen.

Erillisillä kytkimillä lisää turvallisuutta

Kuinka monta kertaa olet joutunut palaamaan takaisin varmistaaksesi, ettei kahvinkeitin tai silitysrauta ole jäänyt päälle? Mökille on pitkä matka. Unohdusten välttämiseksi ainakin osa keittiön pistorasioista kannattaa varustaa kytkinohjauksella, jolloin laitteet saa helposti jännitteettömiksi. Kun kytkin on sijoitettu eteiseen tai tuulikaappiin tai on yhdistetty kodin lukitusjärjestelmään, voidaan oven sulkemisen yhteydessä kytkeä keittiön sähkökoneet pois päältä.

Lieden ryhmäjohto on syytä varustaa kytkinohjauksella, jolloin asunnosta poistuttaessa voidaan varmistaa, että lieden levyt eivät jää vahingossa päälle tai pienet lapset eivät saa virtaa kytketyksi.
Tyyliä pesutiloihin
Peseytymistiloissa käytettäville sähkölaitteille asettaa lisävaatimuksia tilojen kosteus. Tämä ei ole esteenä...

Vain Rakentaja.fi -palvelun jäsenet voivat lukea tämän artikkelin kokonaan. Kirjaudu palveluun tai liity jäseneksi. Rakentaja.fi-palvelun jäseneksi liittyminen on täysin ilmaista eikä se sisällä henkilöjäsenille kuukausi- tai vuosimaksuja.

Pihapiiriä unohtamatta

Auton moottorilämmittimen voi kytkeä helpoiten päälle ajastimella tai sisätiloihin sijoitetulla kytkimellä. Pihapiirissä käytetään nykyisin usein erilaisia sähkölaitteita kuten ruohonleikkuria, moottorisahaa, halkokonetta, painepesuria, lämmittimiä, sähkögrilliä jne. Näitä varten tulee sijoittaa pistorasioita muuallekin kuin ulkoseiniin.

Parhaiten tämä onnistuu, kun pihan sähköistys suunnitellaan kokonaisuutena, joka käsittää niin valaistuksen, sulanapidon, sähköportit, kulunvalvonnan, terassit kuin piharakennuksetkin. Jokainen paikka, jonne sähköä johdetaan, kannattaa varustaa ylimääräisellä kytkimellä ja pistorasioilla.
Talvella tarvitsee myös auto lämmitystä. Auton lämmittimen käyttöä voi helpottaa paitsi ajastimella, myös sijoittamalla ohjauskytkin asuintiloihin, jolloin lämmityksen voi vaivatta kytkeä päälle ennen ulosmenoa. Yleensä puolen tunnin lämmitys autolle riittää.

Vikavirtasuojapistorasia suojaa

Sähkölaitteessa oleva eristevika tai virheellinen asennus saattavat aiheuttaa laitteen käyttäjälle jopa hengenvaarallisen sähköiskun. Vikavirtasuojapistorasia valvoo sähkölaitteeseen tulevan ja siitä lähtevän virran määrää ja tunnistaa viallisen laitteen esim. kotelosta tai rikkoutuneesta johtimesta käyttäjään johtavan vikavirran avulla. Vikavirran voimakkuuden ylittäessä ihmisille tai eläimille vaarallisen rajan, vikavirtasuojapistorasia katkaisee laitteen virransyötön.

Vikavirtasuojapistorasiat soveltuvat erinomaisesti vanhojen rakennusten sähkökorjauksiin. Suojapistorasia voidaan asentaa vanhan pistorasian tilalle, joten se on myös kustannuksiltaan edullinen ratkaisu. Suojaus on aina pistorasiakohtainen, joten halutut kohteet on helppo suojata.

Lähde: STK

Lisätietoa sähköistyksestä

Osa artikkelista on tarkoitettu vain jäsenillemme

Kirjaudu palveluun tai liity jäseneksi nähdäksesi artikkelin kokonaan