Tee se itse IDEA 2011 -kilpailu
- säännöt

Kilpailun säännöt

1. Osallistumalla kilpailuun osanottajat sitoutuvat noudattamaan näitä ehtoja.

2. Kilpailuun voi osallistua 5.4.-30.8.2011 välisenä aikana.

3. Kilpailuun voivat osallistua kaikki yksityishenkilöt lukuun ottamatta Rakentaja.fi-palveluiden työntekijöitä tai heidän perheenjäseniään. Kilpailuun osallistuvan tai hänen edustajansa tulee olla 18 vuotta täyttänyt.

4. Henkilö voi osallistua kilpailuun usealla tee se itse -idealla, mutta syyskuussa järjestettävään voittajaidean loppuäänestykseen on mahdollista päästä vain yksi tee se itse -idea / henkilö.

5. Kilpailuun osallistuvat henkilöt saavat tunnukset Rakentaja.fi-palveluihin, ellei heillä niitä entuudestaan ole ollut.

6. Kilpailuun osallistuvalla tulee olla oikeus lähettämiensä kuvien, tekstin ja piirustusten julkaisemiseen ja lupa kuvissa mahdollisesti esiintyviltä ihmisiltä.

7. Palkinnot toimitetaan postitse suomalaiseen osoitteeseen.

8. Kilpailuehdotuksia ei palauteta. Rakentaja.fi-palvelut pidättää oikeuden julkaista kilpailuun lähetettyjä ideoita ja kuvia sivustoillaan sekä samaan konserniin kuuluvissa medioissa ilman eri korvausta.

9. Rakentaja.fi-palvelut pidättää itsellään oikeuden muuttaa kilpailun ehtoja ilman ennakkoilmoitusta, mikäli odottamattomat olosuhteet sitä vaativat.

Voittaja ratkaistaan äänestämällä - äänestys alkaa heti idean saavuttua kilpailuun!

  • Joka kuukausi kaksi eniten ääniä saanutta tee se itse -ideaa pääsee jatkoon. Äänestys tapahtuu idean esittelyn yhteydessä olevasta Äänestä-nappulasta. Äänestys on auki koko ajan.


  • Kuukauden vaihteessa äänestystulokset nollataan ja kaikki ideat ovat taas mukana äänestyksessä, lukuunottamatta jatkoon päässeitä.


  • Kilpailun pääpalkinnon voittaja ratkeaa syyskuussa. Voittaja ratkaistaan kuukausittain jatkoon päässeiden ideoiden kesken järjestettävässä loppuäänestyksessä. Loppuäänestyksessä ovat mukana myös Puutarha.net-palvelun Parasta pihaan ja puutarhaan -ideakilpailusta kuukausittain jatkoon päässeet.
 
Julkaistu
4.4.2011