Ei kahta sanaa: Omassa edullisempaa kuin vuokralla

Asuminen on yksi ihmisen perustarpeista ja lohkaisee aina ison osan käytettävissä olevista tuloista. Mikäli on tiedossa, että joutuu tai on mahdollista sitoutua jollekin paikkakunnalle esimerkiksi työn puolesta vuosikausiksi eteenpäin, on eri asumismuodot syytä punnita tarkkaan. Omistusasunto taitaa vaan vetää pidemmän korren tässä vertailussa.
Ainoa oikea tapa verrata vuokra-asumista omassa asunnossa asumiseen on asettaa lähtökohdaksi vuokra-asunnon vuokrakulut kuukausi- ja vuositasolla. Tätä menoerää sitten vain verrataan vastaavan omistusasunnon hankintaa varten otettuun asuntolainaan. Lainaa lyhennetään kuukausittain vuokrakulun suuruisella summalla, josta on vähennetty korot ja hoitokulut sekä huomioitu saatu verohyöty.

Koroilla iso merkitys

Muun muassa Suomen Pankista muistutetaan aika ajoin varautumisesta viiden prosentin korkotasoon, joka onkin eräänlainen ”rajapyykki”, myös toiseen suuntaan mentäessä. Kuten taulukosta huomataan;
heti kun lainan korko laski viiteen prosenttiin (2002), kasvoi lyhennyssumma oleellisesti vahvistaen omistusasunnon edullisuutta. Taulukon luvut ovat lisäksi jopa hieman vuokra-asumista suosivia, sillä kun vuokrakulut nousivat tarkastelujaksolla noin 40 %, oli nousu omistusasunnon hoitokuluissa lähes 55 %. Kertooko se siitä, että vuokranantajat eivät ole nostaneet tai voineet kenties markkinatilanteesta johtuen siirtää nousseita kustannuksia täysimääräisinä vuokriin?

Johtopäätöksenä on helppo nähdä, että vuokrakuluilla maksaa helposti vastaavan asunnon lainaa. Tarkastelujakson aikana on kumpaankin asumismuotoon mennyt siis 94 000 euroa rahaa. Mutta, mikä oleellisinta: omistusasunnon omistajalla on vuoden 2011 alussa tosin vielä velkaa lähes 70 000 euroa, mutta asunnon arvo on kivunnut jo 183 000 euroon eli omistusasunto on tuottanut 11 vuodessa jo 113 000 euron omaisuuden. Luvuilla voi toki spekuloida, mutta kaikki perustuvat virallisiin lähteisiin, eivätkä pienet korjauksetkaan muuta sitä tosiasiaa miksikään: omistusasunto on ylivoimaisesti edullisempi!

Korkotilanne nyt!

Asuntolainojen korot ovat juuri nyt Suomen historian ALHAISIMMALLA tasolla. Asuntolainoissa eniten käytetty 12 kk euribor on nyt 1,5 prosentin tasolla ja pankin marginaali 0,6-1 % riippuen pankista ja pankkisuhteesta eli asuntolainaa saa 2,1-2,5 % korolla. Normaalista inflaatio n. 2 %-yksikköä alemmalla tasolla kuin asuntolainat. Hintojen (esim.polttoaineet ja ruoka) viimeaikainen kehitys on kuitenkin ollut erittäin voimakasta ja näin ollen inflaatio tulee olemaan lähikuukausina poikkeuksellisesti huomattavasti korkoja korkeammalla tasolla. Korkojen alhaisuus ei taas johdu Suomesta, vaan siitä että kuulumme EU:hun, jonka ongelma- alueiden tilanne pitää kaikkien rahaliittoon kuuluvien maiden korot alhaalla.

Nyt kannattaa sitoa laina ehdottomasti

Inflaatio kasvaessa korot tulevat varmuudella nousemaan ja voivat nousta 2-3 %-yksikköä hyvinkin nopeasti Etelä-Euroopan tilanteen rauhoituttua. Lainaa on saatavissa vielä hetken kiinteällä 10 vuoden korolla jopa 4 % tasolla.

Lokakuulta pitkät korot ovat nousseet prosenttiyksikön verran. Muistettava on, että normaalikorkotaso asuntolainoille viimeisen 40 vuoden ajan on ollut
5-6 %.
Kirjoittaja: toimitusjohtaja Hannu Myöhänen, Suorakanava OyKirjoittaja: toimitusjohtaja Hannu Myöhänen, Suorakanava Oy

Laskelman lähtötiedot

1. Vertailtavat asunnot ovat yhtäläisiä. Taulukon esimerkkitapauksena on vuoden 1999 kustannustason keskimääräinen kerrostaloasunto, koko 80 m².

2. Asumiskustannukset pidetään yhtä suurina eli vuokran määrällä maksetaan lainan lyhennykset sekä asunnon hoitokulut.

3. Vertailuajankohdaksi on valittu vuoden 1999 alku, jolloin nykyiset euribor-korot astuivat voimaan.

4. Asunnon vuosittaiset kuukausivuokrat ovat tilastokeskuksen 3h+k -asuntojen koko Suomen vuokrien keskiarvoja, samoin asuntojen hoitokulut Tilastokeskuksen julkaisemasta Osahuoneistojen hoitokulut -tilastosta.

5. Ostettava asunto on laskettu otettavaksi kokonaan lainoitettuna, jolloin yleensä tarvittava omarahoitusosuus ei vääristä laskelmaa. Asunto on ensiasunto kuten yleensä vuokra-asunnosta siirryttäessä on.

6. Asuntolainojen vuosikoroiksi on otettu Suomen Pankin julkaisemat Asuntolainojen vuosikeskiarvot.

7. Verovähennykset on laskettu nykyisen käytännön mukaan, eli 28 % koroista.

8. Omistusasunnon lainalyhennystä on tehty vuosittain aina sen verran mitä vertailuasunnon vuokrakuluun verrattuna hyödytään, kun siitä on vähennetty korot ja hoitokulut sekä huomioitu verovähennyksen tuoma ”tulo”.

Ilmaiset laskurit käytettävissä

Tutki Rakentaja.fi-laskurilla onko sinulle edullisinta asua omistus- vai vuokra-asunnossa. Tutustu myös muihin hyödyllisiin laskureihin.

Laskurit

Etusivulle
 
Julkaistu
25.1.2011