Tee se itse IDEA 2011 -kilpailu
- osallistu ja voita matka aurinkoon (arvo 2 500 €)

Tee Se Itse -palsta on yksi Rakentaja.fin suosituimmista palveluista, mihin on koottu erilaisia ohjeita nikkaroinnista kiinnostuneille sekä ideoita, miten hyödyntää rakentamisessa ja remontoimisessa ylijääneitä rakennustarvikkeita.

Nyt sinulla on mahdollisuus osallistua Tee Se Itse -palstan täydentämiseen, sillä Tee se itse IDEA 2011 -kilpailu etsii uusia nikkarointi-ideoita. Kilpailuun voi osallistua 5.4.-30.8.2011 välisenä aikana. Kilpailun voittaja ratkeaa syyskuussa järjestettävässä loppuäänestyksessä. Pääpalkintona on 2500 € arvoinen matkalahjakortti!

Kilpailuun osallistuminen

1. Osallistu kilpailuun lähettämällä meille kuva tai kuvasarja ideastasi sähköisessä muodossa.
Kuviin on hyvä laittaa myös kuvatekstit. Kuvien tulee olla omia eikä muista olemassa olevista ohjeista kopioituja. Kilpailuun osallistuvalla tulee olla oikeus lähettämiensä kuvien, tekstin ja piirustusten julkaisemiseen ja lupa kuvissa mahdollisesti esiintyviltä ihmisiltä.

2. Liitä mukaan kuvaus ideasta ja sen tarkoituksesta sekä työohjeet ja lista tarvikkeista.
Hyvän idean lisäksi äänestäjät arvostavat varmasti myös selkeitä ja seikkaperäisiä ohjeita. Ideoiden ei siis tarvitse olla ennennäkemättömiä, vaan helppo toteutus, edullisuus, toimivuus tai selkeät ohjeet saattavat olla suosion salaisuus.

Osallistu kilpailuun tästä

Kilpailun voittaja ratkaistaan äänestämällä

1. Lukijat äänestävät kuukausittain kaksi parasta ideaa loppuäänestykseen
Kaikkien osallistuneiden tee se itse -ideoiden kesken on käynnissä kuukausittainen äänestys, josta kaksi eniten ääniä saanutta ideaa pääsee jatkoon ja syyskuussa järjestettävään loppuäänestykseen tavoittelemaan pääpalkintoa. Äänestys tapahtuu idean esittelyn yhteydessä olevasta äänestä-nappulasta. Joka kuukauden vaihteessa äänestystulokset nollataan ja ei jatkoon päässeet ideat osallistuvat jälleen seuraavan kuukauden äänestykseen.

2. Suuri loppuäänestys syyskuussa
Syyskuussa järjestetään kaikkien kuukausittain jatkoon päässeiden ideoiden kesken loppuäänestys. Loppuäänestyksessä ovat mukana myös Puutarha.net-palvelun Parasta pihaan ja puutarhaan IDEA 2011 -kilpailu kuukausittain jatkoon päässeet ideat. Loppuäänestyksessä eniten ääniä saaneen idean lähettäjä voittaa matkalahjakortin, jonka arvo on 2 500 €.

Palkinnot

  • Pääpalkinto: Matkalahjakortti, arvo 2 500 €.

  • Syyskuun loppuäänestyksessä eniten ääniä keränneen idean lähettäjä voittaa matkalahjakortin aurinkoon.

  • Kuukausipalkinnot: Suomalainen koti -sisustuskirja, arvo 68 €.

  • Joka kuukausi jatkoon päässeiden ideoiden lähettäjät palkitaan Suomalainen koti -sisustuskirjalla.

Osallistu kilpailuun tästä

Katso kilpailun satoa
 
Julkaistu
4.4.2011