• Etusivu
  • Rakentaminen

Puukoulu osa 14 - Puuaita

Rakentajan toimitus
Päivitetty 02.12.2014
201412_41866.jpg

Tee aidastasi persoonallinen. Asuntomessuilla Jyväskylässä oli esillä Äijälänranta-aidan avoimen ideakilpailun voittaneen Isko Lappalaisen kilpailuehdotus "Metsä".

Ennen aidan rakentamisen aloittamista on selvitettävä tarvittavat luvat. Kaupungin rakennusjärjestyksessä on kerrottu vaaditaanko aidalta rakennuslupa, toimenpidelupa tai toimenpideilmoitus. Aidan korkeudelle ja muodolle voidaan myös asettaa ehtoja. Ennen luvan hakemista on suunnitelmat oltava kuitenkin valmiina.

Yleisesti voidaan sanoa, että aidan tulee sopia miljööseen, eikä se saa haitata muuta ympäristöä. Muista myös pyytää naapurilta kirjallinen suostumus ja kirjatkaa ylös aidan hoito-, huolto- ja korjausvastuut, jotta jälkikäteen on helppo ratkoa mahdolliset ongelma- ja riitatilanteet.

Aitamallin valinta

Aitamallin valinta on tehtävä ajoissa. Mallin tulee sopia miljööseen ja maastoon. On myös mietittävä sen tarkoitus. Onko aita osoittamassa rajaa, vai halutaanko siltä myös näkösuojaa.

Aitamalliksi voidaan valita perinteisempi..
Aitamalliksi voidaan valita perinteisempi..
..tai vaikka rimoista rakennettu malli.
..tai vaikka rimoista rakennettu malli.
Aita voidaan rakentaa myös rinteeseen tai epätasaiseen maastoon.
Aita voidaan rakentaa myös rinteeseen tai epätasaiseen maastoon.

Oikeat materiaalit

Kun asianmukaiset luvat ovat kunnossa, voidaan aloittaa rakennustyöt. Oikeat materiaalivalinnat vaikuttavat aidan ulkonäköön ja ikään. On huomattava, että runkotolpat ovat jatkuvasti kosteuden kanssa tekemisissä ja muu osa aitaa säille alttiina. Siksi kannattaakin käyttää A-luokan painekyllästettyä puutavaraa, joka on kemiallisesti suojattu estämään lahoamista ja homehtumista.

Hienosahattu puutavara

Aitalaudoissa on vaihtoehtoina tavallisesta sahatavarasta valmistettu ympäripohjamaalattu aitalauta, joka on molemmilta puolilta hienosahattu. Ympäripohjamaalaus parantaa tuotteen säänkestävyyttä ja vähentää sen muotoelämistä.

Painekyllästetty ja lämpökäsitelty puutavara

Voit tehdä laudoituksen myös AB-luokan kestopuusta, joka voi olla joko höylättyä tai sahapintaista, tai voit käyttää lämpökäsiteltyä puuta.

Aitalaudat ja -elementit

Saatavana on myös erilaisia rimoja (esim. suunnikasrima tai vinorima), joita voi käyttää kuten aitalautoja. Myös valmiita aitaelementtejä on saatavissa, muotoiltuja aitalautoja sekä erilaisia tolppahattuja.

20105_21711.jpg

Työn aloittaminen

Aloita työ mittaamalla aita paikoilleen. (Joissain tapauksissa viranomainen tekee mittaamisen.) Vedä linjalanka merkitsemään aidan paikkaa, mittaa runkotolppien paikat ja kaivuukohdat. Kun kaivuu on valmis, asennetaan aidan päätytolpat alustavasti vesivaa’an avulla paikoilleen ja pingotetaan linjalanka näiden tolppien väliin.

Vinkki! Naulaa päätytolpan yläreunaan lankunpätkä ja kiinnitä linjalanka siihen noin 10cm etäisyydelle tolpasta. Näin lanka ei ole tiellä muita tolppia pystytettäessä.

Pystytä muut väliin tulevat tolpat. Varmista, että tolppien välit ovat yhtä pitkät ja jokainen tolppa on 10cm etäisyydellä linjalangasta. Runkotolppien pystyttämiseen voidaan myös käyttää valmiita kuumasinkittyjä aitatolpan jalkoja.

20105_21661.jpg

Aitakin tarvitsee perustukset

Perustamistapa riippuu mm. aidan korkeudesta ja rakenteesta. Mitä raskaampi aita, sitä vankempi perustus tarvitaan. Aidan koon lisäksi perustuksia suunniteltaessa on myös routiminen otettava huomioon. Etelä-Suomessa maan routaraja on noin 180 cm syvyydessä, jolloin perustukset on kaivettava niin syvälle. Routasuojauksen avulla voidaan kaivuu-urakkaa pienentää, mutta kuopan tulee silti olla vähintään 1/3 aidan korkeudesta. Routaeristeen tarkoituksena on estää maan uumenista nousevan lämmön "karkaaminen" ja maa-aineksen jäätyminen.

Helpoin tapa on lyödä tolpat suoraan pehmeään maahan esimerkiksi lekalla. Muista suojata tolppien lyöntipäät, jotta ne eivät halkeile, ja lyödä tolpat tarpeeksi syvälle. Teräsjalkaa tai tolppakenkää voidaan myös käyttää tolpan kiinnittämiseen.

Perusmaan ollessa kovempaa tai kivisempää, on tolpille kaivettava kuopat. Kaiva riittävän syvä kuoppa, tue runkotolppa kiilakivillä ja täytä kuoppa tiiviisti. Tarkista vesivaa’alla, että tolppa on varmasti suorassa. voit kiinnittää tolpan alapäähän poikkipuun tai valaa kuopan pohjalle hiukan betonia, jotta tolppa pysyy paremmin paikoillaan.

Toinen tapa on valaa runkotolppa betonin sisään. Betoninen viemäriputki toimii hyvin muottina. Naulaa tolpan alapäähän muutama kuumasinkitty naula tartuntapinnoiksi, aseta tolppa paikoilleen muottiin ja kiinnitä vinotuilla suoraan. Vala muotti täyteen betonia ja varmista vielä vesivaa’alla, että tolppa on varmasti suorassa. Valun kuivuttua tolppaa ei enää voi suoristella.

Merkitse aidan yläreunan korkeus sekä vaakajuoksujen paikat vaaitusletkua käyttäen aitatolppiin. Kiinnitä vaakajuoksut ensin alustavasti paikoilleen ja varmista tolpan suoruus, jonka jälkeen juoksut voidaan kiinnittää lopullisesti. Kun vaakajuoksut on kiinnitetty, täytetään peruskuopat kivillä. Varo vääntämästä tolppia vinoon!

Vaaitusletkulla saadaan tolpat samaan korkeuteen
Vaaitusletkulla saadaan tolpat samaan korkeuteen

Kiinnitys

Aitalautojen kiinnitys voidaan aloittaa, kun vaakajuoksut ovat paikoillaan ja peruskuopat täytetty. Valitse sopivan kokoinen laudanpala välikkeeksi, jolla saat helposti lautojen raot saman kokoisiksi.

Käytä lämpökäsitellyn ja painekyllästetyn puutavaran kiinnitykseen ruostumattomasta tai haponkestävästä teräksestä valmistettuja kiinnikkeitä. Erityisen tärkeää on, että yhdessä käytettävät kiinnikkeet, ruuvit ja naulat ovat kaikki samaa materiaalia. Kampanaulojen käyttö on aidan rakentamisessa suotavaa, jotta kiinnitys ei löysty lautojen kutistumisen ja turpoamisen seurauksena.

Aitalautoja kiinnitettäessä on vastakkaiselta puolelta pidettävä vastaan, jotta valmiit kiinnitykset eivät löysty. itseporautuvia ruuveja voi myös halutessaan käyttää.

Aidan voi myös rakentaa tasaisella alustalla elementiksi, joka on helppo kiinnittää runkotolppiin. Ristiin mittaamalla tarkistetaan elementin suoruus.
Aidan voi myös rakentaa tasaisella alustalla elementiksi, joka on helppo kiinnittää runkotolppiin. Ristiin mittaamalla tarkistetaan elementin suoruus.

Pintakäsittely

Puun pintakäsittelyyn soveltuvat puuöljyt, kuultavat ja peittävät puunsuojat sekä ulkokäyttöön tarkoitetut maalit. Homekasvu voidaan ehkäistä käsittelemällä pinta homeenestoaineella. Lue pintakäsittelyainevalmistajan ohjeet ennen käsittelyä. Valinnassa saa apua maaleja ja puunsuoja-aineita myyvistä liikkeistä.

Painekyllästetyn puun pintakäsittelyssä on kiinnitettävä huomiota siihen, että käsiteltävä puu on riittävän kuivaa. Keväällä rakenteissa käytetty puu on riittävän kuivaa pintakäsiteltäväksi loppukesällä. Jos rakennustyö ajoittuu kesään tai syksyyn, kannattaa käsittely tehdä vasta seuraavana kesänä.

Pintakäsittelyssä tulee kiinnittää erityistä huomiota katkaisupintojen käsittelyyn, koska puu imee kosteutta luontaisesti eniten kappaleen päistä pituussuunnassa.

Jos tuotteet käsitellään ennen asennusta, on kiinnityskohdat suojattava erikseen pinta-käsittelyaineella asennuksen jälkeen. Lämpökäsitelty puupinta suositellaan pintakäsiteltäväksi heti jo asennuksen yhteydessä.

Kauniimpaa jälkeä saa, kun käsittelee laudat ennen kiinnitystä. Näin rakennusvaiheessa piiloon jäävät alueet tulevat myös käsiteltyä, eikä puun eläminen tuo paljaita kohtia näkyville. Huomio kuitenkin, että puun on oltava kuivaa.

Perinteisen puuaidan tekeminen onnistuu hyvillä ohjeilla.
Perinteisen puuaidan tekeminen onnistuu hyvillä ohjeilla.
Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

tumman vihreä keittiönkaapisto valkoiseksi maalatussa loft asunnossa. puiset kattoparrut ovat esillä
Älä karta keittiöremonttia – nykyaikainen keittiö ilahduttaa arjessa
Parma-keittiöiden suunnittelutapaamisissa koetaan usein ahaa-elämyksiä. Toiminnalliset mekanismit tuovat keittiön tilasuunnitteluun uudenlaisia mahdollisuuksia. Myös nykyaikaisen keittiön hinta on usein asiakkaalle iloinen yllätys.Keittiöremontti nostaa monen remontoijan ja rakentajan mieleen mielikuvan suuren budjetin remontista. Tosiasiassa uusien keittiökalusteiden hinta keskikokoiseen keittiöön alkaa muutamasta tuhannesta eurosta. Keittiökalusteiden hinnat ovat siis laskeneet monen mielikuvissa elävästä keittiöremontin budjetista muutaman kymmenen vuoden takaa. Nykyisin keittiöremontti ei myöskään tarkoita vain kauniiden kaapinovien valintaa, sillä keittiöiden kehittyneet toiminnallisuudet tuovat mielekkyyttä arkeen.
Pihagrillin pohjatyöt
Tiiligrillin muuraus onnistuu hyvillä ohjeilla
Tarvitset vain kasan tiiliä, muurauslaastia sekä reipasta mieltä ja ripauksen luovuutta. Näillä aineksilla saat aikaan käytännöllisen pihagrillin, jolla kokkaat grilliruuat vaativammallekin ruokailijalle!Grillin muuraus on hyvä tehdä huolella, jotta grillistä on iloa vuosiksi eteenpäin. Noudata tarkoin myös valmistajan ohjeita kuivabetonin ja muurauslaastin käsittelyssä sekä kuivumisajoissa.
20115_25991.jpg
Viikon kysymys: Piipun verhoilu?
Kysymys:Onko luvallista koteloida yläkerran vanha piippu kipsilevyllä? Piippu on täysin kunnossa ja ehjä, mutta vaatisi kovat oikaisuhommat ja helpoin olisi suoraan koteloida se ennen laatoitusta. Jos ratkaisu ei ole laillinen, niin olisiko jotain tarkoitukseen soveltuvaa levyä olemassa?
200911_19340.jpg
Kastellin sivuilla uusi ARVAUSKILPAILU!
Arvaa CityEconomy 80:n hinta ja voita City-loma Roomaan!Kastellin nettisivuilla on käynnissä ARVAUSKILPAILU, jolla juhlistetaan uuden CityEconomy-malliston julkaisemista 12.11.2009 klo 12.00. Arvauskilpailussa tehtävänä on arvata trendikkään CityEconomy 80-talomallin hinta Muuttovalmiiksi rakennettuna keskelle Suomea eli Jyväskylän alueelle.Muuttovalmiiksi rakennettu CityEconomy on aito Kastelli-koti, joka on ammattilaisten suunnittelema ja rakentama. Muuttovalmiin talon laadukkaaseen varusteluun kuuluu mm. Puustellin kalusteet asennettuina, Siemensin kodinkoneet, Pukkilan laatat kosteissa tiloissa sekä Upofloorin laminaattilattiat. Tyylikkään ja valoisan sisustuksen on suunnitellut sisustussuunnittelija Virpi Illman.Arvaa CityEconomyn hinta ja voita kahden hengen City-loma Roomaan! CityEconomy-mallisto julkaistaan kokonaisuudessaan Kastellin nettisivuilla torstaina 12.11.2009 klo 12.00.
20185_53255.jpg
Mitä jos palkkaisi avuksi sisustussuunnittelijan?
Oman kodin sisustaminen kuulostaa hauskalle projektille ja parhaimmillaan onkin sitä. Oletko koskaan ajatellut, että mitäpä jos ottaisit avuksi sisustussuunnittelijan tai saisit neuvoja ja vinkkejä ammattitaitoiselta myyjältä? Ammattihenkilöllä on paras tuntemus eri materiaalien sekä värien yhdistelemisestä, tuotteiden toimivuudesta ja ominaisuuksista. Kun saat hyviä vinkkejä ammattilaiselta, lopputuloksesta tulee taatusti toimiva.Tulikiven valikoimasta löydät upeat sisustuskivet jokaiseen kohteeseen kylpyhuoneesta keittiöön, saunan kiukaat ja suuren valikoiman tulisijoja. Näistä löytyy varmasti jokaiseen kotiin omat tuotteet. Näitä kaikkia tuotteita yhdistämällä, tulee sisustuksesta yhtenäinen ja harmoninen.
201212_33091.jpg
Vallox 110 SE sai VTT:n A+ sertifikaatin
Vallox on ensimmäisenä laitevalmistajana saanut ilmanvaihtolaitteelleen VTT:n A+ tuotesertifikaatinVallox 110 SE on Valloxin uuden tuoteperheen ensimmäinen jäsen ja se sopii alle 170 m² asuntoihin ja omakotitaloihin. Samaan teknologiaan perustuvat pienempi, rivi- ja kerrostaloasuntoihin tarkoitettu Vallox 096 ja suurempi, isoihin omakotitaloihin tarkoitettu Vallox 145 tulevat markkinoille huhtikuussa 2013. Laitteet sopivat erinomaisesti myös matalanenergia- ja passiivitaloihin.Vallox 110 SE:n vuosihyötysuhde on sekä Etelä- että Keski-Suomessa 75 % ja Pohjois-Suomessakin peräti 71 %. Ilmanvaihtokoneen ominaissähköteholtaan Vallox 110 SE kuuluu A-luokkaan (SFP 0,9). Myös lämpökerroin (COP) on huippuluokkaa: 14,1 – 18,8. Näillä arvoilla Vallox 110 SE on markkinoiden energiatehokkain asuntoilmanvaihtolaite.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton