• Etusivu
  • Talo

Laske ja analysoi tarkoin korkokaton kustannukset!

Rakentajan toimitus
Julkaistu 01.03.2010
20103_20613.jpg

Pankkilainojen korot ovat edelleen poikkeuksellisen alhaisella tasolla. Yleisimmin asuntolainojen viitekorkona käytetään vuoden euriboria, joka on nyt n. 1,22 %:n tasolla. Päälle tulee pankin marginaali, joka on tällä hetkellä n. 1 %:n tasolla. Viitekorkoihin vaikuttaa eniten inflaation taso. Näillä näkymin Euroopassa ja Suomessa inflaatio tulee olemaan maltillinen ainakin vuoden – kahden ajan. Mikäli inflaatio, eli hintojen yleinen kehitys pääsee jatkossa kovempaan vauhtiin, kertoo se yleensä myös asuntoihin sidotun omaisuuden arvonnoususta. Kansainvälisessä vertailussa Suomen asuntojen hinnat ovat maltillisella tasolla, joten asuntojen voimakas hintojen lasku on tuskin mahdollista. Korkojen noustessa maksat enemmän korkoa, mutta omaisuutesi arvo puolestaan nousee. Muistettava on kuitenkin, että oman talouden tasapainon varmistamiseksi on varauduttava jatkossa korkojen nousuun niiden yleiselle pitkäaikaiselle, n. 5 %:n tasolle. Nyt on meneillään pankkien yhteinen kampanja korkokaton markkinoinnissa. Kannattaako korkokatto vai ei, laske se tarkoin. Alla olevassa laskelmassa kysyttiin eräältä keskeiseltä asuntorahoittajalta korkokaton ja kiinteäkoron hintaa. Laskimme vertailun tasaerälyhennyksellä, jossa lainaa lyhennetään tasaerin ja päälle lisätään korko.


Keskustele aiheesta...

Pitempiaikainen kiinteäkorko, korkokatto vai laina sidottuna esim. vuoden Euriboriin ?

Teimme esimerkkilaskelman 200 000 euron / 20 vuotta asuntolainalle. Vertailimme kolmea vaihtoehtoa:

  • Tasalyhennyslaina (peruslaina), vuoden euribor, pankin marginaali 0,95 %.
  • Tasalyhennyslaina, vuoden euribor, pankin marginaali 0,95 % + alkuun viiden vuoden kiinteä korko.
  • Tasalyhennyslaina, vuoden euribor, pankin marginaali 0,95 % + korkokatto yli 4 % koroille.

Arvioimme euriborin nousevan vuoden 2011 alkuun mennessä 2,05 % (+0,83 %) ja jatkossa neljän vuoden aikana 0, 5 % vuodessa, siten että vuonna 2014 korko olisi 4,5 % eli lähellä pitkäaikaista keskiarvoa. Korot voivat luonnollisesti nousta enemmän tai parhaassa tapauksessa maltillisemmin. Myös useat pankit arvioivat korkojen nousua em. mukaisesti, kylläkin dramaattisemmin sanankääntein "skenaariona".

Kiinteä korko 5 vuotta, jonka jälkeen 12 kk euribor + marginaali

Nyt esimerkkipankki tarjosi viiden vuoden kiinteäksi koroksi 4,15 %. Koron tulisi olla alle esimerkkilaskelman 3,42 %:n keskikoron, jotta kiinteäkorkoinen laina olisi kilpailukykyinen peruslainalle.

Korkokatto 4 %:n ylimenevälle korolle

Lähes jokaisen pankin tarjontaan kuuluu korkokatto. Korkokatossa myydään ikään kuin vakuutus ylimenevälle korolle. Esimerkkitapauksessa pankki tarjoaa korkokaton viideksi vuodeksi 4 % korolle. Korkokaton hinta on tällöin 6360 euroa, joka maksetaan lainaa ottaessa. Laskennallisesti korkokatto on 1,5 vuoden korko nykyisellä korkotasolla. Koron tulee loppuvuosina nousta yli viiden prosentin, jotta korkokatto alkaa tuottaa. Kannattaa siis laskea tarkoin, millä ehdoilla korkokaton ottaa.

Yhteenveto

Korkojen noustessa esitetyllä tavalla selvästi edullisin vaihtoehto on sitoa laina 12 kuukauden euriboriin "ilman mausteita".

Asuntolaina 200 000 euroa

  • Laina-aika 20 vuotta
  • Lyhennystapa, tasaerälyhennys (alkupääoma jaettuna 240 kuukaudella + korko)

Yhteenveto

Korkojen noustessa esitetyllä tavalla, kiinteä korko tai korkokatto annetuilla arvoilla tuntuu suorastaan "höynäytykseltä". Korot voivat toki nousta reippaamminkin, mutta ennen kuin korkokatosta tai kiinteästä korosta olisi hyötyä tulisi korkojen nousta heti ensimmäisen vuoden jälkeen 5 %:n tasolle. Korkokaton kalleutta lisää korkokaton suuruisen pääoman lisätarve. Korkokatto on voimassa koko laina-ajan.

Ohjeeni: Laske ja analysoi!

Hannu Myöhänen, Suorakanava Oy, toimitusjohtaja.

Lisää aiheesta myös Taloussanomissa...

Keskustele aiheesta...

Talo
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20181_51410.jpg
Uusinta kattotiiliteknologiaa
Oletko tullut ajatelleeksi, että kattotiili on mitä parhain katemateriaali vanhan katon korjauksessa. Se sopii erinomaisesti kaikille harjakatoille, olipa nykyinen katemateriaalisi mikä tahansa. Tiilikatto on tyylikäs, kestävä ja eläväpintainen. Se antaa talolle uutta ilmettä ja nostaa talon arvoa. Pitkäikäisen materiaalin valinta edustaa elinkaaritietoista ajattelua. Tiilikaton alla on lisäksi ylellisen hiljaista asua. Sitä ei myrsky riepota eikä se pauku pakkasella.
20213_69415.jpg
Sähköistys mukavuustasolle myös loma-asunnossa
Vapaa-ajan asuminen on muuttunut viime vuosina ainakin loma-asuntojen sijainnin ja varustelutason osalta. Nykyään halutaan vapaa-ajan asunnot lähelle vaikkapa laskettelurinteitä tai golfkenttiä. Myös etätyöskentely on siirtynyt mökeille Ja kaiken tasoiset mökit tekevätkin nyt kauppansa juuri etätyöskentelytarkoituksiin. Iso osa mökeistä kaipaa kuitenkin pientä päivitystä, ennen kuin ne soveltuvat etätyöskentelyyn.
20105_21832.jpg
Löylynautinto kuntoon
Saunan remonttia suunniteltaessa kannattaa miettiä, miten toimiva ilmanvaihto toteutetaan. Hyvin toteutettu ilmanvaihto lisää löylyjen tuomaa nautintoa ja kuivaa tilat kylpemisen jälkeen. Sauna pysyy jatkuvasti raikkaana ja sinne on mukava mennä kerta toisensa jälkeen.Venttiilit Jäsentukusta
201310_36839.jpg
Pihakalenteri 2007/2008
Puutarhaharrastajien suosikkijulkaisu Pihakalenteri on jälleen täynnä tietoa ja vinkkejä kotipihoille. Kalenterin tekijät ovat alansa huippuasiantuntijoita ja kalenterin sisältö on todellakin suunniteltu puutarhurien tarpeita ajatellen!Pihakalenteri 19,90 € + postituskulut 3,10 €.Koskee vain tilauksia Suomeen. Tuotteeseen ei voi käyttää bonuspisteitä.
20114_25349.jpg
Kermansaven Hotpot Duo: padan ja kannen uusi lämmin suhde
Hannu Kähönen on muotoillut uudet Kermansaven uunipadat käytännöllisen kauniiksi. Padan kantta voi käyttää itsenäisesti myös uunilautasena, kattauslautasena tai padan alusena. Värivaihtoehtoja on neljä, ja ne ovat hauskasti keskenään yhdisteltävissä.Kermansaven uutuuspadat, ajattoman selkeät Hotpot Duot, ovat monesti palkitun teollisen muotoili-jan Hannu Kähösen suunnittelemia. Hotpot Duo -tuotteisiin kuuluu kolmen litran pata ja kansi sekä yhden litran pata ja kansi. Värivaihtoehtoina on musta, harmaa, lime ja sininen. Värit ovat hauskasti keskenään yhdisteltävissä; pata voi olla vaikka musta ja kansi limen värinen. Hotpot Duon kantta voi käyttää itsenäisesti uunilautasena, kattauslautasena tai alustana itse padalle.Hotpot Duo -astiat valmistetaan korkealaatuisesta keramiikasta, joka kestää erittäin hyvin kulutusta ja lämmön vaihteluita. Siksi niitä voidaan perinteisestä kivitavaravuoasta poiketen käyttää myös liedellä, grillillä tai suorankin liekin päällä. Luonnollisesti Hotpot Duo kestää myös uunin, mikroaaltouunin, pakastuksen ja konepesun.Kuten kaikki Kermansavi-astiat, Hotpot Duot on valmistettu Suomessa, Tulikiven Heinäveden tehtaalla.
201712_51177.jpg
Villa Kertussa rentoudutaan
Hiihtäjäpariskunta Kerttu Niskasen ja Juho Mikkosen Vuokatin järvimaisemiin suunniteltu saunamökki valmistui syksyllä 2016. Kastellin vapaa-ajan asuntojen mallistostaLuonto-huvilan pohjalta muokattua 30 neliöistä rantasaunamökkiä rakennettiin hiihtäjäpariskunnan harjoittelu- ja leiriaikataulujen mukaisesti.Mökki on lähellä hiihtäjäpariskunnan Vuokatin kotia ja he käyvät mökillä säännöllisesti.Tutustu Kastellin huviloiden mallistoihinTilaa Kastellin huvilaesite

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton