Taloyhtiö-projektilla hyvä vastaanotto

Toukokuun lopussa 2009 lanseerattu Taloyhtiö-konsepti etenee täysin suunnitelmien mukaisesti. Isännöitsijät ja taloyhtiöiden hallitusten jäsenet ovat olleet erittäin aktiivisia, toisaalta myös lievää varovaisuuttakin on, johtuen omasta nettiosaamattomuudesta ja erään ”kilpailijatahon” aktiivisesta torjuntatyöstä. Mutta, vauhdissa ollaan ja esteet ylitetään.

Tammikuun 18. päivänä palvelun luvut ovat:

  • 837 kpl palveluun mukaan liittynyttä taloyhtiötä
  • 378 kpl jäseneksi liittynyttä isännöitsijää
  • 545 jäseneksi liittynyttä hallituksen puheenjohtajaa
  • 153 jäseneksi liittynyttä muuta hallituksen jäsentä


Noita palveluun liitettyjä taloyhtiöitä on luonnollisesti aivan samoin kuin jäseniä, eli ympäri Suomea. Myös taloyhtiöitä on sekä pieniä että suuria, samoin löytyy yksittäisiä isännöitsijöitä kuin isännöintitoimistoja. Suuri mukaan liittynyt isännöintitoimisto näyttää tällä hetkellä olevan Isännöinti- ja tilipalvelu Makari Oy Mäntästä joka on liittänyt palveluun 38 asunto- ja/tai kiinteistöyhtiötä. Toiseksi eniten kohteita on Kiinteistöpalvelu Loimaa Oy:llä joka on liittänyt palveluun 27 eri kohdetta.

Taloyhtiö-lehti ja Taloyhtiö-verkkolehti

Palvelua lanseeraava ja tukeva Taloyhtiö-lehti on niin ikään saanut hyvän vastaanoton. Lukijatutkimuksen mukaan jopa erinomaisen johtuen lehden toimituspolitiikasta; selkeitä uutisjuttuja, konkreettisia remonttivinkkejä, laadukasta materiaali- ja palvelutarjontaa, ei pikkusälää, eikä erillisiä ilmoituksia. Siksi lehti poikkeaakin edukseen muista julkaisuista. Lehden painoshan on 50 000 kpl ja kohderyhmänä isännöitsijät ja hallitusten edustajat. Painosmäärästä noin 45.000 kpl menee suorapostituksena ja loput yhteistyökumppani- ja messujakeluna. Taloyhtiölehdestä ilmeistyi juuri tammikuun alussa kolmas numero, seuraava lehti ilmestyy keväällä 2010. Lehti on maksuton.

  • 1.162 kpl Taloyhtiölehden tilaajat

Ensimmäinen taloyhtiöpuolen verkkolehti julkaistiin viikolla 39 ja viime vuoden aikana sitä toimitettiin noin 3 viikon välein yhteensä 5 kertaa. Vuoden 2010 alusta alkaen Taloyhtiö-verkkolehti ilmestyy säännöllisesti aina parillisina viikkoina.

  • 2.679 kpl Taloyhtiö –verkkolehden tilaajat

Vuoden 2010 alusta alkaen Taloyhtiö-verkkolehti ilmestyy säännöllisesti aina parillisina viikkoina.Vuoden 2010 alusta alkaen Taloyhtiö-verkkolehti ilmestyy säännöllisesti aina parillisina viikkoina.

Taloyhtiöportaalin kävijämäärät hyvässä kasvussa

Googlemittaukset aloitettiin kesäkuun 2009 alusta eli heti sivuston avaamisen jälkeen. Vuoden vaihteessa saimme siis ensimmäisen vuosipuolikkaan täyteen ja saatujen lukemien perusteella olemme saavuttaneet suosiossa jo meidän kanssamme yhteistyöstä kieltäytyneen Isännöintiliiton sivustot. Alla omat kävijämäärämme puolelta vuodelta sekä Isännöintiliiton oman tiedotteen mukaiset kävijämäärät koko vuodelta.
Käyntejä yhteensä

  • Rakentaja.fi/taloyhtiö ajalla 1.6.-31.12.2009 käyntejä 60.018 kpl
  • www.Isannointiliitto.fi ajalla 1.1.-31.12.2009 käyntejä 128.000 kpl

Rakenna & Remontoi messuilla palvelun Taloyhtiöpalvelun esittely

Sivujemme kävijämäärät ovat siis kasvaneet hyvin huolimatta siitä että alusta alkaen olemme ilmoittaneet palvelun osasten olevan täysivaltaisesti käytössä vasta helmikuun alussa 2010. Nyt nuo osaset alkavatkin olla valmiita ja messuilla koko Taloyhtiöpalvelu ominaisuuksineen esitellään yleisölle. Uusimpina ominaisuuksina ovat mm. taloyhtiön sisäiset keskustelukanavat ja tapahtumien tiedotusmahdollisuudet sekä ilmoitustaulut. Messujen jälkeen maaliskuussa aloitetaan taloyhtiöille suoritettavat kuntokartoitukset joiden kautta kerätään tarkempaa tietoa taloyhtiöiden rakenteista ja vastaavasti annetaan taloyhtiöille kustannustietoa tulevista korjaustöistä.

Tutustu Taloyhtiö-palveluun

 
Julkaistu
13.1.2010