• Etusivu
  • Talo

Lumonin 30-vuotisjuhlia ja uusitun parvekelasitehtaan avajaisia vietettiin eilen

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Lumon Suomi Oy
Päivitetty 24.09.2009
20099_18712.jpg

Lumonin Kouvolan tehtaan tuotantohalli laajeni 2000 neliötä.

Parvekelasituksista ja lasiterasseista tunnetun Lumonin mittava tehdaslaajennus Kouvolassa valmistuu keskelle lamaa. Uuden tehtaan avajaisia vietettiin yhdessä yrityksen 30-vuotisjuhlien kanssa 17. syyskuuta.

Tehtaan avasi ja valtiovallan terveiset 30-vuotisjuhlaan toi työ- ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen. Yrityksen merkityksestä Kouvolan seudulle kertoi elinkeinotoimen kaupunginjohtaja Aimo Ahti.

Lumon laajentaa ja investoi 7,5 miljoonalla eurolla

Lumon lähti rohkeasti uhmaamaan lamaa reilu vuosi sitten. Vaikka selkeät merkit taantumasta olivat jo ilmassa, päätettiin lähteä mittaviin parvekelasitehtaan uudistuksiin.

Lumonin Kouvolan tehtaan tuotantohalli laajeni 2000 neliötä ja sinne hankittiin uusia tuotantolaitteita 5,5 miljoonalla eurolla.

Tehdas valmistui juuri sopivasti nousukauden edelle.

Lumonilaiset odottavat rakennusalan laman ja kuluttajien epävarmuuden taittuvan keväällä, joten tehdas valmistuu juuri sopivasti nousukauden edelle.

"Nousukaudella ei ole aikaa rakentaa, joten tällaiset suuremmat muutokset on hyvä tehdä hiljaisemmalla jaksolla. Investoinnit toteutettiin tulevaisuutta silmällä pitäen. Nyt tehdas pystyy vastaamaan paremmin viennin haasteisiin. Halusimme varmistaa toimintavarmuuden ja varautua tulevaan nostamalla tehtaan kapasiteettia", toteaa toimitusjohtaja Tapani Kinnunen.

Tähtäimessä on tulevaisuus, sillä laajennuksen ja uusien laitehankintojen avulla tehtaan kapasiteetti voidaan parhaimmillaan jopa kaksinkertaistaa.

Lumonin toimitusjohtaja Tapani Kinnunen.
Lumonin toimitusjohtaja Tapani Kinnunen.

Uusi parvekelasituote markkinoille

Laajennuksen myötä Lumon toi markkinoille uuden parvekelasituotteen, jolla lähdetään taistelemaan taantumaa vastaan maailman laajuisesti. Lumonin 77 miljoonan liikevaihdosta 22 miljoona euroa tulee viennistä.

Lumon tarina

Outokumpulaisessa kanalassa kanojen kotkotuksesta oli enää muistot jäljellä, kun Pohjois-Karjalan Lasipalvelu ky:ssä aloitettiin omakotitalojen ikkunaremonttien tekeminen v 1978. Aluksi toiminta-alueena oli Pohjois-Karjala. Liiketoiminta alkoi kangerrellen. Tulot eivät mitenkään tahtoneet riittää menoihin.

Paremman tulevaisuuden toivossa yritys siirtyi Kymenlaaksoon v 1981. Ikkunanikkarit Ky:ksi muuttunut yritys vakiinnutti nopeasti asemansa alueen merkittävimpänä omakoti- ja kerrostalokiinteistöjen ikkunasaneeraajana.

Rakennusalan ylikuumeneminen ja sitä seurannut lama antoivat yritykselle uuden mahdollisuuden. Lumon parvekelaseista tulikin nopeasti käsite, joilla suomalaisten kerrostalojen parvekkeille "annettiin uusi elämä", niin kuin Lumonin mainoslauseissa silloin kerrottiin.

Nykypäivänä Lumon on kansainvälistyvä parveke- ja terassijulkisivujen ammattilainen, jonka kädenjälki näkyy modernina tyylikkyytenä kerrostalojen parvekejulkisivuissa ja omakotitalojen terasseilla. Meillä Lumonilla uskotaan innovaatioihin, teknologiaan ja yhdessä tekemisen taitoihin.

Lumon on perheyritys. Tehtaat ja pääkonttori aiotaan jatkossakin pitää Suomessa ja Kouvolassa.

Lumon Suomi Oy
Talo
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20073_4051.jpg
Avautuva Lumon lasiseinä
Lumon lasiseinä luo uusia mahdollisuuksia muunnella tiloja ja niiden käyttötarkoitusta. Sillä voidaan jakaa ja laajentaa ravintola- ja liiketiloja sekä muita tiloja, joissa vaaditaan helppoa muunneltavuutta. Kokonaan sivuun käännettynä lasit vievät vähän tilaa. Tyylikäs ulkonäkö istuu hyvin ympäröivään arkkitehtuuriin.
20073_4051.jpg
Avautuva Lumon lasiseinä tuo uusia ideoita ulko- ja sisätiloihin
Lumon lasiseinä luo uusia mahdollisuuksia muunnella tiloja ja niiden käyttötarkoitusta. Sillä voidaan jakaa ja laajentaa ravintola- ja liiketiloja sekä muita tiloja, joissa vaaditaan helppoa muunneltavuutta. Kokonaan sivuun käännettynä lasit vievät vähän tilaa. Tyylikäs ulkonäkö istuu hyvin ympäröivään arkkitehtuuriin.
20088_12550.jpg
Lisää tilaa, viihtyisyyttä ja tyyliä
Lumon parvekelasitus on kätevä tapa tuoda lisätilaa kotiisi. Parvekelasitus suojaa parvekettasi vettä, lunta, tuulta ja pölyä vastaan. Lasitettu parveke saa sisustajan mielikuvituksen liikkeelle. Vapaa-aika, harrastukset ja jopa pelkkä oleskelu saavat ihan uusia ulottuvuuksia kun suojana on sivuunliukuvat parvekelasit. Mikäpä olisi sen mukavampaa kuin istua parvekkeella iltakahvin äärellä hyvien ystävien seurassa punertuvaa taivaanrantaa katsellen...Lisätietoa parvekelaseistaJätä yhteydenottopyyntö tästä!
20195_58063.jpg
Tiili on materiaalina moni-ilmeinen
Tiili on materiaalina moni-ilmeinen. Tiilen värivalikoima on laaja ja lisäksi pintastruktuureita on useita erilaisia. Myös laastisauman värillä ja paksuudella on suuri vaikutus julkisivun ulkoasuun.
20077_5723.jpg
3 Rakennussuunnittelu
3.5 KäyttövaiheMonta kertaa toistettu teksti: tämä on onnistumisen kannalta rakentamisen tärkein vaihe. Taas kerran, vastaanotto on rakentamisen tärkein vaihe. Mitä on saatu aikaan? Kaiken tulee olla kunnossa. Onko saatu sitä mitä on tilattu? Perinteisiä hartiapankkirakentajia on nykyään enää erittäin vähän. Tällainen rakentaja saa syyttää itseään, jos lopputulos ei ole sitä mitä ajatteli. Nykyisin rakentaminen on usean eri urakoitsijan yhteistyön tulos. Onko tässä onnistuttu? Se selviää lopputarkastuksessa, tosin lopputulos on ollut jo pitkään näkyvissä.
201111_28449.jpg
Ohjaus yksilöllisesti
Nykyaikaisen kodin sähkötekniikalta vaaditaan enemmän kuin koskaan: energiansäästöä, luotettavuutta, muunneltavuutta ja turvallisuutta. KNX -taloautomaatio on standardi (ISO/IEC 14543), joka täyttää nämä vaatimukset. Järjestelmällä voidaan ohjata valaistusta, lämmitystä, jäähdytystä, ilmastointia sekä esim. markiiseja. Yhteensopivia tuotteita valmistaa yli 200 laitevalmistajaa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton