Pentti Teponoja: Vuokra vai omistusasunto?

Asutko mieluummin vuokralla vai unelmoitko omasta asunnosta? Vuokra-asumisen etuna on, että asunnon vaihto ja siitä luopuminen on helppoa. Toisaalta vuokralainen voi helposti joutua luopumaan asunnostaan vaikka sitä itse ei haluaisi. Vuokratasot etenkin kaupungeissa ovat myös olleet jatkuvasti nousussa ja oma asunto on aina vakavasti otettava vaihtoehto. Omistusasunnossa asumalla kartutat samalla omaa varallisuuttasi pidemmällä tähtäimellä, kun maksat asuntolainaa pois. Näiden kahden asumismuodon välillä ei luonnollisesti aina ole edes mahdollisuutta tehdä omaa ratkaisuaan. Oman asunnon ostoa tai rakentamista varten vaaditaan yleensä 30 %:n omarahoitusosuus ja mikäli sitä ei mitenkään saada täyttymään ovat spekulaatiot oman asunnon edullisuudesta turhanpäiväisiä. Omarahoitusosuutta voi kuitenkin olla myös oma työ rakennettavalla rakennuksella.

Kustannusvertailuja tehty paljon

Vuokra- ja omistusasunnossa asumisen kesken on tehty paljonkin erilaisia vertailuja mutta yhteistä niille pakkaa olemaan se että kertyvää omaisuutta ei lasketa vertailuun mukaan. Jotakin kertoo kuitenkin se että vaikka omaisuuden karttumista ei olla otettu mukaan, on 30 vuoden asumiskustannuksiksi eri asumistavoilla saatu suurin piirtein samat lukemat. Näin saatujen tulostenkaan perusteella ei olla voitu yksiselitteisesti sanoa mikä asumismuoto oli edullisin. Väitän että tuo asia olisi kuitenkin saatu helposti selville tasoittamalla myös asukkaiden lopputilanne. Tämä olisi voitu tehdä esimerkiksi "myymällä" laskelmien omistusasunto pois 10, 15 tai 20 vuoden päästä ja siirtämällä "asukkaat" tämän jälkeen vuokralle.

Asumistuki muuttaa asioita

Kuten jo aiemmin mainitsin aina ei valinta ole omissa käsissä. Nurinkurisen tilanteen muodostaa myös mahdollinen asumistuki joka suurimmillaan kattaa jopa 80 % vuokrasta. Tuon edullisempaa asuminen ei luonnollisesti voi millään ratkaisulla olla. Omistusasuntoa ei siis asumistukea saadessa ole välttämättä edes kannattavaa harkita.

Laskuri puhuu omaa kieltään!

Käytännön ohjeena suositellaan että asumiskuluihin saisi kulua korkeintaan 30-40 % kuukauden nettotuloista. Helppo tapa omakohtaisen vertailun tekoon on ottaa kuluiksi täsmälleen nykyisen vuokra-asunnon mukaiset kulut ja katsoa minkälaisen asunnon ko. kuluilla saa. Rakentajan Suorakanavan rekisteröityneille käyttäjille on laskuripalveluun lisätty vuokra- ja omistusasunnon asumiskuluja vertaileva laskuri joka huomioi sekä nykyisen vuokra- että tulevan omistusasunnon yleiset asumiskulut. Omistusasunnon kuluja laskuri tutkii uuden omakotitalon mukaisesti. Laskuri puhuu omaa kieltään ja kertoo aika yllättäviäkin asioita. Esimerkiksi 4-henkinen perhe voi helposti nykyisillä vuokrakuluillaan rakentaa yli miljoonan markan talon (mikäli omarahoitusosuus saadaan kuntoon) Mikäli asut jo omistusasunnossa voit ottaa vertailun esimerkiksi lapsesi tilanteesta ja miettiä saamasi tuloksen jälkeen kannattaisiko hänen ostaa yli 500.000 mk:n asunto?
 
Päivitetty
6.7.2009