Rakentajan henkinen kantti: osa 1

Taru kertoo usein rakentajista joilta rahat loppuivat, aikataulu petti, perhe hajosi, hermot ovat riekaleina, eikä siitä talosta edes tullut sellaista kuin haaveiltiin. Voiko homma mennä enempää pieleen? Tietenkin siihen voi lisätä totaalisen väsymisen, burnoutin, infarktin... Hyvin hoidettuna rakentaminen ei kuitenkaan ole tätä.

Oppaaksi Isäntä-sarja

Ole oman rakennushankkeesi Isäntä -sarja opastaa rakentajia monessa asiassa: miten rahat eivät lopu kesken, miten aikataulusuunnittelu pitää tehdä ja miten talosta saadaan lähes haaveiden mukainen, tai miten haaveita muutetaan hallitusti riittävän varhaisella kustannuslaskennalla. Meille ihmisille on joskus hankalaa puhua henkisestä puolesta suoraan. Tästä syystä Rakentajan Suorakanava haluaa jatkaa hieman tuota erotiikka-aiheesta alkanutta parisuhdeasian käsittelyä, jotta kaikki huomaisivat, mistä kaikesta muustakin kuin rakentamisesta todellisuudessa on kysymys.

Isäntä -sarjan kirjoituksissa tulee toisinaan esiin maininta omakotitalon rakentamisen ongelmista - ongelmista, jotka eivät liity henkilöiden fyysiseen jaksamiseen. Koko rakentamisen prosessi - alkuajatuksista viimeiseen naulaan asti - tuo mukanaan ennen kokemattomia tilanteita, joihin voi yrittää jo etukäteen valmistautua. Rakentaminen tuo yllätyksiä myös henkiselle puolelle. Pelkkä henkinen tasapaino ei kuitenkaan riitä, sillä hankkeen loppuun saattamiseen liittyy valtaisa määrä erilaisia päätöksiä ja niihin liittyvät ongelmat saattavat häiritä ketä tahansa.

Parisuhde kuntoon?

Perheen ja puolisoiden ryhtyessä suunnittelemaan omakotitalon rakentamista tai vanhan ostoa ja peruskorjausta, pitää parisuhteen ehdottomasti olla kunnossa. Omakotitalon hankinnalla parisuhdetta ei korjata, mutta hyvää suhdetta se syventää. Me emme halua leikkiä psykologia tai avioliittoneuvojaa. Sen sijaan pyrimme kertomaan asioista kuten omat ja muiden kokemukset ovat opettaneet. Itse kukin voi vetää niistä omat johtopäätöksensä.

Parisuhteen tulisi olla kunnossa ennen rakentamiseen ryhtymistä. Parisuhteen korjaamisen takia ei rakentamista kannata aloittaa.Parisuhteen tulisi olla kunnossa ennen rakentamiseen ryhtymistä. Parisuhteen korjaamisen takia ei rakentamista kannata aloittaa.
Jokainen rakentaa talonsa parhaaksi katsomallaan tavalla. Naapurin neuvo ei ole se paras mahdollinen eikä sukulaisten kertoma jonkun muun tapa. Se pitää ratkaista itse. Mutta millä ratkaiset, kun olet ensirakentaja? Ratkaisu on kimppu totuuksia, jotka tulevat aikaa myöden esiin. Rakentamistapaan ja -ratkaisuun vaikuttavat ensisijaisesti käytettävissä oleva raha ja rakentamiseen mahdollisesti likoon pistettävä oma panos, joka voi olla peräisin myös vanhemmilta, muilta sukulaisilta tai ystäviltä. Rahan riittävyyteen taas vaikuttavat ennakkolaskelmat sekä omat varat ja pankin suosiollisuus. Rakentamishankkeen alkaessa jokaisella perheellä on menossa oma vaiheensa elämästä. Toisten kokemusten kautta saadut esimerkit voivat auttaa ottamaan asiat paremmin huomioon.

Lapset ja rakentaminen

Miten lapset ja rakentaminen sopivat yhteen? Pitääkö rakentaa ennen lastensaantia vai rakennetaanko vasta sitten kun lapsikiintiö on täynnä? Miten onnistuu rakentaminen, jos vauva tulee samanaikaisesti? Miten isovanhemmat pystyvät auttamaan, tai onko muita sukulaisia auttamassa? On vaikeaa kuvata niitä kaikkia tuntemuksia, joita rakentaminen tuottaa ja jotka syntyvät rakentamisen aikana. Kaikki on kiinni siitä, miten perhe on valmistautunut ja valmentautunut rakentamiseen. Ei riitä, että puhutaan vain rakennuksesta ja millainen siitä tulee. Tärkeimpiä ovat tulevat asukkaat. Miten he elävät rakentamisen ajan ja rakennuksen valmistumisen jälkeen? Rakentamisen jälkeen voi tulla "krapula", kun ei enää olekaan kiire. Tähänkin on moni hyvä suhde kariutunut.

Raha!

Money, money, money… valitettavan usein se taikasana, joka muuttaa tai pitää koossa kaiken. Jos ennakkovalmistelut on tehty oikein, tämän asian kanssa ei tule vaikeuksia. Missään vaiheessa ei saa luoda tuulesta temmattuja mielikuvia, että kyllä sitä rahaa sitten jostain tulee. Perheen muuta rahankäyttöä pitää muuttaa. Sekin pitää tehdä etukäteen selväksi. Leikkisästi voisi todeta, että rakentamisen aikana mies ei osta uutta frakkia eikä vaimo minkkiturkkia. Rakentaminen on jotenkin pyhä asia, jonka eteenpäin menoa ei horjuteta millään ylimääräisellä rahan menolla. Kaikki liikenevä raha pistetään projektiin ja perheen menot minimoidaan. Kovasti siinä joutuu joustamaan, varsinkin jos on oppinut huolettomaan rahan käyttöön. Menneinä vuosina peikkona olivat vielä ympäristötekijät, työnantajan konkurssi, työttömyys ja lyhennetty työaika. Tämä kaikki saattoi vaikuttaa lopputulokseen tai vähintäänkin asumiseen. Näissäkin asioissa auttoi, kun sai jäitä hattuun ja pystyi perheen kanssa käymään ongelman läpi sekä viemään ongelman hallitusti loppuun, vaikka sitten myyden keskeneräisen talon. Kuitenkin hallitusti, minimoiden tappiot. Parempi, että tämän suoritti itse kuin se, että pankki pääsi väliin kauppamieheksi.

Ongelmat kärjistyvät

Valitettavasti joskus rakentaminen nostaa esiin parisuhteen ongelmat ja ne kärjistyvät. Tämä on varmasti tunnistettavissa, mikäli rakentamisen esityö tehdään kunnolla. Hankesuunnittelu kannattaa tehdä hyvinkin tarkkaan ja haistella ilmapiiriä. Rakentamisen aloittamista kannattaa siirtää, kunnes parisuhde on selkiytynyt. Ei ole tarkoituksenmukaista ajaa puolisoita piippuun ja rakentamisen loputtua todeta, että ei ole enää mitään syytä olla yhdessä. Eron tarve pitäisi tunnistaa jo ennen rakentamisen aloittamista, mutta ehkä ongelman tunnustaminen on liian vaikeaa. Totuus kuitenkin on, että jos ei onnellisuutta perhe-elämässä ole ennen rakentamista, ei sitä yleensä ole sen jälkeenkään. Koko homma tarvitsee uuden onnellisuuden arvioinnin.

Ei ole piittaamattomuutta, jos toteaa, että avioliitto kestää rakentamisen, jos on kestääkseen. Se loppuu sitten johonkin muuhun perheen vastoinkäymiseen, jos on loppuakseen. Rakentaminen kannattaa, jos tietää minkälaisessa talossa haluaa asua. Ja siihen pitää varata joko aikaa tai rahaa, tietysti mieluiten molempia. Jos tarkoituksena on aloittaa rakentaminen tietoisena siitä, että se rahoituksen osalta jää kesken ja tehdä talo sitten valmiiksi, kun rahaa taas on, niin turha luulo. Ei ole rahaa loppuun tekemiseen pitkään aikaan muuton jälkeen. Silloin puretaan kaikki muut siirtyneet ostamisen tarpeet.

Mikä on tärkeintä maailmassa?

Jotkut rakentaneiden kokemukset kuulostavat aika pelottavilta, toiset taas rohkaisevilta. Kannattaa haaveilla omasta talosta ja siihen liittyvistä toiminnoista. Pienempikin talo vähemmillä kustannuksilla täyttää tarpeet, kunhan elämä sen sisällä on mielekästä. Kannattaa haaveilla talosta, jossa lapsilla on tilaa leikkiä omassa pihassa, koira juoksee lasten mukana, perhe valmistautuu grillijuhliin tai talvella pääsee hiihtämään suoraan omasta pihasta. Kerrostalossa asuminen on helppoa, mutta vastaako se sinun haaveitasi. Jokaisella meillä on omat haaveemme ja perheen parissa haaveet yhdistetään. Rakentaminen on sen arvoista.

Unelmista totta

Unelma ja todellisuus eivät useinkaan kohtaa, ei asumisessa - ei ihmissuhteissa. On vain mietittävä, mitä elämältään oikeasti haluaa eikä unelmien romahtamista tarvitse hävetä. Miettikää, mikä on kallisarvoisinta maailmassa! Pitäkää tästä yhteisesti huolta. Jokainen tietää, mikä on omalle perheelle paras ratkaisu. Ei kannata liikaa kuunnella toisten pelottelua eikä kannustusta. Ei kannata kuvitella, että rakennusaikana perhe tekee paljon omia juttuja ja vietetään usein parisuhdeviikonloppuja. Niitä ehtii sitten myöhemmin! Asennoitukaa oikein omakotitalon rakentamisen edellyttämään henkiseen hyvinvointiin ja tehkää unelmistanne totta.


Artikkelisarjan muut osat...
 
Päivitetty
6.7.2009