Rakennuslupa kädessä!

Ote päiväkirjasta

Emme voineet muuta kuin odottaa ja arvailla, mitä käytännössä mahtoi tarkoittaa, että ”lupakäsittelijä hoitaa rakennuslupamme välittömästi”.

Rakennuslupahakemuksemme oli toimitettu lupavirastoon ensimmäisen kerran syys-lokakuun vaihteessa 2008. Hakemuksen jättämisen jälkeen tilanne ja sen myötä suunnitelmat muuttuivat. Hakemus nostettiin hyllylle joulukuussa 2008 odottamaan uusia lupakuvia. Luvan käsittely jatkuisi vasta tämän jälkeen. Saimme tietää, että uutta naapurien kuulemista ei onneksemme tarvinnut tehdä. Taloratkaisu muuttui kuitenkin sen verran, että uusi energiatodistus vaadittiin ja kuvat jouduttiin käyttämään uudestaan kaupungin mittausosastolla. Vuoden 2008 puolella jätetty rakennuslupahakemus oli riittävä, johon vain liitettiin uudet talokuvat.

Uudet kuvat sisään

Kun uudet talokuvat oli toimitettu lupavirastoon maaliskuun toisella viikolla, alkoi päivien laskeminen – kuin odottaisi 18-vuotis syntymäpäivää, ajokorttia tai lapsi jouluaattoa! Kaikki lupa-asiakirjat oli asianmukaisesti toimitettu lukuun ottamatta energiatodistusta, jonka annoimme tällä kertaa ilomielin ammattilaisen hoidettavaksi.

Monta päivää?

Kun 11 päivää lupakuvien jättämisestä oli kulunut, viikonloput mukaan laskien, tiedustelin arkkitehdiltämme oliko energiatodistus jo tullut. Ei ollut ja lupasi kysyä, missä tämä viipyi.

Kun 13 päivää lupakuvien jättämisestä oli kulunut, viikonloput mukaan laskien, arkkitehtimme ilmoitti, että energiatodistus oli tullut. Saimme myös tietää, että lupakäsittelijä oli ollut edellisen viikon koulutuksessa ja siksi tavoittamattomissa. Lupakäsittelijän kanssa käydyn keskustelun tuloksena arkkitehtimme sai tehtäväksi toimittaa vielä uudet pääpiirustukset ja kopiot lupavirastoon muutamasta muutoksesta johtuen. Lopuksi lupakäsittelijä oli sanonut, että rakennuslupa tullaan myöntämään esitetylle ratkaisulle ja että ”tämä on nyt paketissa”. Arkkitehtimme lupasi soittaa seuraavana päivänä vielä uudestaan tiedustellakseen konkreettisempaa arviota luvan valmistumisesta. Viikon kuluttuahan ollaan jo huhtikuussa ja alamme elää todella kriittisiä hetkiä rakentamisen aloituksen suhteen!

Kun 15 päivää lupakuvien jättämisestä oli kulunut, viikonloput mukaan laskien, saimme tarkemman aikataulun lupakäsittelyn etenemisestä: lupamme on mukana seuraavan viikon lupakokouksessa. Viikon päätteeksi lupa julkipannaan, josta alkaa virallinen kaksi viikkoa kestävä valitusaika. Arkkitehtimme ja lupakäsittelijä sopivat tapaamisesta seuraavaksi päiväksi, jolloin käyvät kuvat läpi vielä kerran.

Kun 16 päivää lupakuvien jättämisestä oli kulunut, viikonloput mukaan laskien, arkkitehti ilmoitti menestyksekkäästä kokouksesta lupakäsittelijän kanssa. Pääsemme purkamaan talon loppuun ja rakentamaan uutta huhtikuun puolessa välissä edellyttäen, että kukaan ei tee valitusta ratkaisusta.

Jotta meidän ei tarvitsisi odottaa virallista kahden viikon valitusaikaa ja pääsisimme aloittamaan saman tien, olimme valmiit maksamaan vakuusrahan. Valitettavasti kohdallamme käytäntöä ei voitu hyödyntää, sillä rakennuslupa sisälsi purkuluvan ja kaikkea muuta valmistelevaa työtä voi tontilla jo aloittaa lukuun ottamatta purkamista. Emme voineet siis tehdä mitään, koska vanha talo oli juuri samassa kohtaa mihin uusi rakennetaan.

Kun 20 päivää lupakuvien jättämisestä oli kulunut, viikonloput mukaan laskien, valkeni se suuri päivä, jolloin lupakokous pidettiin.

Kun 21 päivää lupakuvien jättämisestä oli kulunut, viikonloput mukaan laskien, sain varmistuksen asiasta, että lupamme oli hyväksytty!!!

Lupa oli hyväksytty 20 päivää lupakuvien jättämisestä. Lupa julkipantiin 24 päivän kuluttua lupakuvien jättämisestä. Kukaan ei jättänyt määräaikaan mennessä valitusta ratkaisusta. Tätä seuranneena päivänä vihdoinkin pääsin poksauttamaan kuohuviinipullon korkin auki, joka käytännössä tarkoitti sitä, että minä ehdin kauheassa kiireessä juoda yhden piccolopullon kuohuvaa ja mieheni kaksi oluttuopillista paikallisessa.

Lupa tuli lainvoimaiseksi 39 päivän kuluttua lupakuvien jättämisestä!

Näin paljon on tapahtunut ja näin paljon on koettu, eikä varsinainen rakentaminen ole edes alkanut. Toivottavasti ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” pätee, sillä ainakin nyt tuntuu siltä, että kovasti on jo tehty.

Projektin vaiheet
 
Julkaistu
8.7.2009