Ikkunat avainroolissa rakennusten energiataloudessa

Ilmastonmuutoksen ja energian hinnan nousun myötä rakennusten energiankulutukseen on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota – ja syystäkin: kaikesta EU:ssa kuluvasta energiasta rakennusten osuus on peräti 40 prosenttia. Rakennusten energiankäyttö tuottaa kolmanneksen Suomen kasvihuonekaasuista. Energiatehokkaalla rakentamisella ja asumisella voidaan siis todella vaikuttaa ilmaston tulevaisuuteen ja säästää selvää rahaa alentunein lämmityskustannuksin.

Lisätietoa Fenestran ikkunoista...

Ikkunoiden energiatehokkuuteen kannattaa satsata

Rakennusten energiankulutuksen pienentämisessä on monta palasta: muun muassa seinärakenteiden eristävyys, tehokas ilmanvaihto ja lämmön talteenotto vaikuttavat energiankulutukseen. Kaikista rakennuksen vaipan osista ikkunat ovat kuitenkin heikoin lenkki: pientalojen tavanomaisten ikkunoiden kautta lämpöä karkaa kuusi kertaa niin paljon kuin seinärakenteiden kautta. Koko rakennuksen poistuvasta lämmöstä 15–20 % vuotaa ikkunoista. Siksi ikkunoiden energiatehokkuuteen kannattaa satsata.

Rakentajien ja remontoijien ikkunavalintojen tekemistä helpottaa vuodesta 2006 lähtien olemassa ollut vapaaehtoinen ikkunoiden energialuokitus, ja nykyisin markkinoilla onkin jo yli 200 energialuokiteltua ikkunaa. Suomen johtaviin ovi- ja ikkunavalmistajiin lukeutuva Fenestra on kehittänyt energiatehokkaita ikkunoita jo viidentoista vuoden ajan. Fenestran valikoimista löytyy myös parhaan A-luokan energiaikkuna. Fenestran nelilasinen Primus A -ikkunan toimivuuden takaa kaksiosainen rakenne: kolmilasinen sisäpuite eristää hyvin lämpöä ja yksilasinen ulkopuite tuulettuu hyvin ehkäisten välitilan huurtumisen.

Ikkunoissa suuri säästömahdollisuus

Fenestran tuotekehityspäällikkö Ahti Syrjäaho kertoo, että energiaikkunat ovat pääsääntöisesti nelilasisia. – Eristävyyttä haetaan materiaalien ja rakenteen avulla. Lasien välissä on hyvin eristävää kaasua, usein argonia, joka vähentää lämmön karkaamista. Fysikaaliset rajoitteet kuitenkin tulevat ikkunoiden osalta jossain vaiheessa vastaan – täysin eristävä ikkuna olisi koko ajan huurussa, Syrjäaho kertoo.

Ikkunoiden lämmönläpäisyvyyttä kuvataan laskennallisella U-arvolla. A-luokan energiaikkunan U-arvo on korkeintaan yksi, kun nykyisten rakennussäädösten mukaisilla normi-ikkunoilla se on 1,4 – A-luokan ikkunan kautta karkaa siis noin 40 % vähemmän lämpöä. Vanhemmissa ikkunoissa U-kerroin voi pahimmillaan olla lähellä kolmea. U-arvon lisäksi ikkunan energiankulutukseen vaikuttaa myös ikkunan kyky säädellä sisään pääsevää auringonlämpöä ja koko ikkunarakenteen eli lasin, karmien ja puitteiden tiiviys.

Laadukas ikkuna vähentää energiankulutusta kestämällä käyttöä vuosikymmeniä: esimerkiksi lamellirakenteiset ikkunakarmit ja sisäpuitteet ehkäisevät vääntymistä ja pysyvät tiiviinä. Säänkestävä alumiini karmin uloimmassa osassa ja ulkopuitteissa suojaa puuosia kosteudelta ja estää veden pääsyn puurakenteisiin.

Energiaikkunoiden kysyntä kasvussa

Fenestran tuotekehitysjohtaja Mauri Konttila kertoo, että kiinnostus yhtiön energiaikkunoita kohtaan on kasvussa. – Niin pientalo- kuin kerrostalorakentajien ja -saneeraajien tiedustelut Fenestran energiaikkunoista ovat lisääntyneet. Kasvu on vielä maltillista, mutta keskimäärin energiatehokkaita tuotteita tilataan enemmän kuin määräykset edellyttäisivät.

Konttila visioi, että energiankulutuksen minimointiin pyrkiminen lisää satsauksia energiatehokkaisiin ikkunoihin ja ulko-oviin. – Energiaikkunoilla saavutetaan selkeästi parempi eristävyys ja energiansäästö. Rakennusten suunnittelussa tullaan ottamaan huomioon entistä paremmin säteilyenergian talteenotto ja toisaalta ikkunoiden sijoittelu.

Ikkunapinta-alat eivät siis välttämättä pienene, mutta optimikokoja on mietittävä tarkkaan ilmansuuntien, jäähdytystarpeen ja varjostusten mukaan. – Etelä- ja länsisuuntaisten julkisivujen suurten ikkunoiden kautta lämpöä voidaan kerätä talteen, mutta toisaalta suuret lasipinnat nostavat kesäisin rakennuksen lämpötilaa varsinkin Etelä-Suomessa, jolloin tarvitaan varjostus- tai jäähdytysmenetelmiä. Itä- ja pohjoissuuntaisten ikkunoiden pinta-ala taas saattaa pienentyä. Kaiken kaikkiaan huolellisen suunnittelun rooli tulee korostumaan, summaa Konttila.

Myös saneerauksessa kannattaa huomioida energiatalous

Energiankulutuksen vähentämiseen kannattaa satsata uudisrakentamisen lisäksi myös saneerauksessa. Vanhojen talojen energiankulutusta voidaan vähentää jopa puoleen nykyisestä tehokkaalla korjausrakentamisella. Positiivisten ilmastovaikutusten lisäksi kohentunut energialuokitus tekee talosta houkuttelevamman kohteen potentiaalisille asunnon ostajille.

Panostus energiatehokkaisiin ratkaisuihin on pitkäaikainen sijoitus. Kun vanhan talon ikkunasaneeraus tulee ajankohtaiseksi, kannattaa kiinnittää huomiota ikkunoiden energiatehokkuuteen. Uusia ikkunoita valittaessa kannattaa huomioida talon energiakulutus kokonaisuutena talon rakenteelliset erityispiirteet huomioiden. Fenestra tarjoaa korjausrakentamisen tarpeisiin kustannustehokkaita vaihtoehtoja erilaisiin u-arvovaatimuksiin.

Näin helposti hankit laadukkaat ja energiatehokkaat Fenestran ikkunat

1. Kun haluat henkilökohtaista palvelua, ota yhteyttä lähimpään Fenestran edustajaan. Yhteystiedot saat numerosta 0800 933 63 tai osoitteesta www.fenestra.fi. Ammattitaitoinen edustajamme kartoittaa veloituksetta ikkuna- ja ovitarpeesi sekä tarkistaa tarvittaessa mitoitukset.

2. Kun haluat asioida tutun kauppiaan kanssa, ole yhteydessä rakennustarvikeliikkeeseen. Rakennustarvikeliikkeistä löydät Fenestran perusikkunavalikoiman, joka on tarkoitettu korjaamiseen, lomarakentamiseen tai pieneen uudisrakentamiseen. Lähimmän rautakaupan yhteystiedot löydät Fenestran nettisivuilta osoitteesta www.fenestra.fi.

Valitse kumppaniksesi Fenestra, niin ikkuna- ja oviprojektisi toteutus sujuu luotettavasti ja vaivattomasti.

Muistathan, että voit korjausrakentajana hyödyntää veroedun ja pienentää ikkunaremontin kustannuksia vähentämällä osan asennuksen kustannuksista kotitalousvähennyksenä. Voit hyödyntää kotitalousvähennyksenä jopa 6.000 euroa* asennuksen kustannuksia (vuosi 2009).

* Vuoden 2009 verotuksessa kotitalousvähennys on 3.000 euroa/henkilö.
Lisätietoa Fenestran ikkunoista...

Energiatietolähteet: Motiva Oy

 
Julkaistu
6.3.2009