Energiansäästöviikko 5.-11.10.2009

Aloita OnOff -suhde!

Nukkuessamme me saamme uutta energiaa - kun sähkölaite nukkuu, se tuhlaa energiaa.

Energiansäästöviikko nostaa esiin sekä kysymyksiä että vastauksia Suomen energiatehokkuudesta. Yritykset ja yhteisöt ympäri Suomen viettävät Energiansäästöviikkoa ja ottavat osaa talkoisiin energiatehokkaamman tulevaisuuden puolesta. Samalla esitellään jo tehtyjä toimenpiteitä ja saavutettuja tuloksia sekä kyseenalaistetaan arkipäiväisiäkin ratkaisuja.

OnOff -suhteella positiivista energiaa työpaikalle

Energiansäästöviikolla kannustetaan kuluttajien ohella eritoten yrityksiä ja yhteisöjä energian järkevämpään käyttöön. Energian säästäminen ei ole vaikeaa, kun siihen vain osataan kiinnittää huomiota.

Energiansäästöviikkoa on vietetty Suomessa jo yli kymmenen vuoden ajan ja siihen osallistuu vuosittain satoja yrityksiä ja yhteisöjä. Viettäjien joukossa on teollisuusyrityksiä, energiayhtiöitä, monenkokoisia kuntia ja kaupunkeja, palvelu- ja kaupanalan yrityksiä, kouluja ja sairaaloita.

Viikonpäiväteemat

Vietä Energiansäästöviikkoa viikonpäiväteemojen merkeissä! Joka päivälle on omat vinkit, joilla säästät rahaa ja ympäristöä:

Maanantai on omistettu lämmölle ja lämmitykselle.
Tiistaina pohditaan liikkumista ja liikennettä.
Keskiviikkona keskustellaan vedestä ja vedenkäytöstä.
Torstaina tuumitaan, miten hankinnoilla voi vaikuttaa energiansäästöön.
Perjantaina perehdytään sähkönkulutukseen.
Viikonloppuna vähennetään jätteitä ja kierrätetään.
 
Julkaistu
7.10.2009