• Etusivu
  • Talo

"Halusimme eristää materiaalilla, joka sopii vanhan talon henkeen"

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Hunton Oy/Ab
Päivitetty 01.06.2023
20235_81861.jpg

1700-luvulta peräisin olevaa kotia remontoidaan ajatuksella ja vanhaa kunnioittaen.

Ruotsin Smålandissa, Bråbyn kylässä, kohoaa kaunis punainen rakennus. Kyseessä on vanha, 1700-luvun lopulla rakennettu hirsitalo, jossa Hellströmin viisihenkinen perhe asuu ja elää. Kotia on remontoitu ulkopuolelta ja nyt on tullut aika remontoida myös kodin sisätiloja. Ensimmäiseksi remonttiprojektiksi valittiin ullakko.

Ullakkoprojekti lähti liikkeelle tarpeesta

Magnus ja Sofia Hellström halusivat parantaa kotinsa eristystä ja energiatehokkuutta. Kylmä ullakko oli näin looginen paikka aloittaa sisätilojen remontointi. Koska kyseessä on yli 300 vuotta vanha koti, ei ollut aivan itsestään selvää, mitä materiaaleja remontissa tultaisiin käyttämään. Tarkoitus kun on, että ratkaisut, joita tehdään ovat sekä pitkäaikaisia että kestäviä ja sopivat talon ikään.

– Ullakon kunnostaminen on ollut meidän haaveenamme, sillä siellä on kauniita vanhoja palkkeja sekä puuseinää. Ja koska talomme on puutalo, olemme halunneet käyttää materiaaleja, jotka sopivat puun kanssa yhteen, kertoo perheen äiti Sofia Hellström.

Perheen prioriteettina on ollut käyttää vastaavia materiaaleja, mitä talossa on alun perin käytetty, muovia haluttiin rakenteissa välttää. Käytettävissä olevia ratkaisuja vertaillessaan perhe päätyi käyttämään Huntonin puukuitueristeitä.

Turvallinen eristysratkaisu

Perhe esittelee osittain valmistunutta ullakkoremonttiaan ylpeydellä. Hiljattain uusitun puulattian alle on puhallettu Hunton Nativo® puhalluseristettä. Puhalluseristeen asennuksen suoritti Wederslöf Byggnadsvård niminen yritys, jonka ammattitaidon ansiosta puhallustyö eteni todella nopeasti ja vaivattomasti.

Ullakon seinät on eristetty käyttäen Nativo® levyeristettä, jonka perhe asensi itse. Huntonin eristeet saavatkin positiivista palautetta perheen äidiltä.

– Huntonin puukuitueristeellä remontointi on tuntunut turvalliselta. Lapsia ei ole tarvinnut hätistää remontin tieltä, vaan he ovat voineet liikkua vapaasti samassa huoneessa, jota remontoimme. Ei ole ollut vaaraa, että eriste ärsyttäisi tai kutittaisi heitä.

Luonnollinen valinta eristämiseen

Hunton Puukuitueriste ei ärsytä ihoa eikä silmiä. Lasten on ollut turvallista olla eristysprojektissa mukana.
Hunton Puukuitueriste ei ärsytä ihoa eikä silmiä. Lasten on ollut turvallista olla eristysprojektissa mukana.

Puukuitueriste: vahva suositus myös ystäville

Hellströmin perhe on ollut tyytyväinen tekemäänsä valintaan. Perheen isä, Magnus, kertoo havainneensa eroa jopa kodin sisäilmassa sekä kondenssin, eli vesihöyryn tiivistymisen, vähenemistä esimerkiksi makuuhuoneissa.

Omasta projektistaan sekä kokemuksistaan innostuneena perhe on esitellyt ullakkoaan ja tekemäänsä eristeratkaisua myös muutamalle ystävälleen. Myös he päätyivät valitsemaan Huntonin tuotteet.

Kysyttäessä, mitä neuvoja he antaisivat muille lisäeristämiseen ja remontointiin ryhtyville, vastaus tulee hyvin nopeasti perheen isän suusta.

– Suunnittele projektisi kunnolla ennen kuin aloitat työt ja perehdy hyvin eri materiaalivaihtoehtoihin, joita haluat käyttää. Ota myös rohkeasti yhteyttä yritykseen tai jälleenmyyjiin, jotta saat asianmukaista tukea itse päätöksentekoon. Me olemme erittäin tyytyväisiä omaan valintaamme.

Näitä Hunton-tuotteita tässä projektissa käytettiin:

Hunton Nativo® Puukuitueriste perustuu pääasiassa puukuituun. Tuotteessa käytetty kuusihake on peräisin Norjan ympäristösertifioiduista metsistä.

  • Hunton levyeristeen etuina ovat muotonsapitävyys sekä sen hyvä kosteudenhallintakyky. Lisäksi huomionarvoista on hyvä lämmönvarastointikyky sekä ääneneristävyys. Hyvä ääneneristävyys perustuu puukuitueristeen suureen tiheyteen. Hunton Nativo® puukuitueriste vaimentaa ääntä jopa paremmin, mitä rakennusten ääniympäristöstä asetettu asetus edellyttää. Tulokset on vahvistettu riippumattomilla testeillä äänilaboratoriossa. Puukuitueristeen avulla on siis mahdollista poistaa häiritsevää melua. Tuotteena levy soveltuu asennettavaksi kattoon, seiniin sekä lattiaan.
  • Puhalluseriste antaa mahdollisuuden saumattomaan eristämiseen – ei siis liitoksia tai yhteensovittamista. Itse asennus on nopeaa sekä kustannustehokasta. Tuotteena soveltuu kaiken tyyppisiin rakennuskohteisiin. Asennuskohteina voivat olla seinät, katot sekä lattiat.
  • Tuulensuojalevy on valmistettu Norjan ympäristösertifioiduista metsistä peräisin olevasta kuusihakkeesta, joka on uusiutuva sekä luonnollinen raaka-aine. Tuulensuojalevyn avulla suojaat taloa kosteudelta, vedolta sekä talvikuukausina pakkaselta. Hyvän eristävyytensä ansiosta vähenee myös kylmäsiltojen syntyminen. Levyn käsittely onnistuu perustyökalujen avulla.
Ohje

Ohje

Hunton eristeet pähkinänkuoressa:

Hunton Nativo® Puukuitueriste perustuu pääasiassa puukuituun. Tuotteessa käytetty kuusihake on peräisin Norjan ympäristösertifioiduista metsistä.

  • Hunton levyeristeen etuina ovat muotonsapitävyys sekä sen hyvä kosteudenhallintakyky. Lisäksi huomionarvoista on hyvä lämmönvarastointikyky sekä ääneneristävyys. Hyvä ääneneristävyys perustuu puukuitueristeen suureen tiheyteen. Hunton Nativo® puukuitueriste vaimentaa ääntä jopa paremmin, mitä rakennusten ääniympäristöstä asetettu asetus edellyttää. Tulokset on vahvistettu riippumattomilla testeillä äänilaboratoriossa. Puukuitueristeen avulla on siis mahdollista poistaa häiritsevää melua. Tuotteena levy soveltuu asennettavaksi kattoon, seiniin sekä lattiaan.
  • Puhalluseriste antaa mahdollisuuden saumattomaan eristämiseen – ei siis liitoksia tai yhteensovittamista. Itse asennus on nopeaa sekä kustannustehokasta. Tuotteena soveltuu kaiken tyyppisiin rakennuskohteisiin. Asennuskohteina voivat olla seinät, katot sekä lattiat.
  • Tuulensuojalevy on valmistettu Norjan ympäristösertifioiduista metsistä peräisin olevasta kuusihakkeesta, joka on uusiutuva sekä luonnollinen raaka-aine. Tuulensuojalevyn avulla suojaat taloa kosteudelta, vedolta sekä talvikuukausina pakkaselta. Hyvän eristävyytensä ansiosta vähenee myös kylmäsiltojen syntyminen. Levyn käsittely onnistuu perustyökalujen avulla.
Hunton Oy/Ab
Talo
lämpöeristys
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20233_81000.jpg
Tätä eristettä käyttämällä säästät lämmityskuluissa
Muotonsa erinomaisesti säilyttävä, ihoa, silmiä ja hengitysteitä ärsyttämätön puukuitueriste on hyvä valinta niin uudiskohteeseen kuin remontoitavaankin taloon. PEFC-sertifioidusta kuusihakkeesta valmistettu eriste hallitsee hyvin kosteuden vaihtelut ja vaimentaa ääntä tehokkaasti.
20235_81584.jpg
Puukuitueristeellä on pieni hiilijalanjälki - se eristää hyvin myös lämpöä ja ääntä
Kun kirvesmies Lars Fossum aloitti Norjan Risørissä sijaitsevan vanhan puutalonsa kokonaisvaltaisen remontin, valitsi hän käytettäväksi eristemateriaaliksi puukuidun. Puukuidulla on pieni hiilijalanjälki, mutta sillä on myös muita erinomaisia ominaisuuksia.
20239_83139.jpg
Viisi seikkaa, miksi puukuitueristettä kannattaa harkita kodin eristeeksi
Tämän päivän rakentamisessa arvostetaan erityisesti luonnonmukaisuutta sekä vastuullisuutta. Valinnat tehdään tietoisesti ja harkiten, sillä harva rakentaa tai remontoi useaa kotia elämänsä aikana. Ympäristön turhaa kuormittamista pyritään välttämään ja mahdollisuuksien mukaan valitsemaan tuotteita, joiden raaka-aineet ovat uusiutuvia. Nykyisin kiinnitetään selvästi enemmän huomiota rakennusmateriaaleihin sekä niiden ominaisuuksiin. Viime vuosien rakentamisen eräänlaisena positiivisina trendeinä ovat nousseet esille erityisesti energiansäästö sekä eristämisen tärkeys.Vertailun vuoksi keräsimme yhteen viisi seikkaa, miksi puukuitueristettä kannattaa harkita tosissaan eristysvaihtoehdoksi.
20223_77593.jpg
Estä vesi- sekä viemärijohtojen jäätyminen
Jotta putkijohtojen jäätyminen sekä routavaurioiden mahdollisuus minimoidaan, sijoitetaan vesijohdot sekä viemärit perinteisesti roudattomaan syvyyteen kerran 50 vuodessa toistuvan suurimman pakkastuntimäärän mukaisesti.Kaivantojen ulottuessa pohjavesipinnan alapuolelle sekä maa-aineksen pehmeys voivat aiheuttaa omia ongelmia katujen rikkoutuessa, putkijohtojen sekä rakennusten painuessa ja niin edelleen. Toinen syy välttää syviä kaivantoja on tietysti kustannukset, kun kaivaminen ja massojen ajo voidaan puolittaa saadaan tällä merkittävää säästöä rakentamiskustannuksissa. Ympäristön sen salliessa, voidaan maahan routarajan yläpuolelle sijoitettavien vesi- sekä viemärijohtojen jäätyminen ja routavauriot estetään putkia suojaavalla vettymättömillä Finnfoam-routaeristeellä.
Viherkasvi valkoisessa ruukussa olohuoneen pöydällä.
Myös ilmanvaihto­kanavat tulee eristää
Ilmanvaihto on tuiki tärkeä sekä rakennukselle itselleen kuin myös siinä asuvalle. Toimivassa ilmanvaihdossa rakennuksen sisäilmaa poistetaan ja tilalle tuodaan raikasta ulkoilmaa. Samalla myös sisäilma puhdistuu epäpuhtauksista. Hyvin ilmastoidussa kodissa kosteus- ja homeongelmat eivät pääse vaurioittamaan rakenteita. Terve rakennus kestääkin ilman suurempia rakenteellisia remontteja helposti sukupolvelta toiselle.Olitko tietoinen, että ilmanvaihtokanavatkin tulee eristää?Eristystyö voidaan toteuttaa ISOVERin tuotteiden avulla.
201412_41967.jpg
Eristä sauna lämpö- ja kosteusteknisesti oikein
Kun saunan eristerakenne tehdään perinteisellä tavalla vasten kiviseinää, ovat puu ja kivi suorassa yhteydessä toisiinsa. Kosteus- ja homevaurioita ajatellen tämä on riskialtis yhdistelmä. Koska alumiinilaminaatti on helposti repeytyvää, rakenteeseen syntyy herkästi vuotokohtia. Tällöin saunan suuri kosteuspitoisuus pääsee kastelemaan rakenteen. Pienetkin rakennusvirheet kostautuvat ja saattavat helposti aiheuttaa ongelmia rakenteisiin.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton