Autotalli tuo monessa taloudessa kaivattua lisätilaa autoille, elämälle ja etenkin säilytystilaa perhekoon kasvaessa tai harrastevälineiden lisääntyessä. On myös ihanaa, kun kylminä ja lumisina talviaamuina ei tarvitse kaivaa autoa esiin lumihangesta, vaan voi lähteä suoraan tallista menojensa mukaan turhia rehkimättä. Kodista saadaan varastoitua autotalliin kaikki ylimääräiset tavarat tilaa viemästä ja kukaan ei estä rakentamasta omaan talliin esimerkiksi omaa kuntosalia tai oleskelutilaa. Olipa tarkoitus mikä tahansa, autotalli ei ole koskaan turha investointi, vaan monikäyttöinen tila, joka lisää myös oikein suunniteltuna ja rakennettuna kiinteistön arvoa.
(Huom! Artikkelissa esitetyt kustannukset perustuvat kokemukseen alkuvuoden 2023 hintatasosta.)
Autotallin rakentaminen maksaa keskimäärin noin 700–800 €/m². Hinta-arvioon sisältyvät perustukset, autotallin pystytys ja muut juoksevat kustannukset. Rakentamiseen voi laskea lisäksi omaan tekemiseen käytetty aika ja sille arvioitu hinta. Jos taas arvostaa helppoutta ja vaivattomuutta, voi valita avaimet käteen -paketin, jolloin valmispaketin hinta on noin 800–1500 €/m². Jos haluat autotallista luksusversion, josta löytyvät niin lämmitys, keittiö, WiFi, kuin muutkin mukavuudet, neliöhinta saattaa kivuta yli 2 000 euroon per m², mutta tällöin sinulla on saatavissasi kaikki mikä tekee arjesta vähän enemmän luksusta.
Vallitsevan maailmantilanteen vuoksi kaikki rakentamisen kustannukset ovat nousseet. Onneksi kustannuksiin pystyy vaikuttamaan jonkin verran omilla valinnoillaan ja itse tekemällä. Autotallin varustelutasossa voi säästää pitkän pennin rakentamisvaiheessa, mutta optio laajentamiselle tai varustelutason muutoksille kannattaa aina jättää.
Autotallista kannattaa rakentaa kerralla riittävän suuri, jotta sen käyttötarkoitusta voi tarpeen mukaan muuttaa. Eikä liene pahitteeksi, että muun muassa autoon menemiselle ja sieltä pois nousemiselle on jätetty tarpeeksi tilaa, eikä säästetä väärästä paikasta.
Kun Smartia myy autotallipaketin, tallin hinta sisältää rakennusmateriaalien lisäksi aina myös kaikki tarvittavat suunnitelmat. Suunnittelu toteutetaan tyypillisesti myyjän ja asiakkaan yhteistyössä asiakkaan toiveiden ja Smartian ideamalliston pohjalta. Riittää, että sinulla on idea tulevasta autotallista mielessäsi, Smartian asiantuntijat hoitavat lopun yhdessä kanssasi.
Jos haluaa valitsemansa arkkitehdin tekevän suunnitelmat tallistasi, sekin onnistuu. Tyypillinen arkkitehdin kustannus on rakennuksen kokoluokasta riippuen 2 000–4 000 €. Arkkitehdin kuvien lisäksi tarvitaan rakennesuunnitelmat, jotka täytyy teettää suunnittelutoimistolla. Erikseen ostettuna ne maksavat noin 1 000–1 500 €.
Kun suunnittelu on valmis, on aika hakea rakennusluvat. Lupa-asiat hoidetaan nykyään pääsääntöisesti sähköisiä luvanhakukanavia (kuten Lupapiste.fi) käyttäen. Tämän hetkisen päätöksen mukaan alle 30 m² rakennuksen saisi rakentaa ilman rakennuslupaa 1.1.2025 alkaen.
Rakennusluvan hinta vaihtelee paikkakunnittain ja siihen voi vaikuttaa esimerkiksi sillä, hoitaako naapurien kuulemisen itse vai antaako sen kaupungin tehtäväksi. Tyypillisesti lupaprosessin kulut piharakennukselle ovat noin 500–800 €.
Tyypillinen hinta konetyölle ja maa-aineksille tyypillisen kokoisessa kahden auton katos + talli + varasto-rakennuksessa on noin 4 000–5 000 €.
Rakennusalueelta poistetaan pehmeät maa-ainekset ja korvataan ne kantavalla murskeella. Maatyövaiheessa huomioidaan myös kulkualueet sekä niiden kantavuus- ja routasuojausvaatimukset että mahdollinen
maaperätutkimus kantavuuden varmistamiseksi. Rakennusvalvonta osaa kertoa tarvitaanko maaperätutkimusta alueellasi. Maatyöurakoitsijan urakkakokonaisuuuteen kannattaa sisällyttää myös perustuksen sisätäyttö hiekalla.
Autotallin perustukset voidaan tehdä joko valamalla betonista tai muuraten harkoista. Tyypillisesti perustusurakoitsija tekee rakennuksen rakennekuvien pohjalta perustussuunnitelman, jonka pohjalta perustaminen toteutetaan. Valetun betoniperustuksen kustannus on noin 100–120 €/m.
Autotallin ja varastojen lattia valetaan betonista. Lattian alle jäävät LVI-tekniikka, täytteenä oleva hiekka ja eristeenä toimivat styroksilevyt. Lattiabetoni liipataan valuvaiheessa täysin sileäksi. Usein lattian pintaan lisätään hierrettävä pinnoite, kuten Master Top. Toinen yleinen vaihtoehto on käsitellä lattia tarkoitukseen soveltuvalla epoksipinnoitteella (esimerkiksi Solmaster). Pinnoite antaa lattialle suojan kulumista vastaan eikä lattiasta irtoa betonipölyä käsittelyn jälkeen. Lattian valamisen hoitaa tyypillisesti betonin liippaaja. Liipparin kustannus on noin 15–20 €/m² sisältäen betonit.
Työn osuus on tallin rakentamisessa tarvikepaketin ohella suurin kuluerä. Itse tekevä säästää paljon. Työn toisilla teettävällä on kaksi vaihtoehtoa: palkata kirvesmiehet itse tai ostaa rakennustyö rakennusliikkeeltä. Budjetistaan tarkka saattaa nähdä tässä säästön paikan välttämällä arvonlisäveron maksamisen palkkaamalla kirvesmiehet itse. Autotallin koosta riippuen kahdella kirvesmiehellä tallirakennuksen rakentaminen säältä suojaan valmiiden perustusten päälle kestää yleensä 1–2 viikkoa.
Autotallit rakennetaan nykyään joko valmisosapaketista (precut) tai elementeistä. Elementtirakentaminen vähentää työmaa-aikaa, mutta yksilöllisten rakennusten tekeminen elementeistä ei aina ole kustannustehokasta. Smartia ei toimita elementtejä, vaan yksilölliset rakennukset mahdollistavia precut-valmisosatoimituksia. Voidaan sanoa, että precut-toimitus vastaa toimitussisällöltään tyypillistä talopakettitoimitusta.
Precut tarkoittaa, että kaikki rungon osat ovat määrämittaan katkaistuja valmisosia, joiden tarvittavat loveamiset, esimerkiksi palkkeja varten, ovat valmiina. Jokainen rungon osa on yksilöllisesti numeroitu. Vastaava numerointi löytyy seinäkohtaisesta rakennekuvasta. Rakentaminen onnistuu kokemattomammaltakin pystyttäjältä. Precut-valmisosat nopeuttavat rakentamista, vähentävät hävikkiä ja työmaa pysyy siistinä, koska osia ei tarvitse työstää työmaalla.
Tyypillinen täyslämpimäksi tehtävä tallipaketti Smartialta sisältää
Rakennuspaketin hinta-arviota voi helposti arvioida Smartian verkkosivujen valmiiden ideamallien pohjalta. Alasvetovalikoista varustelutasoa vaihtamalla hinta muuttuu.
Smartia auttaa sinua tarpeesi mukaan vaikka koko autotalliprojektin ajan, aina suunnittelusta toteutukseen. Yrityksen ainutlaatuiseen palvelukokonaisuuteen kuuluu suunnittelu, tavarantoimitus sekä tarvittaessa rakennusaikainen tuki. Isommissa kokonaisuuksissa Smartia tarjoaa myös asennuspalvelua.