• Etusivu
  • Talo

Teräskatto oli Jarille helpottava valinta: "Huoleton ja pitkäikäinen"

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö SSAB
Päivitetty 19.01.2024
20233_81150.jpg

Jari Lehtosta miellyttää teräskatossa ulkonäön lisäksi sen pitkäikäisyys, kestävyys ja ympäristöystävällisyys. Päätös kattomateriaalin vaihtamisesta olikin helppo tehdä.

Jari Lehtosen omakotitalo sai uuden katon pian talokauppojen jälkeen. Valinta kohdistui ekologiseen GreenCoat®-teräkseen.

Kun Jari Lehtonen viime kesänä osti 90-luvulla valmistuneen omakotitalon, yksi asia oli hänelle selvää: Kattoremontti oli edessä, ennemmin tai myöhemmin.

– Kun tutkin asiaa tarkemmin, ajattelin, että remontti tehdään mieluiten ennemmin, jotta jatkossa ei tule suurempia kosteusvahinkoja. Jos olisin jäänyt odottelemaan, olisin saattanut olla myöhässä.

Talon tiilikatto oli elinkaarensa päässä, sillä vesi oli jo päässyt kattorakenteiden sisälle ja aiheuttanut pieniä lahovaurioita. Lehtosen ei tarvinnut miettiä kauan uutta kattomateriaalia.

– Olen aina ajatellut, että jos teetän kattoremontin, hankin teräskaton. Isäni oli aikanaan peltiseppä ja olen itsekin ollut koko työurani pellin kanssa tekemisissä. Teräskatto tuntui siksi kotoisalta vaihtoehdolta. Kaiken lisäksi se on huoleton ja pitkäikäinen, sillä tekninen takuu on 50 vuotta, Lehtonen perustelee. Hän kiittelee JanLa Oy:n tärkeää merkitystä remontin onnistumisessa.

– Materiaalien toimitus toimi kaikkinensa erittäin hyvin. JanLa Oy:ssä kuunneltiin asiakasta.

Lue myös:Kattoremontti tulossa? Valitse suomalainen teräskatto, jolla on 50 vuoden takuu

<p data-block-key="ws9py">Vanha tiilikatto oli elinkaarensa päässä, sillä vesi oli jo päässyt kattorakenteiden sisälle ja aiheuttanut pieniä lahovaurioita.</p>
Vanha tiilikatto oli elinkaarensa päässä, sillä vesi oli jo päässyt kattorakenteiden sisälle ja aiheuttanut pieniä lahovaurioita.

Valintana biopohjainen GreenCoat®-teräs

Lehtosen talon kattourakoitsija suositteli heti kättelyssä kotimaista GreenCoat®-teräskatetta. Lehtosta miellytti paitsi katon ulkonäkö myös sen ympäristöystävällisyys.

– Tänä päivänä vihreät arvot vaikuttavat valintaan ihan oikeasti. Mieluummin suosin ekologista materiaalia kuin fossiilisempia vaihtoehtoja.

GreenCoat®-teräksessä on rypsiöljystä valmistettu patentoitu pinnoite, joka on lajissaan ainoa rakennusten ulkopinnoille tarkoitettujen materiaalien joukossa. Biopohjainen pinnoite pienentää merkittävästi rakennuksen ympäristöjalanjälkeä. Kyseessä on kromiton pinnoite, eli se täyttää EU:n REACH-kemikaaliasetuksen vaatimukset.

Lue myös:Kattomateriaalin valinta – huomioi nämä seikat

<p data-block-key="7tu1i">GreenCoat®-teräksen biopohjainen pinnoite pienentää merkittävästi rakennuksen ympäristöjalanjälkeä.</p>
GreenCoat®-teräksen biopohjainen pinnoite pienentää merkittävästi rakennuksen ympäristöjalanjälkeä.

Aluskatteella ja -rakenteilla iso merkitys

Jari Lehtosen talon katon pinta-ala on lähes 350 neliömetriä, joten kyseessä ei ollut aivan pieni kattoremontti. Talossa on niin sanottu aumakatto, eli se laskeutuu neljään suuntaan.

– Se vaati hieman enemmän työtä ja suunnittelua, mutta onneksi urakoitsija oli erittäin ammattitaitoinen. Samalla aluskatteet remontoitiin kuntoon, joten ei tarvitse miettiä niitäkään, Lehtonen kertoo.

Kohteen urakoineen Taitokatto Oy:n toimitusjohtaja Marek Rudenas painottaa alusrakenteiden perusteellista uusimista kattoremontin yhteydessä.

– Käytimme ristikudoksella toteutettua hengittävää aluskatetta, jonka venyvyys on hyvä. Sen ansiosta aluskate kestää paremmin kuin perinteinen kondenssisuojattu aluskate. Moni puhuu vain pintamateriaalista, mutta jos pohja tehdään väärin, hyvä pintakaan ei auta, Rudenas selvittää.

Tärkeässä roolissa oli myös riittävän ilmanvaihdon varmistaminen yläpohjassa.

– Tuuletus on aina muistettava. Asensimme tuuletuksen pystyjuoksulla, mikä takaa riittävän ilmanvaihdon. Käytimme ruodelaudoituksessa 250–300 millimetrin jakoa. Jos jako on väärin mitoitettu, kattopellin pinta ei ehkä kestä rasitusta riittävän hyvin.

<p data-block-key="i5dxh">Kattoremontin yhteydessä myös aluskatteet remontoitiin kuntoon.</p>
Kattoremontin yhteydessä myös aluskatteet remontoitiin kuntoon.

Nopeasti valmis teräskatto

GreenCoat®-teräskattoremontti oli valmis kymmenessä päivässä. Jari Lehtonen on tyytyväinen siihen, että samassa yhteydessä päätettiin vaihtaa räystäät. Myös läpiviennit viemäreille ja liesituulettimelle uusittiin.

– Räystäisiin tehtiin pidennykset. Pidemmät lappeet johtavat sadevedet paremmin pois, jotta kosteus ei pääse ulkoseiniin. Suosittelen ehdottomasti, että rännit vaihdetaan kattoremontin aikana, Lehtonen sanoo.

Lehtosen talo sai uuden teräskatteen viime tammikuussa. Ajankohta voi olla haastava, jos taivaalta sataa esimerkiksi räntää. Työ onnistui kuitenkin paremmin kuin hyvin.

– Muutaman päivän ajan keli oli haastava, mutta urakoitsija hoiti homman erinomaisesti. Suojaukset tehtiin huolellisesti ja ennen remontin alkamista asennettiin asianmukaiset telineet. Vaikka talossa asuttiin koko remontin ajan, pihapiirissä pystyi liikkumaan ja työt onnistuivat samaan aikaan.

<p data-block-key="dyc6r">Aumakattoisen talon kokonaisvaltainen kattoremontti valmistui kymmenessä päivässä.</p>
Aumakattoisen talon kokonaisvaltainen kattoremontti valmistui kymmenessä päivässä.
Info

Info

GreenCoat®-tuotteita voi hankkia luotettavasti SSAB:n nimeämiltä virallisilta GreenCoat®-kumppaneilta, joita ovat Suomessa JanLa, Ruukki ja Weckman. Täysin kotimainen ja korkea tuotantokapasiteetti sekä nopeat ja täsmälliset toimitukset takaavat GreenCoat®-tuotteiden erinomaisen saatavuuden.

SSAB
Talo
vesikatto
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

ssab greencoat
Painuneet perustukset
Tulevaisuudessa pientalorakentaminen tulee sijoittumaan yhä enemmän sellaisille alueille, joissa teknisesti luotettava perustaminen edellyttää paalujen käyttöä. Paaluja on pientalorakentamisessa perinteisesti totuttu käyttämään ainoastaan sellaisissa pohjasuhteissa, joissa maaperä on siinä määrin kokoonpuristuvaa, että maan varaan perustaminen ei tule kysymykseen. Ennustetusta ilmastonmuutoksesta johtuva kuivuuden lisääntyminen kesällä voi aiheuttaa pohjaveden alentumista ja odottamattomia painumia maanvaraisesti perustetuissa rakennuksissa.Lisääntyvät syys- ja talvisateet aiheuttavat puolestaan suurempia kosteusrasituksia alapohjarakenteisiin, joiden hallinta edellyttää ryömintätilan hyvää tuulettumista. RR-teräsperustus on kantavuudeltaan luotettava ja kosteusteknisesti moitteetta toimiva pientalon perustusratkaisu kaikkiin maaperäolosuhteisiin, myös kalliolle perustettaessa.Jätä yhteydenottopyyntö teräspaaluistaJätä yhteydenottopyyntö energiapaaluistaTilaa veloitukseton esite teräspaalutuksesta
20193_56639.jpg
Teräs tuo tyyliä taloon kuin taloon
GreenCoat® on maalipinnoitettujen teräsohutlevyjen kotimainen tuotemerkki, jonka materiaalit soveltuvat niin kattoihin, julkisivuihin, sadevesijärjestelmiin kuin sisäkäyttöönkin. GreenCoat®-tuotteet on kehitetty antamaan rakennuksille tyylikäs ulkonäkö ja suojaamaan niitä säässä kuin säässä.
20193_56640.jpg
Valitse huippukestävä kotimainen rakennus­materiaali: säästä luontoa ja rahaa
GreenCoat® on maalipinnoitettujen teräsohutlevyjen kotimainen tuotemerkki, jonka ympäristöystävällisesti tuotetut materiaalit soveltuvat erinomaisesti niin kattoihin, julkisivuihin, sadevesijärjestelmiin kuin sisäkäyttöönkin. GreenCoat®-tuotteet on kehitetty antamaan rakennuksille tyylikäs ulkonäkö ja suojaamaan niitä säässä kuin säässä.
20159_44466.jpg
Tiilikatto on kestävä ja helppohoitoinen
Kattotiiliä on käytetty jo tuhansia vuosia. Sille on yksi hyvä syy. Katosta tulee kestävä, turvallinen ja tyylikäs. Katon toiminnan ymmärtäminen voi olla ensimmäinen askel täydellisen katon luomiseen.
20191_56040.jpg
Lunta katolla?
Suomen ympäristökeskus (SYKE) seuraa aktiivisesti maaston lumikuormaa ja ylläpitää ajankohtaista tietoa sekä reaaliaikaista laskentaa lumikuormasta verkkosivuillaan. Rakennevioista johtuvia isojen hallien kattojen sortumia esiintyy usein alkutalvesta lumikuorman ylittäessä 100 kg/m2 tai runsaiden sateiden jälkeen, kun lumikuorma kasvaa nopeasti.
20214_69793.jpg
Uusi katto kotiin tai mökille keväthintaan - pyydä ilmainen kartoitus
Bitumikatto sopii niin kotiin kuin kesämökille. Hiljainen ja moderni bitumikattolaatta on helppo ja nopea asentaa ja, ne taipuvat kaikkiin katon yksityiskohtiin. Nyt saat BMI Icopal – huopakaton valmiiksi asennettuna kesähintaan sekä ilmaisen kuntotarkastuksen katollesi. Pyydä tarjous jo tänään!

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton