Pääsimme vuosi sitten kurkistamaan perhe Piiraisen 75 vuotta vanhan hirsitalon energiaremonttia. Palaamme nyt kohteeseen katsomaan, mitä hirsitalolle kuuluu nyt ‒ vuosi remontin jälkeen. Jos haluat lukea, mitä remontista aiemmin kirjoitettiin, klikkaa ensin itsesi tänne: Näin toteutettiin uudet märkätilat sekä sähköistys 75 vuotta vanhaan hirsitaloon.
Perhe Piiraisen kaksikerroksinen hirsitalo on valmistunut vuonna 1947. Hirsitalon sähköistys ja käyttövesi- sekä viemäröinnin putkitukset uusittiin vastaamaan nykypäivää ja nykypäivän määräyksiä. Remontin tavoitteena oli käytettävän energian monipuolisuuden ja hyötysuhteen parantaminen sekä asumisviihtyvyyden nostaminen.
Kevättalven 2022 ja alkutalven 2023 ulkolämpötilan vaihtelut olivat nopeita, suurimmillaan lähes 20 °C/vrk. Näinä aikoina energiaremontin kokeneessa päärakennuksessa sisälämpötilan vaihtelu oli ainoastaan 0,8 °C.
Ennen remonttia, noin -20°C pakkasilla, varaajaa jouduttiin lataamaan noin kahdeksan tunnin välein. Tehtyjen toimenpiteiden seurauksena, varaajan lataaminen tapahtuu samanlaisissa olosuhteissa noin 12 tunnin välein. On ollut äärimmäisen ilahduttavaa huomata, kuinka myös lämmityspuun menekki on vähentynyt lähes 25 %.
Hirsitalosta laitettiin käytännössä kaikki uusiksi. Taloon haluttiin tehdä tarkkaan mietitty energiaremontti asuinkustannusten säästämiseksi, laittaa lämmitysjärjestelmät uusiksi ja päivittää talo nykypäivän standardien vaatimalle tasolle märkätiloja myöten. Tehtyjen muutosten myötä kaikissa huonetiloissa vallitsi tasainen lämpö ja vedottomuuden tunne.
Sisälämpötilan tasaisuus ja lattiapintojen miellyttävä lämmön tuntu nostivat asumisviihtyvyyden ja -tyytyväisyyden aivan uudelle tasolle, kertoo Teuvo Piirainen.