Keittiötrendit 2023 – värikylläisyyttä ja vastuullisia valintoja

Kestosuosikki valkoisen rinnalla suomalaisissa keittiöissä on nähty jo pitkään erityisesti harmaata ja pehmeän murrettuja värisävyjä. Värien käytöstä ei luovuta tänäkään vuonna, vaan suunta on jälleen jopa astetta värikylläisempään päin.

  

Maanläheisten ja luonnosta poimittujen värien rinnalla nähdään vahvoja ja täyteläisen syviä sävyjä, joissa on havaittavissa vaikutteita 70-luvulta. Jos haluat suosia isoilla pinnoilla ja keittiökaapistoissa neutraalia sävymaailmaa, rohkeampaa väri-ilottelua voi kokeilla esimerkiksi tekstiileissä, astioissa ja välitilassa. Huomioi, että värien lisäksi myös erilaisilla kiiltoasteilla ja tekstuureilla leikitellen saat mielenkiintoa sisustukseen.

Lue myös: Trendikäskin voi olla ajaton – näillä vinkeillä remontoit aikaa kestävän keittiön

Luonnon inspiraatio näkyy vuonna 2023 värimaailman lisäksi materiaalivalinnoissa esimerkiksi puukuvioitujen keittiökaapistojen ja kivipintaisten tasojen muodossa. Keittiössä kasvatettavat yrtit ja syötävät kukat tuovat tilaan piristävää vehreyttä ja ilahduttavat myös ruuanlaitossa ja kattauksissa.

Messingin, kuparin ja pronssin väreissä hohtavat yksityiskohdat ovat edelleen trendikkäitä keittiön tyylisuunnasta riippumatta. Helppo ja edullinen keino keittiön ilmeen päivittämiseen onkin esimerkiksi vetimien vaihtaminen.

Lue myös: Uusilla vetimillä päivität keittiön ilmeen helposti ja edullisesti

Puuta ja messinkiä: kuvien vetimet kuuluvat Beslag Designin mallistoon.Puuta ja messinkiä: kuvien vetimet kuuluvat Beslag Designin mallistoon.

Koska hyvin moni keittiö on avoimessa yhteydessä olohuoneeseen, keittiön huonekalumaisuus ja saumaton sointuvuus oleskelutiloihin ovat tärkeässä roolissa. Keittiön rauhallista yleisvaikutelmaa lisäävät esimerkiksi integroidut kodinkoneet ja käytännöllisesti suunniteltu säilytystila, johon tasoilla pyörivät keittiötarvikkeet saa helposti piiloon. Mikään ei estä tuomasta olohuoneen näyttäviä valaisimia, taidetta tai tapettia myös keittiön puolelle, jolloin yhtenäisen tilan vaikutelma entisestään vahvistuu.

Lue myös: Integroitavilla kodinkoneilla toimiva ja tyyliltään yhtenäinen keittiö

Omaan keittiöön kannattaa poimia trendeistä ne, jotka aidosti miellyttävät omaa makua. Kun keittiö on sopusoinnussa talon muun tyylin kanssa, ristiriitaista vaikutelmaa ei pääse syntymään. Kuvassa on Powerin Parma-keittiöiden vaaleanharmaa Hedy.Omaan keittiöön kannattaa poimia trendeistä ne, jotka aidosti miellyttävät omaa makua. Kun keittiö on sopusoinnussa talon muun tyylin kanssa, ristiriitaista vaikutelmaa ei pääse syntymään. Kuvassa on Powerin Parma-keittiöiden vaaleanharmaa Hedy.

Vastuulliset valinnat ovat vahva keittiötrendi myös vuonna 2023. Pinnalla ovat pitkäikäiset ja kestävät materiaalit, ekologista elämäntapaa tukevat keittiöratkaisut, kuten käytännöllinen jätteiden lajittelupiste ja energiatehokkaat kodinkoneet, sekä second hand -huonekalut ja olemassa olevien kalusteiden käyttö ja tuunaus. Persoonallisuus saa näkyä, joten mielikuvitus kannattaa päästää keittiön sisustamisessa valloilleen!

Lue myös: Ekologinen keittiö on kodin sydän

Suunnittele unelmakeittiösi yhdessä keittiöammattilaisen kanssa

Kaipaatko asiantuntevaa apua oman keittiösi suunnitteluun? Varaa maksuton suunnitteluaika Power-keittiömyymälään! Suunnittelu voidaan halutessasi tehdä myös etänä.

Varaa aika >>>


 
Julkaistu
2.1.2023