• Etusivu
  • Varusteet

Tiesitkö tämän valvontakameroista? 7 yleisintä kysymystä

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Elisa Oyj
Päivitetty 17.11.2022
202211_80146.jpg

Valvontakamera hälyttää tarvittaessa ja lisää turvallisuutta. Mobiilisovelluksen kautta käyttäjä voi seurata tarkasti, mitä valvottavalla alueella tapahtuu. Tutustu alta seitsemään yleisimpään kysymykseen ja niiden vastauksiin valvontakameroista.

Valvontakameroiden suosio on kasvanut samaan aikaan kun muukin etävalvonta on yleistynyt. Moni kuluttaja on käyttänyt riistakameraa pihapiirin seurantaan, mutta nyt markkinoilla on myös varta vasten valvontaan tarkoitettuja, helppokäyttöisiä kameroita.

– Valvontakamera soveltuu usein pihapiirin valvontaan riistakameraa paremmin. Liikkeentunnistus on kehittyneempi, tekoäly fiksumpi ja livekuva tarkempaa, Elisan liiketoimintajohtaja Olli-Pekka Nokkonen kertoo.

Tyypillisesti valvontakameroita käytetään pientalojen ja niiden piha-alueiden valvontaan sekä esimerkiksi rakennusprojektien aikana, kun halutaan seurata urakan etenemistä ja varmistaa, ettei työmaalla käy kutsumattomia vieraita, Nokkonen kertoo.

1. Millaisen verkkoyhteyden tarvitsen?

Reolinkin valvontakamerasta on tarjolla WiFi-yhteydellä ja 4G-yhteydellä toimivia malleja. WiFi-versio toimii hyvin esimerkiksi kodin omalla langattomalla nettiyhteydellä.

4G-kameramalli tarvitsee sim-kortin, jossa on riittävän nopea laitenettiliittymä. Elisan valikoimissa tällainen liittymä kulkee nimellä Elisa Laitenetti L. Rakennustyömailla 4G-kameramalli toimii paremmin, koska WiFiä ei ole useinkaan saatavilla. Sisätiloissa oleva WiFi-reititin ei yleensä tarjoa ulkokameralle riittävää yhteyttä.

2. Millainen kuvanlaatu valvontakamerassa on?

Reolink Duo 4G -kameran videokuvan tarkkuus on neljä megapikseliä. Kamera tallentaa videota 15 kuvan sekuntinopeudella. Hämäräkuvaus onnistuu infrapunavalon avulla. Se parantaa kameran kuvaaman videon laatua hämärissä ja pimeissä olosuhteissa.

Duo-mallissa on lisäksi led-valo, joka paitsi parantaa videokuvan laatua valaistessaan ympäristöä, voi lisäksi pelottaa kutsumattomat vieraat pois. Led-valon saa kytkettyä liiketunnistimeen, jolloin ledit syttyvät, kun kamera havaitsee liikettä.

Kuvassa Reolink Duo 4G, jossa infrapuna- ja led-valon lisäksi kaksoislinssi, jonka ansiosta kameralla on laaja näkökenttä.
Kuvassa Reolink Duo 4G, jossa infrapuna- ja led-valon lisäksi kaksoislinssi, jonka ansiosta kameralla on laaja näkökenttä.

3. Onko valvontakamera helppo asentaa?

Asennus on yksinkertainen, sillä siihen riittää sim-kortin (ja mahdollisesti muistikortin) asentaminen (4G-malli) ja kameran ruuvaaminen seinään.

4. Kauanko valvontakameran akussa riittää virtaa?

Täyteen ladatun akun virta riittää jopa kuukaudeksi. Virrankulutus vaihtelee kameran asetusten ja käytön mukaan. Lataustarvetta voi vähentää aurinkopaneelilla, jolla käyttöaika pitenee merkittävästi. Kameran voi myös liittää virtalähteeseen.

Kuvassa Reolink Go PT Plus aurinkopaneelilla varustettuna.
Kuvassa Reolink Go PT Plus aurinkopaneelilla varustettuna.

5. Miten liikkeentunnistin toimii ja koska se hälyttää?

Liikkeentunnistimen hälytyksen voi asettaa Reolinkin omasta mobiilisovelluksesta. Liikkeentunnistin kannattaa ajastaa kellonaikoihin, jolloin työmaalla ei pääsääntöisesti tehdä töitä. Muussa tapauksessa kuvamateriaalia kertyy muistikortille tai pilvipalveluun varsin paljon.

Sovelluksen kautta käyttäjä pystyy katsomaan kameran livekuvaa ja määrittämään, miten herkästi liiketunnistin reagoi liikkeeseen. Kameran kuvasta voi rajata halutun alueen, jonka sisällä liikkeentunnistin reagoi liikkeeseen.

Kamera tunnistaa liikkeen noin kymmeneen metriin saakka. Jos asetus määritellään herkimmäksi mahdolliseksi, hälytyksiä voi tulla jopa kärpäsen lennosta. Säädettävän herkkyyden ansiosta käyttäjä voi säätää asetuksen joka tilanteeseen sopivaksi.

Käyttäjä voi määritellä sovelluksesta, millaista liikettä tunnistimella halutaan seurata. Reolinkin Plus-malliversioissa hyödynnetään tekoälyä, joka tunnistaa, onko liikkeen takana ihminen, ajoneuvo tai esimerkiksi eläin. Asetuksista voidaan valita, että tunnistin reagoi esimerkiksi vain ajoneuvoihin. Tällöin turhia hälytyksiä tulee vähemmän esimerkiksi rakennustyömaalla, joissa ei pääsääntöisesti olla kiinnostuneita eläinten liikkeistä.

6. Mitä muuta sovelluksen kautta voi tehdä?

Mobiilisovelluksesta näkee valvontakameran akun tilan ja kameran välittämää kuvaa voi jakaa toiselle käyttäjälle. Lisäksi sovelluksesta voi kytkeä päälle niin sanotun kriittisen hälytyksen, joka kytkeytyy päälle, vaikka mobiililaite olisi äänettömässä tilassa. Hälytysääni on normaalia kovaäänisempi, mikä varmistaa käyttäjän huomion. Kameralle voi myös puhua, jolloin ääni kuuluu laitteen kaiuttimista.

7. Mihin videot tallentuvat?

Reolink-kameran kuvaamat videot voi tallentaa joko kameran muistikortille tai kuukausimaksulliseen pilvipalveluun. Muistikortille mahtuu rutkasti videota valvontakäyttöä ajatellen, sillä kameraan voi sujauttaa 128 gigatavun microSD-muistikortin. Kamera tallentaa videot kortille, vaikka verkkoyhteyttä ei olisi käytössä. Pilvipalvelua kannattaa harkita, jos pelkäät kameran anastamista. Tällöin videot ovat tallessa muualla kuin fyysisessä laitteessa.

Elisa Oyj
Varusteet
turvallisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

202211_79998.jpg
Virpin ja Markon stressi talo­projektista helpotti valvonta­kameran avulla
Virpi Mustajärven ja Marko Natusen oman kodin rakentamisen valvonta helpottui, kun Reolink valvontakamera välitti livekuvaa tontilta. Kuva pysyi tarkkana myös hämärässä.
202212_80415.jpg
Tämä pieni ja halpa laite voi säästää sähköä enemmän kuin luulitkaan
Selvästi alle sadan euron investoinnilla voi lisätä kodin turvallisuutta ja säästää energiakuluissa. Lue, miten voit hyötyä etäohjattavasta pistorasiasta.
202212_80416.jpg
Salla-Maria hankki etäohjattavan pistorasian - Näin se on varashälytin ja vuotovahti
Salla-Maria Santos paransi siirtolapuutarhamökin valvontaa etäohjattavan pistorasian avulla. Pistorasiaan voi liittää myös esimerkiksi vuotovahdin.
20191_56040.jpg
Lunta katolla?
Suomen ympäristökeskus (SYKE) seuraa aktiivisesti maaston lumikuormaa ja ylläpitää ajankohtaista tietoa sekä reaaliaikaista laskentaa lumikuormasta verkkosivuillaan. Rakennevioista johtuvia isojen hallien kattojen sortumia esiintyy usein alkutalvesta lumikuorman ylittäessä 100 kg/m2 tai runsaiden sateiden jälkeen, kun lumikuorma kasvaa nopeasti.
202111_73600.jpg
Koronapassin käytön laajentaminen rakennusalalle?
Rakennusteollisuus RT vaatii koronapassin käytön laajentamista rakennusalalla, jolla rokotekattavuus on vasta 60 prosenttia.
202111_73849.jpg
Kuntoarvio auttaa selvittämään korjaustarpeet
Pitkän tähtäimen suunnitelma (PTS) yhdessä kuntoarvion kanssa auttaa hallitusta pitämään taloyhtiön kunnossa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton