• Etusivu
  • Energia

Ethän lataa sähköautoa tavallisesta suko-pistorasiasta?

Kotilatauslaite charlie tekee hybridi- tai sähköauton lataamisesta turvallista omassa kodissa

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Innohome Oy
Päivitetty 06.07.2022
20227_78873.jpg

Kotilatauslaitteen asentamiseen tarvitaan sähköasentaja. Sähköasentaja yhdistää latausaseman kodin sähköpääkeskukseen ja säätää laitteeseen optimaalisen lataustehon.

Viime kuukaudet ovat osoittaneet kaikille, että kustannukset joka saralla nousevat koko ajan, eikä loppua hintojen nousulle ole näköpiirissä. Monet ovat joutuneet nipistämään omista kulutustottumuksistaan ja korvaamaan tuttuja ja turvallisia asioita edullisimpiin tai ympäristön kannalta järkevimpiin ratkaisuihin. Muun muassa polttoaineiden hintojen nousu on lisännyt kiinnostusta erityisesti sähköautoihin. Sähköautojen kanta kasvaa koko ajan, samoin latausverkon, mutta tässä vaiheessa kaikille sähköautoille ei riitä julkisia latauspaikkoja nimeksikään. Ladattavia sähköautoja on Suomessa jo noin 100 000 kappaletta, joten kotilatauslaitteiden tarve on merkittävä.

Hybridi- tai sähköauton lataaminen tapahtuu turvallisesti omassa kodissa, kun sähköautoa ladataan sille tarkoitetun kotilatauslaitteen avulla. Sähköautoa ei tulisi ladata jatkuvasti kodin tavallisesta suko-pistorasiasta matkalaturilla, vaikka autojen mukana tällainen väliaikaislataukseen tarkoitettu latauslaite toimitetaankin. Pistorasiat voivat liian korkean kuormituksen seurauksena ylikuumentua, jolloin etenkin huonokuntoinen pistorasia voi myös syttyä tuleen, aiheuttaen pahimmillaan korvaamattomat vahingot.

Minimoi riskit palovahinkoihin

Normaaleja 16 ampeerin suko-pistorasioita ei ole tarkoitettu kestämään jatkuvaa ja korkeaa kuormitusta, varsinkaan monta tuntia kestävää, yleensä yön yli tapahtuvaa, sähköauton latausta.

Innohome Oy:n markkinointipäällikkö Saskia Kerkkänen kertoo, että liian usein näkee ihmisillä käytettävän erilaisia jatkojohtoviritelmiä sähköautojen kotilatauksessa. Jatkojohdot ovat väärin käytettynä suuri paloturvallisuusriski. Jos esimerkiksi kelalla olevaa johtoa ei avata kokonaan, se voi ylikuumentua latauksen aikana, pahimmassa tapauksessa aiheuttaen tulipalon. Tämä tiedostetaan myös esimerkiksi vakuutusyhtiöissä.

Pienjännitesähköasennusten standardia ollaan uudistamassa vuoden 2022 aikana. Jos uudistukset menevät läpi, muun muassa jatkojohtojen käyttö kielletään sähköautojen kotilatauksessa. Finanssialan keskusliiton mukaan sähköautojen lataamista tavanomaisesta 230 V kotitalouspistorasiasta ei tule standardissa sallia kuin väliaikaisratkaisuna, sillä tätä pistorasiaa ei ole tarkoitettu sähköauton lataamiseen. Jos näin kuitenkin toimitaan, ajoneuvo tulee liittää kotitalouspistorasiaan tai teollisuuspistorasiaan latausjohdolla, jossa on ohjaus- ja suojalaiteyksikkö, joka rajaa virran turvalliselle tasolle. (Tutustu aiheeseen lisää muun muassa SFS:n sivuilla.) Kyse on puhtaasti turvallisuudesta.

Norjassa, jossa sähköautoilussa ollaan meitä selvästi edellä, on juuri tiukennettu sähköturvallisuusmääräyksiä latauksen suhteen. Siellä on jatkossa oltava kotilatauksessakin käytössä asianmukainen latausasema, eikä uusiin asennuksiin hyväksytä enää suko- eikä voimavirtapistorasioita lataustarkoitukseen, kertoo Saskia Kerkkänen.
Sähköautoa ei saa ladata jatkuvasti kodin tavallisesta suko-pistorasiasta jo pelkästään paloturvallisuuden vuoksi.
Sähköautoa ei saa ladata jatkuvasti kodin tavallisesta suko-pistorasiasta jo pelkästään paloturvallisuuden vuoksi.

Lataa turvallisesti: anna ammattilaisen asentaa sähköauton latausasema

Kotilatauslaitteen mukana toimitetaan selkeät ohjeet, mutta latausaseman asennus EI kuitenkaan ole tee-se-itse -homma. Sähköasentaja on kutsuttava AINA paikalle asentamaan kotilatausasema. Sähköasentaja tarkastaa myös talon sähköpääkeskuksesta pääsulakkeen tai sulakkeiden koot, jotta maksimilatausteho voidaan varmistaa. Teho voidaan helposti säätää omien lataustarpeiden, pääsulakkeiden ja kodin kokonaissähkönkäytön mukaan sopivaksi.

Innohome Charlie on sähköautojen kotilataukseen suunniteltu turvallinen ja tehokas latausasema, joka asennetaan kiinteästi paikalleen. Se on sähköautojen peruslataukseen tarkoitettu lataustavan 3 (Mode 3) mukainen laite.

Innohome Charlie latausasemasta on kolme eri versiota, joista jokaisen latausteho on säädettävissä kodin muun sähköistyksen mukaiseksi. Charlie-3 ja Charlie-1 latausasemissa on tyypin 2 liitin, joka on yhteensopiva kaikkien type 2-latauskaapeleiden kanssa. Charlie-C latausasemassa taas on kiinteä 4,8 metrin pituinen latauskaapeli.

Charlie on tyylikäs ja sulautuu helposti ympäristöönsä. Erikseen myytävä sadelippa antaa lisäsuojaa ulkoseinäasetuksissa ja kohentaa ulkonäköä entisestään. Sadelippa on suositeltava lisätarvike Suomen olosuhteissa, varsinkin jos latausasema ei sijaitse autokatoksessa.

Asennus on nopeaa, vaikka kotilatauslaitteen asentaminen vaatiikin hieman pohjatöitä. Asiansa osaavalla sähköasentajalla menee kytkentöihin noin tunti. Sähköasentaja myös varmistaa, että virta kulkee kotilatausasemassa suunnitellulla tavalla, ja että teho on mitä pitääkin. Jos osaamista itseltä löytyy, voi latauslaitteen seinäasennuksen ja paikat seinäkaapelivedoille tehdä itse.

Lue lisää:
Tukesin suositukset sähköauton lataukseen
Seskon sähköautojen lataussuositus

Innohome Charlie on suunniteltu erityisesti pohjoismaisiin olosuhteisiin.
Innohome Charlie on suunniteltu erityisesti pohjoismaisiin olosuhteisiin.
Info

Info

Innohome Charlie latausasema

Tekniset tiedot:

  • 3-vaiheinen, 3 x 32 A (asennettavissa myös 1-vaiheeseen).
  • 10–32 A talon sähkönkäytön mukaan säädettävä latausvirta.
  • 2,3–22 kW säädettävä latausteho.
  • Mitat:
    • 305x219x160 mm (Charlie-3)
    • 305x219x93 mm + 4,8 m latauskaapeli (Charlie-C)
  • Sisäänrakennettu vikavirtasuojaus (6mA DC), joten sähkökaappiin riittää tavallinen A-vikavirtasuoja.
  • Kuormantasaus mahdollistaa liittää neljä laitetta ketjuun ja sähkövirta tasataan niiden kesken riippuen, kuinka monta autoa on latauksessa.
  • Maksimivirran rajoitus ulkoisella ohjauksella.
  • Säänkestävä IP44-kotelointi.

Avainlipputuote:

  • Kotimainen sähköauton latauslaite.
  • Suunniteltu ja valmistettu Suomessa.
Innohome Charlie, Charlie-3 ja Charlie-1

Kysy lisää jälleenmyyjiltä.

Innohome katsoi latauslaitteen suunnittelussaan pari vuotta sitten tulevaisuuteen, joka on nyt täällä. Itse laitteessa ei ole mitään tietoverkkoyhdistettävyyttä tai älypuhelinsovellusohjausta, koska tällaiset ominaisuudet löytyvät jo nykyautoista.

Uusien ladattavien autojen käyttöjärjestelmään voi nykyään yhdistää älypuhelinsovellukseen, jolla voi hallita ja esimerkiksi ajastaa latausta. Tätä älyä ei tarvita latauslaitteeseen. Näin tuotteen hintakin on saatu pidettyä aisoissa.
Innohomen tekninen asiantuntija Timo Kullat

Kiinnostuitko? Jäikö jokin askarruttamaan? Katso lähin jälleenmyyjäsi

Innohome Oy
Energia
sähkö
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20226_78858.jpg
Innohome Oy – ennakoivaa paloturvaa ja turvallista sähköauton latausta
Innohome Oy tarjoaa Suomessa suunniteltuja ja valmistettuja sähköautonlataukseen tarvittavia kotilatauslaitteita sekä kodin ennakoivia paloturvatuotteita. Innohome Oy on tuonut markkinoille älykkäitä, innovatiivisia ja turvallisia paloturvatuotteita jo vuosien ajan ja sen jälleenmyyntiketju kattaa koko Suomen. Innohomen liesivahdit ja SSA ovat nykyaikaisinta paloturvatekniikkaa, joilla voidaan ennaltaehkäistä suuri osa kotien tulipaloista, kuten liesipalot ja sähkölaitepalot.
20235_78879.jpg
Lataa sähköautosi suomalaisella latauslaitteella helposti kotona ja mökillä
Suomalaisten kiinnostus sähköautoiluun on kasvanut parin viime vuoden aikana valtavasti, osittain omasta tahdosta, mutta osittain myös valtion rohkaisemana. Useat valtiot ovat asettaneet myös kovia tavoitteita ilmastopoliittisista syistä korvata bensiini- ja dieselkäyttöiset ajoneuvot sähköajoneuvoilla. Latauspisteitä onkin alettu rakentaa ympäri Suomen muun muassa kauppojen yhteyteen, jotta sähköautojen lataus olisi mahdollisimman vaivatonta kaikille. Useat taloyhtiötkin ovat jo ottaneet mukaan viisivuotissuunnitelmiinsa latauspisteiden hankinnan. Pientaloasujille koti tulee jatkossakinolemaan tärkein latauspaikka, koska autot yleensä siellä seisovat pisimpään paikoillaan. Latauslaitteen virallinen nimitys on latausasema.
202210_79752.jpg
Sähköautoilu helpottuu talvella huomattavasti, kun kotona on oma latausasema
Säiden kylmetessä ja iltojen pimetessä kotien energiankulutus kasvaa lämmityksestä ja valaistuksen tarpeesta johtuen. Monia saattaa lisäksi mietityttää tämänhetkinen maailmantilanne ja korkeat energiahinnat, mutta sähköautoilusta ei kannata olla huolissaan. Sähköautoa ladataan pääsääntöisesti yöllä, jolloin kiinteistön muu kulutus on pienimmillään ja lataus on mahdollista ajoittaa edullisimmille tunneille. Turvallisinta lataaminen on siihen suunnitellulla laitteella.
20229_79467.jpg
Led-valaistuksen suunnittelu on tärkeää - miksi?
Valaistussuunnittelu on yksi tärkeimmistä osa-alueista, kun suunnitellaan kodin remonttia tai rakentamista, eikä sitä ole järkevää jättää viime hetkeen. Harva onnistuu valaistuksen ostamisessa vain menemällä (verkko)kauppaan ja kasaamalla kärryn täyteen lamppuja ja valaisimia.Tässä artikkelissa kerrotaan, mitä valaistussuunnittelussa kannattaa huomioida, ja mitä hyötyä valaistussuunnittelusta on.
20221_74366.jpg
Oletko ostamassa uutta täys­sähkö­autoa? Hae 2 000 euron hankinta­tukea
Tiesitkö, että uuden sähköauton ostaja tai pitkäaikaisvuokraaja voi saada valtiolta 2000 euroa hankintatukea? Aiemmin ostaja sai tuen alennuksena auton myyntihinnasta autoliikkeestä, nyt tuki maksetaan hakijalle tukipäätöksen mukaisesti. Tukea haetaan Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista.
20207_65862.jpg
Kosteisiin tiloihin
Impressivo-sarjan tuotteet kytkimistä pistorasioihin sopivat niin uudisrakentamiseen kuin saneeraukseen, uppo- ja pinta-asennuksiin sekä kuiviin että kosteisiin tiloihin. Sarja on suunniteltu niin, että lisäämällä tuotteisiin tiivisteosan niistä tulee roiskevesitiiviitä (IP44) ja sopivat asennettaviksi kosteisiin tiloihin.Impressivo-kalusteita käyttämällä voi asentaa samat uppokalusteet yksittäisiksi tuotteiksi tai suuremmiksi yhdistelmiksi niin pintaan kuin uppoonkin. Pinta-asennus tehdään käyttämällä pintakojerasiaa ja pintakoteloita uppopeitelevyjen sijaan. Kytkimet ja pistorasiat saadaan roiskevesitiiviksi ilman tiivistettä huomioimalla johtimien taivutus rasian sisällä ja käyttämällä kytkimien ruuvikiinnitteistä vipurunkoa tai läppäkannellista pistorasian keskiölevyä

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton