Näin ilmaat pyörän renkaat oikein – lue asiantuntijan vinkit harrastajalle

Kokenut maastopyöräharrastaja kertoo, mitä renkaiden ilmaamisessa kannattaa ottaa huomioon. Väärä ilmanpaine voi tehdä ajamisesta epämukavaa. Pieni paineilmapumppu kulkee kätevästi mukana ajon aikana.

  

Helsinkiläinen Henri Valkonen on aktiivinen pyöräilyharrastaja, joka on viime vuosina siirtynyt enimmäkseen maastopyöräilyyn. Valkonen toimii maastopyöräilyohjaajana Suomen Ladussa sekä Vantaan Ladussa ja Polussa. Valkonen on vuosien mittaan opetellut huoltamaan pyöränsä itse. Nykyään häneltä onnistuvat vaativammatkin huoltotoimenpiteet.

Yksi tärkeimmistä toimenpiteistä ennen pyörälenkille lähtöä on rengaspaineiden tarkistus. Yksiselitteistä oikeaa rengaspainetta on vaikea määritellä, sillä siihen vaikuttaa paitsi pyörätyyppi myös ajotapa ja alusta. Näin on etenkin maastopyörien kohdalla.

– Leveärenkaisella fatbikella ajettaessa rengaspaineet ovat matalimmillaan, selvästi alle yhdessä baarissa. Silloin on hyvä olla pumppu, johon pystyy asettamaan halutun painemäärän. Jos sellaista ei ole, pitää mennä sormi- tai takapuolituntumalla, Valkonen kertoo.

  

Rengaspaineiden merkitys korostuu maastossa

Kapeampirenkaisessa perusmaastopyörässä ilmanpaineet vaihtelevat käyttäjän mieltymysten ja ajettavan maaston mukaan reilusta baarista jopa kolmeen baariin. Perussääntö on, että kevyemmässä maastossa voi käyttää kovempia renkaita.

– Jos maastopyörällä ajetaan todella epätasaisella alustalla, voi olla, että pyöräilijä haluaa alle hieman löysemmät renkaat, jotka ottavat paremmin maaston epätasaisuutta vastaan. Heti jos ajo on kovavauhtisempaa ja endurotyyppistä, paineilla on selkeä merkitys. Liian kovat paineet aiheuttavat maastossa renkaan hakkaamista. Silloin ei pääse hyödyntämään pehmeän kumin maaston epätasaisuuksia syövää vaikutusta. Kovempi rengas tuo ajoon lisävauhtia esimerkiksi hiekkatiellä, Valkonen sanoo.

Kovempia paineita tarvitaan katupyörissä ja ennen kaikkea maantiepyörissä, joissa käytetään yleisesti noin 25-millisiä renkaita.

– Kun rengas kapenee, paineet nousevat. Citypyörissä sopiva ilmanpaine on 3–5 baaria ja maantiekumi vaatii jopa kahdeksan baarin paineen. Tällaisen kumin kanssa täytyy olla pumppu, joka pystyy tuottamaan noin suuren paineen. Aivan peruspumpulla se ei onnistu, Valkonen tietää.

Paineilmapumppu kulkee kätevästi mukana

Valkonen on huomannut, että moni tavallinen pyöräilijä laiminlyö rengaspaineiden tarkastamisen.

– Harmittavan usein näkee kaupunkipyöräilijöitä, jotka ajavat lähes tyhjillä renkailla. Rotvallin reunat lyövät silloin ikävästi vanteille.

Nykyaikainen pumppu kulkee mukana esimerkiksi selkärepussa. Boschin valikoimista löytyy pyöräilijän arkea helpottava EasyPump-paineilmapumppu, joka tuottaa enimmillään 10,3 baarin paineen. Laitteen käyttöä helpottaa suurikokoinen näyttö ja mahdollisuus esiasettaa haluttu tavoitepaine. Pumpun automaattinen katkaisin pysäyttää pumppaamisen, kun rengas on täytetty halutulla ilmanpaineella. Pumppu ladataan USB-C-liitännällä. Mukana kulkevalla pumpulla on käyttäjälle yksi merkittävä etu.

– Laite mahdollistaa sen, että pidemmällä maastopyörälenkillä tiesiirtymälle voi nostaa rengaspaineita ja polkupätkälle taas vastaavasti laskea paineita maaston mukaan. Näin pyöräilijä voi aktiivisesti hakea sopivaa ilmanpainetta ja parantaa ajomukavuutta, Valkonen sanoo.

Lue, miten EasyPump toimii autoilijan apuna renkaanvaihdossa.

UniversalPump 18V on yhteensopiva muiden akkutyökalujen kanssa

Uusin tulokas pumppumallistoon on UniversalPump 18V, jonka akku on yhteensopiva kaikkien Boschin POWER FOR ALL ALLIANCE -työkalujen kanssa. UniversalPumpin pumppausteho on 30 litraa minuutissa, joten laitteella voi ilmata useamman renkaan kerrallaan.

Valkonen muistuttaa, että paineiden tarkistuksella voi olla yllättävän iso merkitys myös sähköpyörän omistajan arjessa.

– Jos ilmanpaine on liian pieni, sähköpyörän energiankulutus kasvaa ja akku hupenee nopeammin, kun vierintävaste lisääntyy.
 

  

UniversalPump 18V

  • Suuri täyttönopeus 30 litraa minuutissa jopa 10,3 baariin asti, ohjaus helppokäyttöisellä painikkeella.
  • Kätevä, kompakti pumppu näyttää jatkuvasti mittaustuloksen valaistun painemittarin kautta.
  • Työkalussa olevat säilytyspaikat: erilaiset adapterit ovat hyvässä tallessa työkalun etuosassa.
  • Täyttää suurikokoiset ja korkeaa painetta edellyttävät esineet, kuten renkaat ja pallot.
  • Valaistu venttiilialue ja akun lataustilan näyttö.
Tutustu UniversalPump 18 V -pumppuun
 
Julkaistu
23.5.2022