• Etusivu
  • Rakentaminen

Uusvanha tekniikka käyttöön: Ekokoti syntyy oljesta ja savesta

Rakentajan toimitus
Päivitetty 16.09.2022
20223_77535.jpg

Seuraa Villa Sukan rakennusprojektia Facebookissa: MitakuuluuVillaSukka (Kuva: Christel Abborre ja Jukka Harmainen)

Inkoon Degerbyhyn valmistuu vuoden 2022 aikana talo, joka rakennetaan olkielementeistä ja savesta. Rakentamista on valmisteltu huolella, ja tositoimiin päästiin keväällä. "Talosta tulee oman näköinen, meille täydellinen koti", Christel Abborre ja Jukka Harmainen sanovat.

Yhtä ja toista on jo tehty, vaikka itse talon rakentaminen alkoi vasta keväällä 2022. On pystytetty kasvihuone – ja korjattu siitä jo paljon satoa. On kunnostettu pieni hirsimökki ja tuotu tontille kolme merikonttia, jotka toimivat ensin työmaan varastona ja myöhemmin puuvenekorjaamona ja musiikkihuoneena. On rakennettu pihaa ja hankittu kierrätysmateriaaleja. Ja ennen kaikkea on suunniteltu uusi talo huolella.

– Omannäköinen talo on ollut yhteinen unelmamme jo pitkään, ja ekologinen rakennustapa on meille itsestään selvä valinta. Baltiassa ja Keski-Euroopassa esimerkiksi oljen ja saven käyttö materiaaleina on paljon yleisempää kuin Suomessa, Jukka Harmainen sanoo. Merivartioston upseerin työstä eläkkeelle jääneellä Harmaisella on itsellään kokemusta paitsi puuveneen myös talon rakentamisesta, joten oman työn osuus tulee olemaan ekotalon rakennusprojektissa suuri.

Talon kokonaispinta-ala on 133 neliömetriä, asuinpinta-ala 115 neliötä. Perinteisen suorakaiteen muotoisen talon piirustukset syntyivät oman pöydän ääressä, ja arkkitehdin ja rakennesuunnittelijan viimeistelyn jälkeen ne lähtivät matkaan rakennuslupahakemuksen liitteiksi.

Jos lupaprosessi etenee normaalisti, maankaivuutyöt aloitettaneen maaliskuussa. Talo perustetaan 80-senttisille paaluille, koska maapohjassa on 4–6 metriä savea ja sen alla kiinteä kallio.

– Paaluille rakennettaessa ei tarvitse pelätä kosteusongelmia, Jukka Harmainen sanoo.

(Kuva: Christel Abborre ja Jukka Harmainen)
(Kuva: Christel Abborre ja Jukka Harmainen)
(Kuva: Christel Abborre ja Jukka Harmainen)
(Kuva: Christel Abborre ja Jukka Harmainen)

Olkielementit perusrakenteina

Seinien olkielementit tilataan Baltiasta. Elementti on 40 senttiä syvä kehys, joka pakataan koneellisesti täpötäyteen olkea. Olki on ihanteellinen rakennusmateriaali. Olki on uusiutuva, laajasti saatavilla oleva maatalouden ylijäämätuote. Paketista tulee tiivis, lämpöä ja kosteutta tasaisesti eristävä elementti, ja valmiina seinät ovat puolisen metriä paksut.

Talon ulkoseiniin tulee vaalea kalkkilaasti ja seinien sisäpintoihin moninkertainen savikerros. Myös lattioiden pintamateriaaliksi tulee savilaasti. Lämmitysratkaisu on vesikiertoinen lattialämmitys. Vesi otetaan omasta porakaivosta. Harmaat vedet käsitellään panospuhdistamon avulla ja lasketaan puhdistettuna tontin purkuojaan.

– Värit ovat luonnonläheisiä, ja seinäpinnasta tulee samettisen himmeä useiden tasaiseksi hierrettyjen savikerrosten ansiosta. Ekologisuus ennen kaikkea – estetiikkaa unohtamatta, talon emäntä, keskusteluterapeutti Christel Abborre sanoo. Taloon tulee myös 12 neliön talvipuutarha, ja useita lasisia liukuovia; kun ne avataan, talon sisätila jatkuu saumatta terassille ja puutarhaan.

Puutarhassa on jo kasvihuoneen lisäksi perhosniitty ja hyötypuutarha, pieni viinitarha ja monenlaisia puita ja pensaita. (Kuva: Christel Abborre ja Jukka Harmainen)
Puutarhassa on jo kasvihuoneen lisäksi perhosniitty ja hyötypuutarha, pieni viinitarha ja monenlaisia puita ja pensaita. (Kuva: Christel Abborre ja Jukka Harmainen)

Talo on jo nimetty Villa Sukaksi, ja sen elämään tulee jatkossa kuulumaan monenlaista toimintaa, esimerkiksi kursseja niin ihmissuhde- kuin kädentaitojen kohentamiseen. Jo nyt punainen mökki toimii Christelin terapiavastaanottotilana. Tontille kuljetetut kontit verhoillaan vanhalla laudalla, ja niistä tulee Jukan oma tila, joka voi toimia niin "miesluolana" kuin työhuoneena.

– Monia kiinnostaa ekologinen elämäntapa. Haluamme avata kotiamme kiinnostuneille ja jakaa tietoa ja ideoita. Aiomme kasvattaa suuren osan ravinnostamme itse ja hyödyntää metsän antimia.

Meille tulee myös lampaita ja kanoja, joita parsonrussellimme Welho pitää kurissa, Christel ja Jukka kertovat.

– Puutarhasta tulee pieni paratiisi, joka täyttyy Marokon mintun ja laventelin tuoksuista, kukkaloistosta, hyötykasveista, linnuista, perhosista ja pörriäisistä, Christel visioi.

Info

Info

Viisi vinkkiä ekologisempaan rakentamiseen

Christel ja Jukka ovat käyttäneet talonsa suunnittelemiseen paljon aikaa ja vaivaa jo ennen kuin ensimmäistäkään paalua on isketty maahan. Vaikka ei rakentaisikaan taloa oljista ja savesta, voi oman rakennuksensa ekologista tasapainoa parantaa esimerkiksi näillä vinkeillä.

  1. Minimoi betonin käyttö, sillä sen valmistaminen kuormittaa ympäristöä.
  2. Hanki energianlähteeksi aurinkopaneeleja.
  3. Hanki polttava tai kompostoiva vessa. Villa Sukkaan tulee polttava wc, koska Jukka ja Christel halusivat helppokäyttöisyyttä ekologisuuden lisäksi.
  4. Käytä myrkyttömiä maaleja ja savilaasteja.
  5. Hyödynnä kierrätysmateriaaleja. Roskalavoilta ja nettikirppareilta löytyy kaikkea, kuten vähän käytetty kaasuliesi ja keittiön saareke Villa Sukkaan.

Seuraa Villa Sukan rakennusprojektia Facebookissa: MitakuuluuVillaSukka

Rakentaja.fi seuraa jatkossa Villa Sukan rakennusprojektia aina valmistumiseen asti. Pysy siis kuulolla!

Rakentaminen
suunnittelu
projektinjohto
talopaketit
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

201312_37323.jpg
Kauppias myös on apunasi talopakettia ostettaessa
Kodin suunnittelu alkaa Kastelli-kauppiaasi kanssaKotisi valinta alkaa tonttisi tiedoista. Kaava-alueen ulkopuolella olevalla tontillasi voit vapaammin toteuttaa omia toiveitasi kunhan talosi sopii ympäristöön. Kastellin mallistoissa on runsaasti valmiita vaihtoehtoja, jotka sopivat sellaisenaan, peilikuvana tai tontillesi räätälöidyin muutoksin juuri tonttisi erityispiirteisiin. Ota tonttisi tiedot karttoineen mukaan ja tule Kastelli-kauppiaan juttusille. Hänellä on osaamista ja aikaa löytää oikeat ratkaisut ja auttaa sinua kotiunelmiesi ja tonttisi yhteensovittamisessa.Tutustu Kastelli-talojen mallistoonTilaa Kastelli-taloesiteJätä yhteydenottopyyntö Kastelli-talosta
20194_57641.jpg
Löytyisikö sinunkin unelmakotisi Kuori-mallistosta
Kastellilla on 30-juhlavuosi käynnissä ja Kuori on Kastellin juhlavuosimallisto. Kodit ovat kauniita ja käytännöllisiä, moderneja ja ajattomia – aivan kuten suomalaiset toivovat ja Kuori-malliston yksikerroksinen 135-malli tuli kolmanneksi Rakentaja.fi-sivun "Unelmien koti"-äänestyksessä.
mies ja nainen istuvat lattialla ikkunan edessä ja suunnittelevat taloa
Rakennus- tai remonttihankkeen valmistelu
Pientalohankkeissa rakennushankkeeseen ryhtyvä on yleensä rakentajaperhe, jolla toiveet ovat korkealla. Realistiset tavoitteet ja kustannustilastot eivät kuitenkaan aina vastaa rakennuttajan kaikkia haaveita. Koko hankkeen onnistumisen kulmakivenä on rakennusalan realiteetit ymmärtävä rakennuttaja. Rakennuttaja tekee hankkeen valmisteluvaiheessa keskeiset päätökset, jotka suuntaavat projektin halutulle reitille.Kaikilla rakennuttajilla, varsinkin kun lähdetään ensimmäiseen pientalohankkeeseen, ei ole kovinkaan laajaa kokemusta johtaa hallitulla tavalla rakennushanketta alan normien mukaan. Urakassa piilee myös lisätyövaaroja, jotka pitää ottaa huomioon heti alussa.Useimmiten tarvitaan kokeneita asiantuntijoita rakennuttajan luottohenkilöiksi, jotta säästytään turhilta yllätyksiltä ja budjetin pettämiseltä.Tilaajan (=rakennuttajan) oikeaksi kädeksi tyypillisesti valittu rakennuttajakonsultti valmistelee hankkeen keskeisimmät päätökset ja laatii realistisen hankeaikataulun heti alussa tilaajan käyttöön. Rakennuttajakonsultti vahvistaa rakennuttajan ja suunnittelijoiden yhteistyön onnistumisen edellytyksiä tuomalla suunnittelu- ja työmaavaiheeseen oikea-aikaista tietoa tilaajan päätösten pohjaksi.
20202_62485.jpg
Avustusta puurakentamisen kiertotalouden hankkeisiin
Ympäristöministeriöltä avustusta puurakentamisen kiertotalouden hankkeisiin – myös puupohjaisista purkujätteistä kerätty uutta tietoa
202011_67667.jpg
Rakentajan testin voittaja on arvottu - katso myös vastaukset!
Testasimme lukijoidemme tietämystä nimikkeistöstä ja toimintatavoista. Suurin osa testiin vastanneista täytti Puuha-Peten tunnusmerkistön. Hyvänä kakkosena 43 prosentin osuudella marssivat esiin Normi-Niinat. Joukossamme ei siis nikkaroi kuin 4 prosenttia Täystuhoja. Arvoimme kaikkien osallistujien kesken Bosch Quigo -ristilaserin ja voittaja on...
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Rakennuksen pinta-alojen laskeminen
Rakennuksen pinta-alojen laskeminen ja erityisesti laskennan perusteet askarruttavat monia rakentajia ja myös asunnon ostajia. Kuinka suuren talon tontille saa rakentaa tai onko jo rakennetulla tontilla rakennusoikeutta jäljellä? Tontin rakennusoikeus ilmoitetaan kerrosalana, joka määräytyy kaavassa ilmoitetun tehokkuusluvun (e) mukaan. Seuraavassa on käsitelty rakennuksen pinta-alojen laskemista ja uuden maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) vaikutusta kerrosalan laskemiseen. Uusi maankäyttö- ja rakennuslaki.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton