• Etusivu
  • Energia

Suunnittele uudisrakennuksen sähköistys tulevaisuutta ajatellen

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö ABB Oy
Päivitetty 08.12.2023
20221_75513.jpg

Uudisrakennuksen sähköistysprojektin suunnittelu pitäisi alkaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa ennen rakentamisen aloittamista. Hätiköidyllä sähkösuunnittelulla viivästytetään rakennusprojektia ja kerrytetään lisäkuluja. Sähköistyksiä ei kannata suunnitella vain tämän päivän tarpeita ajatellen, vaan katse kannattaa kiinnittää pitkälle tulevaisuuteen.

Kaikki alkaa tarvekartoituksesta

Tarvekartoituksessa otetaan huomioon uudisrakennuksen toiminnan edellyttämät tarpeet. Siinä selvitetään sekä sähköistysprojektin vaatimukset että laajennusvarat karkealla tarkkuudella. Kartoitus sisältää sähköistysprojektin kokonaisuuden, kuvauksen rakennuttajan haluamista ominaisuuksista ja hankkeen aikataulun.

Tarvekartoituksessa rakennuttajan on hyvä kertoa toiveistaan valaistuksen, sähköistysten ja automaation osalta. Halutaanko tavallisten kattovalaisinten tilalle erityisvalaisimia, käytetäänkö kotiautomaatiota esimerkiksi markiisien tai verhojen ohjaamiseen, tuleeko ovipuhelin tai varataanko paikka sähköautonlataukselle?

ABB Ratkaisuja kodin sähköistykseen

Kun mietitään tulevan kodin tarpeita, myös tilojen muunneltavuus tulee ottaa huomioon. Esimerkiksi kun lapset muuttavat pois kotoa, tehdäänkö yhdestä makuuhuoneesta esimerkiksi kuntosali vai tv-huone? Nyt kannattaa ottaa huomioon myös pihan sähköntarpeet ja valaistus.

Hyvä kokonaisuus ja pohja sähköprojektille saadaan tarpeiden huolellisella läpikäynnillä. Näin pystytään muodostamaan selkeä käsitys projektin haasteista ja laatimaan tarvittava aikataulutus.

Ammattilainen avuksi

20221_75519.jpg

ABB Smarter Home -ratkaisut voivat tuoda piristysruiskeen arkeesi ja tehdä elämästä turvallisempaa ja helpompaa. Siksi ABB tarjoaakin ratkaisuja, jotka on räätälöity varta vasten sinun kotiisi ja vaatimuksiisi. Ota ajoissa yhteyttä asiantuntijaan.

Info

Info

Sähköistysprojektiin vaikuttavia tekijöitä:

  • Mitä odotamme talomme sähköjärjestelmiltä: tarvekartoitus?
  • Mistä vedämme sähköt tontille?
  • Mistä rakennamme talomme?
  • Miten rakennamme talomme?
  • Minkälaisia tilaratkaisuja haluamme?
  • Mikä on projektin aikataulu?
  • Mistä löydämme sähkösuunnittelijan ja -urakoijan?

Talomalli vaikuttaa sähköratkaisuihin

Talon malli ja rakennustyyppi on varmaankin valittu jo hyvissä ajoin ennen kuin projektille on palkattu sähkösuunnittelijaa. Kun valitset talotyyppiä, on hyvä muistaa, että sähköistys vie oman tilansa rakenteiden sisällä. Puurakenteisissa taloissa putkitusten vetäminen on helppoa, eikä vaadi valtavasti ennakkosuunnittelua.

Tutustu Impressivo-asennuskalusteisiin

Toisin on kuitenkin elementtirakenteissa. Tällöin sinun on tiedettävä kytkinten ja pistorasioiden paikat jo varhaisessa vaiheessa ennen elementtien valmistamista. Joissain tapauksissa putkitusten lisääminen ei edes onnistu tai se tietää huomattaviakin viivästyksiä ja lisäkuluja.

On hyvä muistaa, että sähköistykset usein vain myötäilevät tilaratkaisuja ja harvemmin vaikuttavat niihin. Suosituksena onkin miettiä hieman runsaampaa varustelua jo heti alussa, varsinkin kivitaloissa. Ota siis suunnittelussa huomioon, mihin mitäkin tilaa tullaan käyttämään nyt ja mahdollisesti tulevaisuudessa.

Tutustu free@home -kodin ohjaukseeen

Näin ABB free@home kotiautomaatio palvelee sinua

ABB Oy
Energia
sähkö
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20207_65862.jpg
Kosteisiin tiloihin
Impressivo-sarjan tuotteet kytkimistä pistorasioihin sopivat niin uudisrakentamiseen kuin saneeraukseen, uppo- ja pinta-asennuksiin sekä kuiviin että kosteisiin tiloihin. Sarja on suunniteltu niin, että lisäämällä tuotteisiin tiivisteosan niistä tulee roiskevesitiiviitä (IP44) ja sopivat asennettaviksi kosteisiin tiloihin.Impressivo-kalusteita käyttämällä voi asentaa samat uppokalusteet yksittäisiksi tuotteiksi tai suuremmiksi yhdistelmiksi niin pintaan kuin uppoonkin. Pinta-asennus tehdään käyttämällä pintakojerasiaa ja pintakoteloita uppopeitelevyjen sijaan. Kytkimet ja pistorasiat saadaan roiskevesitiiviksi ilman tiivistettä huomioimalla johtimien taivutus rasian sisällä ja käyttämällä kytkimien ruuvikiinnitteistä vipurunkoa tai läppäkannellista pistorasian keskiölevyä
keittiön saarekkeen yläpuolella on kolme kattolamppua
Keittiössä tarvitaan valoa!
Riittävä yleisvalaistus on tärkeää keittiön turvallisuuden ja mukavuuden kannalta. Keittiössä oleskellaan myös usein pitkiä aikoja ja valot ovat paljon päällä, siksi sinne kannattaa valita vähän energiaa kuluttavat, pitkäikäisillä loisteputkilla varustetut valaisimet.Enston valaistusratkaisut muodostavat keittiöön toimivan kokonaisuuden, jonka avulla on helppo lisätä työmukavuutta, energiatehokkuutta ja viihtyisyyttä. Valaisinmallistomme sopii moneen tarpeeseen ja erilaisiin tiloihin.
20207_65862.jpg
Pistorasiat ja kytkimet kosteisiin tiloihin
Pesuhuoneeseen ja kosteisiin tiloihin suunnitellut pistorasiat eroavat tavallisista pistorasioista niiden suunnittelussa, jotta ne täyttävät kosteuden ja turvallisuuden vaatimukset. Yleisimpiä piirteitä näissä pistorasioissa ovat roiskeveden ja kosteuden kestävyys, erityiset tiivisteet sekä asianmukainen suojaus sähköiskuilta.Pistorasioiden suojaaminen vikavirtasuojakytkimellä on ollut pakollista kylpyhuoneissa vuoden 1997 jälkeen. Kytkin kykenee katkaisemaan virran vikatilanteissa, tarjoten suojan huomattavasti sulaketta pienemmällä virralla ja estäen välittömän hengenvaaran syntymisen. Vuoden 2007 lopulla käyttöönotetut vaatimukset laajensivat tätä suojamekanismia koskemaan paitsi pistorasioita myös kaikkia muita sähköasennuksia uusissa kylpyhuonetiloissa.Tukesin ohjeiden mukaan sähkölaitteiden sijoittamista suihkun tai ammeen välittömään läheisyyteen on rajoitettu aluemäärittelyjen 0, 1 ja 2 avulla. Alueet on otettava huomioon, kun asennetaan uusia sähkölaitteita tai siirretään suihkun tai ammeen paikkaa. Alueiden yleispiirteet ja aluemäärittelyiden yleisimmät vaatimukset löydät Tukesin sivulta.
20229_79467.jpg
Led-valaistuksen suunnittelu on tärkeää - miksi?
Valaistussuunnittelu on yksi tärkeimmistä osa-alueista, kun suunnitellaan kodin remonttia tai rakentamista, eikä sitä ole järkevää jättää viime hetkeen. Harva onnistuu valaistuksen ostamisessa vain menemällä (verkko)kauppaan ja kasaamalla kärryn täyteen lamppuja ja valaisimia.Tässä artikkelissa kerrotaan, mitä valaistussuunnittelussa kannattaa huomioida, ja mitä hyötyä valaistussuunnittelusta on.
20221_74366.jpg
Oletko ostamassa uutta täys­sähkö­autoa? Hae 2 000 euron hankinta­tukea
Tiesitkö, että uuden sähköauton ostaja tai pitkäaikaisvuokraaja voi saada valtiolta 2000 euroa hankintatukea? Aiemmin ostaja sai tuen alennuksena auton myyntihinnasta autoliikkeestä, nyt tuki maksetaan hakijalle tukipäätöksen mukaisesti. Tukea haetaan Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista.
20199_60146.jpg
Mikä led-valaisimissa maksaa - mistä laatu muodostuu?
Led-valaisimet kehittyvät jatkuvasti, ja maahantuojia ja myyjiä on useita. Miten selvitä voittajana led-viidakossa?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton