Ja alussa oli tontti, lapio sekä haave
Asiaa oman kodin rakentajalle

Käsi pystyyn ne, jotka haaveilevat omasta kodista ja pohtivat sen rakentamista. Mutta mitä kaikkea itse rakentamiseen kuuluu jo ennen kuin lapio pääsee koskettamaan maata? Mitä kaikkea pitää huomioida jo suunnitteluvaiheessa?

Otamme siitä selvää Oman kodin rakentajan tietopaketti -webinaarissa.

750 shutterstock_1771947173

Webinaarissamme käsittelemme useaa hyvin tärkeää ja varhaisessa vaihessa huomioon otettavaa asiaa hyvin käytännönläheisesti. Tiedätkö esimerkiksi mitä kaikkea tulee ottaa huomioon kun puhutaan rakennustyömaan työturvallisuudesta tai mitkä seikat vaikuttavat lämmitysjärjestelmäsi valintaan? Muiden muassa näihin seikkoihin paneudumme illan aikana.

Anna ammattilaisten jakaa sinulle vinkkinsä ja neuvonsa maksuttomassa tapahtumassamme, joka järjestetään 10.2. 2022 klo 18.00 alkaen.
Varaa siis omaan kalenteriisi aikaa, ilmoittaudu mukaan ja tule kuuntelemaan.

Ilmoittaudu tästä!

Ilmoittautumisen yhteydessä sinulla on mahdollisuus jättää kysymyksiä ennakkoon illan asiantuntijoillemme. Poimimme jätetyistä kysymyksistä parhaimmat, joihin vastataan illan aikana.

Webinaarista tulee myös tallenne Rakentaja.fi:n sivuille. Joten, vaikka et pääsisikään itse tapahtumaan mukaan, ilmoittaudu silti oheisen linkin kautta, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon kun tallenne julkaistaan.

Webinaarin ohjelmaa

  • Työturvallisuudesta ja sen merkityksestä rakennustyömaalla – miten välttää turhat riskit?
    Janne Mäkinen, Viestintäpäällikkö / Rakennusliitto

  • Erilaisista lämmitysratkaisuista: Mitä tulee ottaa huomioon ja missä vaiheessa?
    Mikko Ranta, avainasiakaspäällikkö / Bosch Termotekniikka

  • Kodin sähköistyksestä ja kodinohjauksesta sekä sen hyödyistä: Miksi kodin sähköistykseen sekä kodinohjaukseen kannattaa sijoittaa?
    Harri Liukku, rakennusteollisuuden toimialajohtaja / ABB

Huomaathan, että webinaarisarjaamme kuuluu myös toinen osa, joka järjestetään jo 17.2. 2022

Kurkista webinaarin sisältö ja ilmoittaudu mukaan!
Janne Mäkinen, RakennusliittoJanne Mäkinen, Rakennusliitto
Mikko Ranta, Bosch TermotekniikkaMikko Ranta, Bosch Termotekniikka
Harri Liukku, ABBHarri Liukku, ABB
Juontajana Helena RiihitupaJuontajana Helena Riihitupa
Yhteistyossa_webinaari_10_2
Webinaari_10_2_2022_1920x1080
 
Päivitetty
28.1.2022