Pakkaskausi laittaa putket koetukselle

Kovat pakkaset alkoivat tänä talvena jopa poikkeuksellisen aikaisin. Hyvänä esimerkkinä on itsenäisyyspäivä 6.12.2021, joka jäi historiaan yhtenä itsenäisyyden ajan kylmimmistä itsenäisyyspäivistä. Kovien pakkasten lisäksi lämpötilojen nopeat vaihtelut voivat aiheuttaa ongelmia.

  

Suomen talville on tyypillistä, että lämpötiloissa voidaan kokea isoja heilahteluja taajaan. Lämpötilat saattavat vaihdella rajusti lyhyellä aikavälillä, mikä laittaa talotekniikan koetukselle. Etenkin vesiputket ovat alttiita lämpötilan heilahtelujen aiheuttamille vahingoille. Pakkasten jälkeiset lauhtuvat kelit aiheuttavat vuosittain lukuisia vesivahinkoja rakennuksille. Omalla toiminnalla voi kuitenkin estää haavereiden syntymistä.

Lämpötilanvaihtelu pakkasesta lämpöasteisiin ja jälleen pakkaseen jäädyttää myös syöksytorvet.Lämpötilanvaihtelu pakkasesta lämpöasteisiin ja jälleen pakkaseen jäädyttää myös syöksytorvet.

Kiinteistön omistajan tulee huolehtia rakennuksen ylläpidosta

– Erityisesti vaarassa ovat kiinteistöt, joilla käydään harvemmin ja joissa käyttövesilinjastot pääsevät jäätymään ja sulamaan omia aikojaan, kertoo LähiTapiolan korvauspäällikkö Maarika Vauhkonen.

Esimerkiksi kesäkäytössä oleva vapaa-ajanasunto, johon on jätetty vedet päälle talveksi, voi kärsiä suuria vahinkoja pakkasen rikkomien putkien valuttamista vesistä.

– Ikävien yllätysten välttämiseksi pääsulkuventtiili tulee aina sulkea, kun rakennus jää tyhjilleen edes muutamaksi päiväksi, Vauhkonen neuvoo.

Lue myös: Miten pakkanen vaikuttaa kotiin?

Jos vesiputket pääsevät jäätymään, niiden sulattamisessa on syytä kääntyä alan ammattilaisten apuun. Putkien jäätyminen ei välttämättä tarkoita mittavaa remonttia.

– Jäätyminen voi aiheuttaa tyypillisesti joko putkien halkeamisen tai liitosten aukeamisen, putkityypistä riippuen. Putkien jäätymistä ei välttämättä heti havaita ja vesivahinko aiheutuu toisinaan vasta putkien sulaessa. Olisikin tärkeää, etteivät putket pääsisi jäätymään, kertoo LähiTapiola Länsi-Suomen korvausjohtaja Elina Väinölä-Mäki.

Kotivakuutuksesta maksettavien korvausten kannalta on tärkeää muistaa, että kiinteistön omistajan velvoitteisiin kuuluu huolehtia rakennuksen riittävästä valvonnasta ja sisälämpötilasta, jotta käyttövesiputket eivät jäädy.

Vinkit talven varalle putkien jäätymisen estämiseksi:

  • Ilman päivittäistä valvontaa olevissa kiinteistöissä veden pääsulku kannattaa sulkea joko piha-alueen sulkuventtiilistä tai katkaista oman vesijärjestelmän vesipumpun syöttövirta.
  • Seuraa erityisesti ulkoseinien läheisyyteen asennettujen putkistojen lämpötiloja säännöllisesti. Lämpötila ei saisi laskea alle +10 asteen, jos rakennuksen vesiä ei ole katkaistu.
  • Lisää lämmityksen valvontaa pakkasten kiristyessä ja säädä lämpöä siten, että kaikissa tiloissa säilyy normaali huonetilojen lämpö pakkasellakin.
  • Jätä väliovet auki eri huonetiloihin lämmön tasaamiseksi mahdollisten talven aikaisten yksittäisten patteri- tai sulakerikkojen varalle.
  • Huolehdi putkistojen läheisyydessä olevien erillisten varastojen lämpötilojen riittävyydestä.
  • Huolehdi, että ulko-ovet pidetään kiinni.
  • Virtaava vesi jäätyy seisovaa vettä hitaammin. Kovien pakkasten aikana käyttövesiputkiston jäätymistä voi estää jättämällä veden tiputtamaan hieman hanasta yön yli.
  • Jäätyneiden putkistojen sulatuksessa kannattaa turvautua alan ammattilaisten apuun, jotta ei aiheuta lisävahinkoja omalla toiminnallaan.
  • Rakennuksen pääasiallisena lämmönlähteenä ei talvikautena voida pitää ilmalämpöpumppua.

 
Julkaistu
10.1.2022