Vinkit ympäristötietoiselle terassilasitusta harkitsevalle
Lasitus kuittaa päästönsä jopa kolmessa vuodessa

Tiedätkö kuinka suuri ympäristövaikutus terassilasituksella on? Lasitetun terassin tai parvekkeen käyttäjänä vaikutat paljon siihen, kuinka suuri ympäristövaikutus lasituksella on. Valtasi alkaa jo siitä, kun valitset lasituksen, jonka valmistuksessa käytetään kierrätettäviä raaka-aineita ja jonka kestävyyteen on erityisesti panostettu. Pelkästään tällä paletilla lasitus kuittaa päästönsä jopa kolmessa vuodessa. Tiedostavia ja kestäviä tekoja voi tehdä lasien elinkaaren loppuun saakka. 

FI-LumonGlazing_Sliding-1920x1080

1: Osta ympäristöystävällisesti

Ostopäätökselläsi voit vaikuttaa siihen, kuinka ison hiilijalanjäljen lasien hankkiminen terassille tai parvekkeelle jättää. Kun haluat valita ympäristöä vähemmän kuormittavan lasituksen, valitse kotimainen lasitus. Suomessa valmistettuja terassilasituksia ja raaka-aineita ei tarvitse kuljettaa pitkiä matkoja.

Kotimaisuuden lisäksi suosi yritystä, joka on vastuullinen ja ottaa ympäristöasiat vakavasti. Jos lasien valmistaja pystyy kertomaan esimerkiksi, kuinka paljon he käyttävät kierrätettyjä materiaaleja, voit sinäkin tehdä puhtaamman ja paremman valinnan.

Esimerkiksi Lumonilla kierrätetään 95 % tuotannon lasin ja alumiinin leikkuujätteestä. Lasitusten kuljetuksessa hyödynnetään uudelleenkäytettäviä lavoja ja välikkeitä.

2: Sisusta vastuullisesti ja kestävästi

Terassi- ja parvekelasien ilmastokuormitus ei pääty siihen, kun tuote on valmistunut ja asennettu. Voit myös sen käytöllä vaikuttaa siihen, että lasitus ei kuormita ympäristöä.

Millainen ympäristövaikutus sisustuksella saadaan aikaan? Voisitko ostaa terassin tai parvekkeen kalusteet käytettynä? Tekeväthän sisustusgurutkin löytöjä kirpputoreilla. Entä suosisitko luonnonmateriaaleja, kuten puisia huonekaluja muovisien sijasta? Osta tavaraa harkiten ja tutustu tuotteiden laatuun ja vastuullisuuteen, niin terassielämäsi voi olla ilmastoteko.

3: Lämmitä ja jäähdytä energiatehokkaasti

Terassin ja parvekkeen lasittamisessa parasta on, että siellä voi viettää aikaa jo varhain keväällä ja myöhään syksyllä, vaikka kelit muuten olisivat viileät. Vielä pidemmän ja mukavamman kaudesta saat, kun käytät lämmitintä.

Perinteiset lämpöpatterit ovat oikeita energiasyöppöjä, etenkin parvekkeella tai terassilla käytettynä. Niiden sijasta kannattaa valita infrapunalämmitin, joka ei lämmitä ilmaa vaan ihmisiä ja kalusteita. Kun lisäksi sisustat tilan lämpimillä tekstiileillä, tarkenet terassilla ilman, että sähkölaskun loppusumma nousee tähtitieteelliseksi.

Terassin ja parvekkeen viilennyksestä huolehtiminen on melkein yhtä tärkeää kuin lämmittäminenkin. Keväällä ja kesällä lämpötila lasien takana saattaa auringonpaisteessa nousta korkeaksi. Kun valitset lasituksen, jonka saa avattua monesta kohtaa, se tuulettuu nopealla läpivedolla. 

Verhojen käyttäminen vähentää terassin ja parvekkeen kuumenemista tehokkaasti.

Tiesitkö, että terassin ja parvekkeen lasittaminen lisää rakennuksen energiatehokkuutta? Lumon lasitus vähentää lämpöhäviötä, mikä vähentää lämmityskustannuksia. Energiaa voi parvekelasituksella säästyä tutkimusten mukaan keskimäärin 6 %, parhaimmillaan jopa 11 %.

4: Puhdista lasitus vähemmillä kemikaaleilla

Itse lasit voi pestä esimerkiksi veden ja etikan seoksella ja mikrokuituliinalla – sinun ei siis tarvitse ostaa erillisiä kemikaaleja. Jos tuntuu, ettei etikka ole sinun juttusi tai tarvitset jotain sitä väkevämpää, suosi biohajoavia pesuaineita, joilla on esimerkiksi Joutsenmerkki.

Terassin puuosien huoltoon Lumon suosittelee ympäristöystävällisiä tuotteita, pesuaineista puunsuojiin. Voit pestä terassin miedolla mäntysuovalla tai muulla biohajoavalla tuotteella. Voimakkaiden kemikaalien välttäminen on hyvä asia sinulle ja myös lapsille sekä lemmikeille, ei pelkästään ympäristölle. 

Vaikka lasitus ei kaipaa jatkuvaa kunnossapitoa, pieni siistiminen on silloin tällöin paikallaan.Vaikka lasitus ei kaipaa jatkuvaa kunnossapitoa, pieni siistiminen on silloin tällöin paikallaan.

5: Huolla lasitusta säännöllisesti

Lumon lasitus on osa kotiasi vuosikymmeniä, ja käyttöikää pidentää entisestään sen säännöllinen huoltaminen

Terassi- ja parvekelasituksen huoltoon kuuluu esimerkiksi kiskojen säätäminen ja puhdistaminen, jotta lasitus toimii edelleen moitteettomasti. Esimerkiksi terassin rakenteet voivat vuosien varrella liikkua ja elää. Tarkkaan asennetuille laseille muutamankin millin muutos on merkittävä.

Lasit kannattaa huoltaa noin viiden vuoden välein. Omin, maallikon silmin voi olla vaikea erottaa, milloin ja minne huoltoa ja säätöä tarvitaan, joten kannattaa hyödyntää asiantuntijaa. Näin mitään suurempaa vikaa ei ehdi syntyä, eikä lasitus kuormitu tarpeettomasti.

Elämä on täynnä vihreitä tekoja. Aloita omasi näillä vinkeillä!

LumonLohja2.JPG

Puuttuuko terassistasi lasitus? Haluatko, että asiantuntija on sinuun yhteydessä?


 
Julkaistu
25.10.2021