• Etusivu
  • Energia

Kotiautomaatiojärjestelmä sopii saneerauskohteisiinkin

Apulannan vanhalle huvilalle asennettiin kotiautomaatio

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö ABB Oy
Päivitetty 08.12.2023
202110_72819.jpg

Soitan kerrostalon ovikelloa. Sen sijaan että kuulisin summerin äänen, ovi aukeaakin automaattisesti. Sisällä liikuntarajoitteisen ystäväni kodin ovi on jo kutsuvasti auki. Hän on hoitanut homman istuen mukavasti tuolissaan.

Hetki ei ole mistään tulevaisuuden utopiasta kertovasta elokuvasta, vaan arkipäivää monessa suomalaisessa kodissa. Aukeava ovi on yksi esimerkki modernin kotiautomaation toiminnasta. Sellainen on mahdollista asentaa millaiseen taloon vain, myös saneerauskohteeseen.

Apulannan huvilalle asennettiin kotiautomaatio

Vanha huvila Helsingin Munkkivuoressa on todiste siitä, että kotiautomaatio sopii myös vanhaan puutaloon. Andersbergin huvilassa on kolme perusteellisesti saneerattua vuokra-asuntoa, joiden sähköjärjestelmä toteutettiin saneerauksen yhteydessä ABB-free@homella. Asunnot ovat siis älykoteja.

Munkkivuoren huvilan omistaa ja saneerasi Apulanta Oy. Juuri se sama Apulanta, joka tunnetaan paremmin festarilavoilta. Apulanta sijoittaa musiikin lisäksi nykyään myös kiinteistöihin.

Apulanta Oy:n toimitusjohtajana toimii yhtyeen rumpali Sipe Santapukki, joka toteuttaa omia arkkitehtuuriunelmiaan rantatontilla Heinolassa. Sinne nousee amerikkalaisen arkkitehdin suunnittelema, useasta eri rakennuksesta koostuva kokonaisuus. Lisäksi hän on remontoinut yhdessä puolisonsa Minna Kaupin kanssa perheelle kodin vanhasta pienkerrostalosta. Kokemusta siis löytyy sekä saneerauksesta että uudisrakentamisesta.

Poissa-tila kerää kiitosta

Sipe Santapukki kertoo ABB:n artikkelissa Andersbergin huvilan vuokralaisten kiitelleen ABB-free@homen poissa-ominaisuutta. Järjestelmän avulla on mahdollista ohjata asuntojen valaistusta, lämmitystä, tilanneohjauksia, kaihtimia ja markiiseja, sekä ovipuhelinta. Ohjaukset hoituvat helposti seinäpainikkeilla, kosketusnäytöllä ja mobiililaitteilla.

Kotiautomaatio ei ole pelkkää hupia, se on myös taloudellisesti järkevä valinta. Kun valot eivät pala turhaan, säästyy sekä sähköä että rahaa. Järjestelmän "poissa-tila" sammuttaa turhat valot, mutta myös laskee huoneiston lämpötilaa siksi aikaa, kun ketään ei ole kotona. Säästöä syntyy, kun lämmitystä muokataan asukkaiden tarpeiden ja päivärytmin mukaan.

Kosteusvahti valvoo vettä käyttäviä laitteita ja kodinkoneita sekä rakenteita, joissa kosteusvahingon vaara on todennäköisin. Kotiautomaation turvatoimintojen ansiosta saatat olla oikeutettu alennuksiin kotivakuutuksen maksuista.

– Järjestelmän parhaita puolia on juuri joustavuus ja monikäyttöisyys. Hienoa on, että asukas pystyy itse ohjelmoimaan haluamiaan valotilanteita ilman, että sähköasentajaa tarvitsee soittaa paikalle. Myös järjestelmän asennus menee loogisesti ja helponoloisesti, joka sekin on positiivista, vaikka sähköasentaja asennuksen hoitaakin, kehuu Sipe Santapukki kokemuksiaan kodinohjausjärjestelmästä.

202110_72820.jpg

Sopii hyvin saneerauskohteeseen

Saneerauskohteissa haasteita asettavat vanhat rakennustavasta. Andersbergin huvilankin entisöinnissä piti ottaa huomioon vanhan huvilan ominaispiirteet. Rakennuksen omistaja Apulanta Oy halusi ehdottomasti säilyttää rakennuksen vanhan hengen ja arvokkuuden. Entisöintityöhön tarvittiin kokeneet tekijät. Yhtiö käytti tuttua lahtelaista asentajaa, jonka kanssa oli tehty töitä ennenkin.

Santapukilla on myös selkeä mielipide siitä, miksi arvokkaaseen saneerauskohteeseen valittiin juuri ABB:n kotiautomaatiojärjestelmä.

– Koska se on yksinkertaisesti paras. Tämä on hieno kohde ja se haluttiin tehdä viimeisen päälle. Omassa kodissani Lahdessa on jo käytössä ABB-free@home-kotiautomaatio, joten tiesin omasta kokemuksestani, että järjestelmä on joustava ja helppokäyttöinen. Ei tarvitse olla insinööri voidakseen käyttää sitä.
Sipe Santapukki
Info

Info

ABB-free@home-kotiautomaatiojärjestelmän hyvät puolet

  1. Yhdistää kodin toiminnot yhteen järjestelmään.
  2. Helppo käyttää, ei tarvitse olla insinööri sen käyttämiseen.
  3. Joustava, asukas voi itse ohjelmoida järjestelmään itselleen sopivia toimintoja.
  4. Sopii niin uuteen kuin vanhaan asuntoon.
  5. Helpottaa arkea.
  6. Lisää kodin turvallisuutta, esimerkiksi mahdollisten kosteusvaurioiden ehkäiseminen.
  7. Säästää rahaa. Säästöä syntyy niin lämmityskuluissa kuin sähkönkulutuksessa, mutta turvajärjestelmien kautta mahdollisesti myös vakuutuksissa.
ABB Oy
Energia
automaatio
turvallisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20234_81399.jpg
Pienennä energiankulutusta mökillä - ohjaa etänä
Mökkien sisustus ja varustelu on nykyisin jo omakotitalojen luokkaa, joten huoli asumattoman mökin kunnosta ja kutsumattomista vieraista on aiheellinen. Moni ei ehkä halua moista riesaa itselleen, vaan mieluimmin myy mökkinsä kuin omistaa. Etäohjaus voisi kuitenkin olla erinomainen ratkaisu sekä mittaviin energiansäästöihin että valvonnan ongelmiin.
keittiön saarekkeen yläpuolella on kolme kattolamppua
Keittiössä tarvitaan valoa!
Riittävä yleisvalaistus on tärkeää keittiön turvallisuuden ja mukavuuden kannalta. Keittiössä oleskellaan myös usein pitkiä aikoja ja valot ovat paljon päällä, siksi sinne kannattaa valita vähän energiaa kuluttavat, pitkäikäisillä loisteputkilla varustetut valaisimet.Enston valaistusratkaisut muodostavat keittiöön toimivan kokonaisuuden, jonka avulla on helppo lisätä työmukavuutta, energiatehokkuutta ja viihtyisyyttä. Valaisinmallistomme sopii moneen tarpeeseen ja erilaisiin tiloihin.
20207_65862.jpg
Pistorasiat ja kytkimet kosteisiin tiloihin
Pesuhuoneeseen ja kosteisiin tiloihin suunnitellut pistorasiat eroavat tavallisista pistorasioista niiden suunnittelussa, jotta ne täyttävät kosteuden ja turvallisuuden vaatimukset. Yleisimpiä piirteitä näissä pistorasioissa ovat roiskeveden ja kosteuden kestävyys, erityiset tiivisteet sekä asianmukainen suojaus sähköiskuilta.Pistorasioiden suojaaminen vikavirtasuojakytkimellä on ollut pakollista kylpyhuoneissa vuoden 1997 jälkeen. Kytkin kykenee katkaisemaan virran vikatilanteissa, tarjoten suojan huomattavasti sulaketta pienemmällä virralla ja estäen välittömän hengenvaaran syntymisen. Vuoden 2007 lopulla käyttöönotetut vaatimukset laajensivat tätä suojamekanismia koskemaan paitsi pistorasioita myös kaikkia muita sähköasennuksia uusissa kylpyhuonetiloissa.Tukesin ohjeiden mukaan sähkölaitteiden sijoittamista suihkun tai ammeen välittömään läheisyyteen on rajoitettu aluemäärittelyjen 0, 1 ja 2 avulla. Alueet on otettava huomioon, kun asennetaan uusia sähkölaitteita tai siirretään suihkun tai ammeen paikkaa. Alueiden yleispiirteet ja aluemäärittelyiden yleisimmät vaatimukset löydät Tukesin sivulta.
20221_76557.jpg
Paina nappia, kun haluat kahvia - älykoti hoitaa loput
Arkiaamuna jokainen säästetty hetki on kullanarvoinen. Kaipaisitko sinäkin joskus pikku apulaisia, jotka muistaisivat, kun sinä unohdat, ja ehtisivät, kun sinulla on liian kiire? Älykodissa nämä tekniset ratkaisut tekevät arjestasi helpompaa ja turvallisempaa.
20183_52241.jpg
Ovipuhelimeen lisättävät kamerat tuovat lisäturvaa
Laajan tuotevalikoiman ja modulaarisen rakenteen ansiosta jokaiseen rakennukseen löytyy oikeat ovipuhelinjärjestelmätuotteet ja lisätoiminnot. Tuotteet sopivat erinomaisesti rivi- ja kerrostaloihin sekä omakotitaloihin, niin uudis- kuin saneerauskohteisiin.Moduuleista koottavat ulkoyksiköt helpottavat juuri oikean ratkaisun löytämistä erilaisiin kohteisiin. Valituilla tuotteilla voidaan lisätä haluttuja ominaisuuksia järjestelmään kuten RFID-kortinlukija tai koodinäppäimistö.Tuotevalikoimasta löytyy myös valmiiksi kootut ulkoyksiköt.Sisäyksiköt ovat myös aina valmiiksi koottuja. Tuotteet on helppo asentaa, ja niiden käyttöönotto on yksinkertaista.
202111_73849.jpg
Kuntoarvio auttaa selvittämään korjaustarpeet
Pitkän tähtäimen suunnitelma (PTS) yhdessä kuntoarvion kanssa auttaa hallitusta pitämään taloyhtiön kunnossa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton